Sairaanhoitajan työ on itsenäistä ja vastuullista. Sairaanhoitajat edistävät ja ylläpitävät terveyttä, ehkäisevät ja hoitavat sairauksia sekä lievittävät kärsimystä. Tämän kaiken osaaminen on varmistettu laadukkaalla koulutuksella, ja siitä on pidettävä kiinni myös jatkossa! Sekä teoreettisen opetuksen että kliinisen harjoittelun resurssit on taattava, eikä koulutuksen määrärahoja voi enää kiristää.
Koulutusmäärärahojen vähentäminen ja rahoituksen painottuminen hankerahoitukseksi näkyvät lähiopetuksen ja ohjauksen vähenemisenä. Opettajien työaikaa kuluu entistä enemmän hankerahoituksen metsästämiseen. Jotkut ovat nimenneet tämän jo hankehumpaksi. Ammattikorkeakoulujen rahoitusrakenteen tulee mahdollistaa perustehtävään eli opetukseen keskittyminen. Erityisen huolestuttavaa ovat viimeaikaiset tiedot ammattikorkeakoulujen suunnitelmista siirtää teoriaopinnot jopa kokonaisuudessaan verkko-opinnoiksi. Vastustusta on tullut niin opiskelijoilta kuin opettajilta. Opiskelijoille tulee taata riittävät teoreettiset taidot lähiopetuksena ennen kliiniseen harjoitteluun menoa.
Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) mukaan sairaanhoitajan koulutuksen tulee kestää minimissään kolme vuotta, ja siihen on sisällyttävä vähintään 4600 tuntia opetusta. Tästä teoreettista opetusta on oltava vähintään kolmasosa ja kliinistä opetusta vähintään puolet koulutuksen vähimmäiskestosta. Kliininen harjoittelu on merkittävä osa opiskelusta eikä ole yhdentekevää, minkälaista ohjausta tulevat kollegamme saavat. Opiskelijoita ohjaaville sairaanhoitajille pitää taata pääsy ohjauskoulutukseen.
Suomalaista sairaanhoitajakoulutusta ei saa rapauttaa. Koulutuksen tulee noudattaa direktiiviä ja vastata työelämän tarpeisiin.
Utbildningens strukturer måste ställas i ordning
Sjukskötarens arbete är självständigt och ansvarsfullt. Sjukskötarna främjar och upprätthåller hälsa, förebygger och sköter sjuka samt lindrar lidande. Kunnandet av allt detta har säkrats genom högklassig utbildning och det måste vi hålla fast vid även i fortsättningen. Både den teoretiska undervisningen och den kliniska praktikens resurser måste garanteras och utbildningens anslag kan inte längre stramas.
Minskandet av utbildningsanslagen och förskjutningen av finansieringens tyngdpunkt mot projektfinansiering märks som minskning av närundervisning och handledning. Lärarnas arbetstid går allt mer till att jaga projektfinansiering. En del har redan döpt detta till projekthumpa. Yrkeshögskolornas finansieringsstruktur bör möjliggöra koncentration på kärnuppgiften, dvs. undervisningen. Speciellt oroande är senaste tidens uppgifter om yrkeshögskolornas planer på att överföra teoristudierna t.o.m. helt till nätsstudier. Detta har stött på motstånd såväl från studerande som lärare. Studerande ska garanteras tillräckliga teoretiska färdigheter som närundervisning innan de går att praktisera kliniskt.
Enligt yrkeskompetensdirektivet (2005/36/EY) bör sjukskötarnas utbildning ta mins tre år och där ingår minst 4600 timmar undervisning. Av detta ska minst en tredjedel vara teoretisk undervisning och klinisk undervisning minst hälften av undervisningens minimilängd. Klinisk praktik är en betydande del av studierna och det är inte likgiltigt vilken handledning våra kommande kolleger får. Sjukskötarna som handleder studerande ska garanteras tillträde till handledningsutbildning.
De finländska sjukskötarutbildningen får inte förvittras. Utbildningen bör följa direktiven och motsvara arbetslivets behov.
Nina Hahtela
