Toiminnanjohtaja Anne Pauna toivoo sairaanhoitajien ottavan osaa eutanasiakeskusteluun. Blogissaan hän pohtii omaa suhtautumistaan eutanasiakysymyksiin niin ensihoitajana kuin yksityishenkilönäkin.
Monitorin ruudun toisella puolella on hätääntynyt mummo. Hän on raivoissaan. Hän huutaa haluavansa kuolla. Kun on nähnyt lastensa ja lastenlastensa kasvavan aikuiseksi, niin miksi on elettävä lukittuna kotiinsa viimeiset elinhetkensä. Asiakas penää minulta vastausta siihen, miksi hänen on elettävä muita varten, kun hän ei enää itse halua. En osaa vastata miksi omaisten tarve pitää hänet elossa on tärkeämpää kuin hänen tahtonsa kuolla.
Mielestäni eutanasiaan on helpompaa suhtautua, kun katselee sellaisen ihmisen kärsimystä, jonka elämän tietää loppuvan luonnollisestikin lähitulevaisuudessa. Rintaani alkaa ihan toisella tavalla puristaa, kun luen uutisia 25-vuotiaan hollantilaisnaisen eutanasiasta. Mitä jos oma lapseni masentuu vakavasti ja haluaa kuolla? Huomaan nopeasti, kuinka ajatukseni kuolemasta ja sen hallinnasta ovat äärimmäisen itsekkäitä.
Tartun puhelimeen ja soitan saattohoidon kouluttaja Marjaana Väänäselle. Yritän hahmottaa, mitä oikeastaan edes haluan kysyä häneltä. Marjaana näkee työssään paljon kuolemanpelkoa, ja sitä, ettei saattohoito toteudu Suomessa yhdenvertaisesti. Julkisen keskustelun perusteella ihmiset tuntuvat ajattelevan epäinhimillistä terveydenhuoltojärjestelmää suurempana kärsimyksen aiheuttajana kuin vakavan sairauden aiheuttamia oireita. Haetaanko eutanasiasta ratkaisua väärään ongelmaan?
Tiedämme, että tulevina vuosikymmeninä Suomessa on samaan aikaan ennätysmäärä monisairaita iäkkäitä ja valtava tuhansien sairaanhoitajien pula. Voiko eutanasiasta tulla pelikortti, jota vilautetaan, kun jatkohoitopaikkoja ei ole? Silläkin on merkitystä, minkälaisessa valta-asemassa henkilö on nostaessaan keskustelussa esille eutanasian vaihtoehtona.
Alan hahmottaa yhdenvertaisuuden toteuttamisen haasteita, kun Marjaana kysyy minulta, miten vähemmistöjen oikeudet voidaan taata. Kenen ääntä kuuntelemme silloin, kun kehitysvammaiset tai lapset ja eutanasia ovat samassa lauseessa? Pystymmekö kohtelemaan ihmisiä yhdenvertaisesti somaattisten ja psyykkisten sairauksien osalta? Myönnän heti, että ALS tai haimasyöpädiagnoosi lapsellani olisivat ymmärrettävämpiä syitä toivoa eutanasiaa nuorella iällä kuin syvä masennus.
Muistan elävästi ensimmäisen elvytyskeikkani. Potilas oli mennyt elottomaksi suorilta jaloin kauppareissulla keskellä katua. Emme kyenneet pelastamaan häntä. Ensimmäinen ajatukseni oli toivoa voivani itse lähteä täältä maailmasta samalla tyylillä. Koska se on epätodennäköistä, meidän on aika käydä yhteiskunnassa syvällistä keskustelua eutanasiasta.
Suomen Sairaanhoitajat ja Diakonia-ammattikorkeakoulu järjestävät kyselyn eutanasiasta.
Olemme lähettäneet jäsenillemme linkin kyselyyn useissa uutiskirjeissä, viimeksi 27.2.
Vaikuta keskusteluun vastaamalla kyselyyn 10.3.2024 mennessä. Linkki kyselyyn löytyy myös asiointipalvelustamme.
