Tammikuu taittui helmikuulle ja koko Suomi on iloinnut auringosta, koronarokotteista ja talvilomasta. Moni on pohtinut omaa tai läheisensä rokotusvuoroa. Huomaatteko, että korona on tullut puheisiin jäädäkseen? Vuosi sitten elimme aikaa, jolloin emme tienneet vielä tulevasta, emmekä tunteneet koronaa vastustajana. Virus on muuntautunut ja näyttänyt, että on voimissaan, mutta niin olemme mekin. Olemme muuttaneet asenteitamme ja toimintatapojamme hillitäksemme koronaviruksen leviämistä omassa kotikaupungissamme ja omassa maassamme. Toistaiseksi Suomessa on asiat edelleen aika hyvin, eikö? Mutta hoitoalalla kuohuu vaahtopäinen aallokko, hoitajista alkaa olla vaje.
Luonnollisesti katse ja ajatukset kääntyvät hoitoalan opiskelijoihin, eikä vähiten tulevan kesän rekrytointien vuoksi, vaan siksi, että hoitajien väsyminen, turhautuminen ja uusien ovien avaaminen alkaa näkyä konkreettisesti. Toki osansa tekee myös jo pitkän uran tehneiden hoitajien siirtyminen ansaituille eläkepäiville, mutta todellisuutta on myös se, että alan vetovoimaisuus on kärsinyt rajusti. Tämä blogi on omistettu sinulle, hoitoalan opiskelija, valmistuva sairaanhoitaja ja tuleva kollega. Päätin itse valmistuessani, etten ikinä sano tulevalle kollegalleni niitä klassisia sanoja; silloin kun minä valmistuin… Mutta tänään teen poikkeuksen.
Silloin kun minä valmistuin, päätin, etten halua saada kenellekään sellaista oloa, että hän olisi saanut ammattinsa jotenkin helpommalla, työpaikkansa sujuvammin tai itseasiassa kahlannut koulunsakin kepeästi kuin lintunen, verrattuna vanhempaan kollegaansa. Päätin, että vahvistan jokaisen opiskelijan sairaanhoitajuutta jollain tavalla, ehkä lempeällä ohjauksella tai antamalla heidän kanyloida minun käteni harjoitellakseen kädentaitoja. Päätin ymmärtää ja sallia, että joku toinen osaa enemmän harjoittelun lopussa ja toinen osaa sen, mitä on tullut oppimaan.
Silloin, kun minä valmistuin, ei puhuttu ääneen siitä, kuinka rankkaa opiskeluaika oli kahden pienen lapsen kanssa. Silloin ei mainittu ääneen, jos oli ehtinyt pikkulapsiarjessa lukea tenttiin vain sisällysluettelon. Silloin ei puhuttu uupumuksesta, hoitajien työtaakasta, poikkeusoloista, valmiuslaista tai lomien siirtämisestä.
Silloin kun minä valmistuin, olin epäonnistunut kanyloinnissa, myöhästynyt, hävennyt, pahoitellut, iloinnut kurssikaverin onnistumisesta ja turhautunut toistuvasti rikkoutuvien lasiampullien edessä. Olin tehnyt aamuvuoron sen jälkeen, kun olin valvonut läpi yön opinnäytetyötä tehden, olin pakannut palaneen kotini tavaroita muuttolaatikoihin viikkoa ennen viimeistä työharjoitteluani. Olin pelännyt, jännittänyt ja vihannut kokenutta lääkäriä vuosikausia yhden epäasiallisen kommentin jälkeen. Olin tuntenut osaamattomuutta, ymmärtämättömyyttä ja epävarmuutta. Olin hyppinyt riemusta ehyenä avatun lasiampullan edessä, olin kokenut itsevarmuutta ja onnistumista. Olin saanut hyvää palautetta, hyväksytyn ja kiitettävän arvosanan, elinikäisiä ystäviä ja läpäissyt maturiteetin sekä tehnyt ryhmätöitä. Olin jopa juonut kahvia ja syönyt eväät harjoittelupaikan toimistohuoneessa, koska silloin, kun minä valmistuin, opiskelijat eivät tuolla kyseisellä osastolla saaneet tulla henkilökunnan kahvihuoneeseen.
