Sisätautikirurginen sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri Tiina Syyrilä toimii laatupäällikkönä HUS:n HYKS Vatsakeskuksessa. Hän tekee väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistossa ja osallistui sen edustajana Hollannissa potilasturvallisuuskonferenssiin.
Ennen konferenssia hänellä oli mahdollisuus tutustua Udenissa Bernhovenin sairaalan kehittämisohjelmaan. Sen tulokset tekivät häneen suuren vaikutuksen. Tässä on hänen terveisiään sairaalassa esitellystä muutosprosessista.
”Muutosprosessi opetti, että jos jotain halutaan muuttaa, ammattilaisille tulee antaa myös vastuuta. Jos muutosprosessissa jollakulla ulkopuolisella on lopulta aina veto-oikeus, se todennäköisesti latistaa motivaation ja vesittää tulokset.
Henkilöstöä motivoitiin kysymällä heiltä itseltään, mitä he tarvitsivat, jotta he pääsisivät parempiin tuloksiin. Rahasta ei puhuttu lainkaan. Tämä motivointitapa toi pitkällä aikavälillä kustannuksia vähentäviä ratkaisuja.
Parempaa hoitoa vähemmällä hoidolla -kehittämisohjelman tavoitteena on parantaa laatua ja vähentää kustannuksia muun muassa focus factory -menetelmällä. Siinä tarkasti kuvatut prosessit ohjaavat toimintaa, variaatiot poistetaan tai minimoidaan, toiminnassa keskitytään tarkasti vain siihen, mitä ollaan tekemässä, ja hoitoprosessien alkuun allokoidaan parhaat ja kokeneimmat osaajat.
Bernhovenissa toiminnan johtamisessa korostettiin substanssiosaamisen merkitystä, mutta johtotiimissä myös talousosaaminen oli tietoisesti varmistettu. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon rajapinnat ylittävällä asiantuntijoiden yhteistyöllä oli pystytty saamaan aikaan merkittäviä säästöjä. Sairaalan edustajien mukaan säästöt syntyivät varhaisesta ja aktiivisesta konsultoinnista ja perusterveydenhuollon aktiivisesta kouluttamisesta. Tällä saatiin potilaiden erikoissairaanhoidon lähetteiden määrät vähenemään dramaattisesti.
Bernhovenin sairaalan kehittämisprojektien vastuuhenkilöt olivat prosessin aikana aktiivisesti mukana myös kliinisestä työssä, mutta saivat käyttää projektiin kaksi päivää viikossa. Tämän lisäksi kussakin projektissa oli nimetty manageri, joka työskenteli projektille täysipäiväisesti.
Bernhovenin sairaalassa on 380 sairaansijaa ja yli 2000 työntekijää, joista 150 on erilaisia spesialisteja. Hoitojaksoja Bernhovenissa on kaikkiaan noin 18 000 ja leikkauksia 13 000 kappaletta vuodessa.
Erikoisosaajien sijoitus päivystykseen ja potilaan osallistaminen hoitopäätökseen tuovat säästöjä – esimerkkejä projektin tuloksista
1. Lisäämällä spesialisteja heti hoitopolun alkuun voitiin vähentää tarpeettomia hoitojaksoja 7 prosenttia. Esimerkiksi nivustyräpotilaiden kohdalla vähennys oli jopa 22 prosenttia. Säästöjä syntyi myös siitä, että vahvemman osaamisen ansiosta oli mahdollista nopeuttaa hoitopolkua, koska oikea hoito oikeassa paikassa saatiin aloitettua viiveettömästi. Esimerkiksi 650 sairaalapäivän vähennys saatiin, kun lääkäri ja kätilö pystyivät vapaasti konsultoimaan toisiansa.
Seuraukset:
Kustannukset lisääntyivät ensimmäisen vuoden aikana, mutta sen jälkeen ne ovat kääntyneet systemaattiseen laskuun. Spesialistien työskentely säästää aikaa ja rahaa.
Esimerkiksi ihotautikonsultin käytöllä perusterveydenhuollossa voitiin vähentää tarpeettomia erikoissairaanhoidon jaksoja 87 prosenttia. Kolmannen projektivuoden kohdalla terveydenhuollon kustannukset olivat laskeneet 13 prosenttia.
Mitä opittiin?
