Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Ihmisen parhaaksi -palkinto Terhokodin henkilökunnalle

uutinen

Helsingissä sijaitseva saattohoitokoti palkittiin laadukkaan saattohoitotyön tekemisestä ja saattohoidon vahvasta kansallisesta kehittämisestä. Palkinto meni koko Terhokodin henkilökunnalle, ja se luovutettiin 22.3. Sairaanhoitajapäivien avajaisissa Helsingissä.

– Arvostamme sitä, että palkintoa ehdotettiin koko henkilökunnalle, kaikille jotka ovat erilaisin työnkuvin vaikuttamassa potilaan mahdollisimman arvokkaaseen, oireettomaan ja aktiiviseen loppuelämään, sanoo palkintoraati.

Terhokoti on koko olemassaolonsa ajan toiminut alan kouluttajana. Edelläkävijämäisesti myös henkilökunnan jaksamisen kysymykset ovat olleet keskeisiä työn kehittämisessä. Tiimityön tekeminen ja työnohjaukset ovat alusta asti olleet tärkeä osa toimintaa ja osaltaan mahdollistaneet laadukkaan hoitotyön tekemisen.

Terhokodissa työskentelee noin 40 henkilöä, joista 25 kuuluu hoitohenkilökuntaan. Koulutettuja vapaaehtoisia on ollut toiminnassa mukana alusta asti, nykyään heitä on jo viitisenkymmentä.

Ihmisen parhaaksi -palkinto meni Terhokodin henkilökunnalle. Palkintoa luovuttamassa Fiocan Panu Pikkusaari ja Sairaanhoitajaliiton Nina Hahtela, keskellä Terhokodin Mirja Sisko Anttonen ja Miia Salonen, laitimmaisena oikealla Messusäätiön Lumia Ankkuri.

Terhokoti on koko 30-vuotisen toimintansa aikana kantanut vastuuta saattohoidon valtakunnallisesta kehittämisestä ja laadusta. Terhokoti on esimerkiksi ollut asiantuntijaorganisaationa mukana kaikkien nykyisten saattohoitosuositusten laatimisessa sekä vaikuttamassa hoitopoliittisiin keskusteluihin ja päätöksentekoon.

– Terhokodin rooli saattohoidon ja hoitotyön esiinnostajana on ollut yhteiskunnallisesti merkityksellistä, kiittelee palkintoraati.

Terhokodin moniammatillisen tiimin toteuttama potilaslähtöinen kokonaisvaltainen hoitotyö on valtakunnallisesti määritelty osaamistasoltaan korkeimpaan C-luokkaan. Vaativan erityistason asiantuntemusta edustava saattohoitokoti haluaa silti kehittyä entuudestaan. Terhokodissa aiotaan suunnata tunnustuspalkinnon palkintorahat henkilökunnan vuorovaikutus- ja kohtaamistaitojen sekä tunnetason tunnistamisen parantamiseen.

– On erittäin tärkeää, että tunnustus tuli koko työyhteisöllemme, iloitsi Terhokodin johtaja Mirja Sisko Anttonen kiitospuheessaan.

Anttosen lisäksi palkintoa oli vastaanottamassa sairaanhoitaja Miia Salonen.

Ihmisen parhaaksi -palkintolautakuntaan kuuluivat Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela, kansanedustaja ja Naisjärjestöjen keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet, sosiaali- ja terveysministeriön terveysyksikön johtaja Taru Koivisto, Sairaanhoitajaliiton markkinointipäällikkö Johanna Parmanen, Messusäätiön tiedottaja Antti Karjunen sekä Sairaanhoitaja-lehden päätoimittaja Eva Agge.

5000 euron tunnustuspalkinto jaetaan vuosittain väestön hyvinvoinnin edistäjälle. Palkinnon lahjoittivat Sairaanhoitajaliiton kustannus- ja koulutusyhtiö Fioca sekä Suomen Messusäätiö.

Teksti Eva Agge Kuva Tuomo Antikainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *