Anni Kanto vaihtoi työpaikkaa ja se meni tunteisiin. Kanto siirtyi saman työnantajan palveluksessa päivystys- ja valvontaosaston opetushoitajan työstä apulaisosastonhoitajaksi vuodeosastolle.
Sairaanhoitajan työelämä on täynnä tilanteita, joissa herää ristiriitaisia tunteita. Tasapainoiltavina ovat työkyky ja riittävä ammattilaisuus, kun mieltä liikuttavat milloin riittämättömät työtunnit työtehtävistä selviämiseen, rakenteita mylläävä organisaatiomuutos, kollegoiden vaihtuminen tai seuraavan vuoron venyminen vajaalla miehityksellä. Mieli ei ole aina valmis käsittelemään näistä syntyneitä tunteita, koska on pysyttävä liikkeessä. On jaksamista ja sinnittelyä, ristiriitaisia tunteita. Normaalia sairaanhoitajan mielenmaisemaa.
Tunneryöppy puskee yhtä lailla pintaan, kun tuttu työyhteisö vaihtuu uuteen. Työpaikan vaihto ei ole itseisarvo, mutta aika ajoin se on edessä suurimmalla osalla meistä. Jotkut meistä elättävät itsensä pätkätöillä vaihtuvissa yhteisöissä, joku kiinnittyy yhteen koko työuraksi, mutta ne ovatkin toisia tarinoita. Meille paikka- ja ihmisuskollisille jokainen lähtö menee tunteisiin. Sopivan hetken ja ylipäänsä itselle optimaalisen työpaikan löytyminen on usein vaikeaa. Päätöksen tekeminen vaatii halun muutokseen ja tarkkuutta kuunnella sisäistä ääntään. Onhan oman polun etsintä yksi elämäntarkoituksista, vai?
Kun päätös on tehty, alkaa irtautuminen yhteisöstä, jossa yhdessä työskentelystä on nauttinut ja josta oma paikka on löytynyt. Vaatii isoa keskittymiskykyä hoitaa loput velvoitteet valmiiksi, kun yhteiset kokemukset, haasteet ja ilot resonoivat lähtijän haikeaan tunnelmaan muutoinkin. Vaan samalla vahvistuu tunne, että on tehnyt aikoinaan oikean päätöksen hakeutuessaan tähän yhteisöön. Siitä päätöksestä voi vielä kiittää itseään – mitä elämä olisikaan ilman näiden ihmisten vaikutusta! Tällä kertaa se aika, jonka tunsimme toisemme piti sisällään suuria huolenaiheita, kuten koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan, mutta myös suuria ilonaiheita, kuten nuorten kollegoiden ammattitaidon karttumista ja alasta innostumista, konkareiden kärsivällistä perehdyttämistä ja sitkeyttä perustyön äärellä sekä yhdessä rakennetun turvallisen ilmapiirin kaikille yhteisön jäsenille. On selvää, että tästä kaikesta irtautuminen tuntuu.
Suoremmalla versiolla urasta selviäisi antamalla tunteiden ja ihmisten olla. Kiitos ja näkemiin, tuleehan näitä kohtaamisia. Onneksi se ei ole ainoa toimintatapa. Sairaanhoitajan työ ei ole vain toimeentuloa. Kulloinenkin työyhteisö tarjoaa paikan, jossa olet osa yhteisöä, olet tarpeellinen ja saat toteuttaa itseäsi kiinnostavien asioiden ja ihmisten kautta. Työ ja kollegat ovat merkityksellisen elämän kirkkaita tekijöitä. Yhteistyömme on ammattimme keskipiste ja yhdessä tekeminen parasta, mitä tiedän. Olo on haikea, mutta rauhallisen innostunut – tehty päätös ja syvästi tuntuvat kokemukset kantavat uuteen.