Älä sijoita ensiapuun kaikkein kokemattominta henkilökuntaa. Varhaiseen konsultaation panostaminen on kustannustehokasta.
2. Focus factory -menetelmässä oli keskeistä prosessin standardointi ja pitäytyminen sovitussa. Oleellinen muutos oli elektiivisen ja päivystystoiminnan täydellinen erottaminen toisistaan siten, että spesialistit eivät vaihda välillä prosessista toiseen.
Seuraus:
Potilasvirrat olivat hallittavampia, ennakoitavampia ja aikatauluissa pysyttiin aiempaa paremmin. Haittatapahtumia oli myös vähemmän, koska toimintaan tuli vähemmän muutoksia prosessin aikana.
Mitä opittiin?
Fokusoituminen ja standardoidut toimintatavat ovat kustannustehokkaita ja lisäävät turvallisuutta.
3. Jaettu päätöksenteko potilaan kanssa (Shared decision making SDM) auttoi tekemään parhaat valinnat. Potilas tietää parhaiten, mikä on optimaalinen hoito hänen tilanteessaan. Tämän päätöksen tekemiseen hän tarvitsee ammattilaiselta selkeää tietoa eri vaihtoehdoista ja odotetuista hoitotuloksista.
Seuraukset:
Potilaan osallistaminen omaa hoitoaan koskevaan päätöksentekoon vähensi elektiivisten leikkausten määrää esimerkiksi sappileikkausten osalta 10 prosenttia. Kun potilas tietää mahdollisista sivuvaikutuksista, hän on sopeutuvaisempi tilanteeseensa.
Mitä opittiin?
Potilaista 70 prosenttia haluaa itse tehdä päätöksiä. Potilaan ei kuitenkaan ole pakko osallistua päätöksentekoon. Silloin terveydenhuollon ammattilainen tekee päätöksen, ja se on ihan ok.
4. Sähköisiä apuvälineitä (https://www.decisionaid.info/) käytettiin tuloksellisesti potilaan päätöksenteon tukena. Ensimmäisellä poliklinikkatapaamisella potilaalle annettiin pääsy sähköiseen informaatioon, oppimista testaavaan kyselyyn sekä päätöksentekokyselyyn. Nämä luettuaan ja tehtyään potilas tuli uudestaan vastaanotolle tekemään lopullisen päätöksensä ammattilaisen kanssa. Näin tuli jalkautettua myös informoitu päätöksenteko (Informed decision making) näyttöön perustuen.
Seuraukset:
Ammattilaisen käyttämä aika poliklinikalla ei vähentynyt – se saattoi jopa lisääntyä, mutta leikkausten kokonaismäärä väheni ja potilaiden tyytyväisyys lisääntyi.
Mitä opittiin?
Potilaan itsensä tekemä hoitopäätös lisäsi potilastyytyväisyyttä ja alensi kustannuksia pitkällä aikavälillä.
5. Varhaisen toipumisen edistämiseen etsittiin ratkaisuja potilaan varhaisella informoimisella. Potilaalle annettiin jo ennen leikkausta tietoa kotiutukseen liittyvien järjestelyjen tarpeesta, kotiutuskriteereistä ja kotiutuksen oletettavasta ajankohdasta. Anestesiamuodon ja kipulääkityksen optimointiin varhaisen kotiutuksen mahdollistamiseksi tehtiin yhteistyötä anestesialääkäreiden kanssa. Yhteistyössä olivat aktiivisesti mukana myös fysioterapeutit.
Seuraus:
Potilaiden kotiutuminen aikaistui 1¬-2 vuorokaudella. Liian nopea rajoittamaton mobilisointi lisäsi uusintaleikkauksen riskiä.
Mitä opittiin?
Potilaan preoperatiivinen ohjaus kotiutuskriteereistä ja perioperatiivisen lääkityksen titraaminen kotiutusta edistäväksi on vaikuttavaa. Potilas tarvitsee kuitenkin myös ohjausta liikkumisen rajoituksista ensimmäisen kuukauden aikana. Moniammatillisella, yhteisten tavoitteiden mukaisella yhteistyöllä saatiin tehokkaasti aikaan tuloksia.”
Teksti Tiina Syyrilä Kuvat Tiina Syyrilän matka-albumi ja Shutterstock