Olin kohdannut epäasiallisen ohjaajan ja päättänyt selvitä läpi harjoittelujaksoni, tehdä hoitotyötä aseptisesti oppikirjan mukaisesti ja poimia muista ohjaajistani energiaa. Silloin kun minä valmistuin, päätin, etten koskaan jätä kysymättä lääkäriltä pienintäkään potilaan hoitoon liittyvää asiaa, koska hoitaja ja lääkäri ovat kumpikin potilasta varten. Tänään en tekisi mitään toisin, sillä kaikkien vuosien jälkeen olen sellainen hoitaja, joka tuntee itsensä, voimavaransa, osaamisensa ja epäkohtansa. Silloin kun minä valmistuin, olin valmistunut unelmieni ammattiin ja vain sillä oli lopulta merkitystä.
Vaikka opiskeluaikasi on ollut tarkoitus valmistaa sinua hoitajaksi ja osaksi työelämää, tulet huomaamaan, että tuleviin työvuoroihin ei kuitenkaan voi etukäteen valmistautua. Ei tule kahta samanlaista työpäivää. Astut hoitajien historiassa merkittävään ajanjaksoon, sillä on olemassa aika ennen koronaa, ja koronan jälkeinen aika, jota mekään emme vielä tunne. Huomaat pian hyppääväsi aika luontevasti suoraan toimintaan ja osaksi työyhteisöä. Alat rakentamaan omaa osaamistasi koronan runtelemalla hoitoalalla, jossa käy jatkuva kato kokeneista hoitajista.
Toivon, että saisit laadukasta ja yksilöllistä perehdytystä tilanteessa, jossa suljetaan leikkaussaleja ja mietitään samalla, kuinka potilasjonot saadaan hoidettua. Toivon, että sinulla on uskallusta pyytää apua, neuvoa ja ohjausta. Toivon sinulta ymmärrystä myös hoitajien ihmisyyteen, sillä astut tuoreemmilla jaloilla vähän nuhjuiseen remmiin, ja näet varmasti pian hoitoalan varjopuolia. Teet ylitöitä ja koet, että osaamistasi arvostetaan silloin. Huomaat ahdistuvasi siitä, että opiskelusi itseasiassa jatkuu edelleen monen työvuoron läpi. Aistit ympärilläsi kateutta siitä, että sinä pääset koulutuksiin ja olet ymmälläsi tästä.
Toivon, että huomaat ne hetket, kun sinua arvostetaan ja opiskeluaikaasi ei vähätellä. Tiedän, että sallivampi yhteiskunta sanoo, että on ihan ok olla väsynyt, haluta lomaa ja miettiä jo ensimmäisen työsopimuksesi aikana lisäopintoja. Sinun ei tarvitse nukkua tehohoitotyön oppaan kanssa. Ole sopivasti utelias ja kysy, kyseenalaista ja etsi tietoa. Jossain on aina vastaus, vaikka se tarkoittaisi puhelua aluehallintoviraston ylilääkärille. Vastuu osaamisestasi on sinulla, mutta se ei poissulje sitä, etteikö työyhteisösi kantaisi tuota vastuuta sinun kanssasi, rohkaisten, toivottaen tervetulleeksi ja muistamalla nimesi.
Ala, jolle olet tulossa, on järjettömän upea, mutta raadollinen. Jokainen tuleva työkaverisi ei olekaan kollegiaalinen. Aina löytyy joku, joka unohtaa sen, että vastavalmistunut kollega on vielä melko tuore. Kasvatat nyt valmiuksiasi työelämän paineisiin oman osaamisesi kanssa yhtäaikaisesti. Vaikka olet osa työyhteisöä, koet luultavasti vähän irrallisuutta siitä. Tiedän, että sinä osaat jo paljon, mutta hoitoala saa sinut vaatimaan itseltäsi vielä enemmän, yrittämään kovemmin ja jaksamaan vielä yhden vuoron. Muista, että epävarmuutesi on pohjimmiltaan ymmärrys siitä, miten paljon sinulla on vielä edessäsi.
Anna tilaa jännitykselle. Kokoa rohkeutesi, hymysi ja koko tähänastinen osaamisesi. Ole urhea ja nöyrä oppimatkasi edessä. Ole valmiina kohtaamaan, kokemaan ja jakamaan. Avaa sydäntäsi sen verran, ettet koskaan kylmety ihmisyyden edessä. Muista, että joskus kosketus merkitsee hiljaisuuden keskellä valtavasti. Ole ylpeä ammatistasi.
Ja hei, pidä aina kesälomasi ja pyhitä itsellesi vapaapäivät, äläkä todellakaan nuku sen tehohoito-oppaan kanssa.
