Mia Apajalahti aloitti työt Norjassa. Säännöllinen koronatestaus mahdollisti töissäkäynnin jo maahantulokaranteenin aikana.
Ensimmäisenä vapaapäivänä Oslossa on yövuoron jälkeinen aamu, hörppään aamupalan jälkeen pikaiset pikakahvit asunnolla ja suuntaan kohti sairaalaa koronatestiin. Ilma on kirpeä, pakkasasteita muutama ja taivas pilvetön. Useassa ikkunassa roikkuu iso valaistu joulutähti ja tunnelma on iltaisin varsin koselig. Reitti on ainoa, joka on näiden päivien aikana tullut tutuksi uudessa kotikaupungissa, sillä maahantulokaranteeni jatkuu vielä muutaman päivän. Säännöllinen koronatestaus mahdollistaa kuitenkin työssäkäynnin karanteenin ajan, ja tänään onkin sarjassa jo kolmas testi saapumisen jälkeen. Nielun ja nenänielun aluetta on nuohottu huolella – katse kohti kattoa helpottaa ja kohta se on ohi. Tekniikoita on monenlaisia; eräs naapurimaan alalla oleva herrasmies otti itse itseltään näytteet. Kuuleman perusteella täytyy kuitenkin todeta, että ei jatkoon.
Muuton jälkeisenä päivänä iskettiin heti löysät pois pitkällä päivällä. Iltavuoro alkaa ja loppuu täällä myöhemmin, joten pitkäpäivä on yhteensä 15 tuntinen ja siltä se myös tuntui. Työskentelin eräällä teho- ja tehovalvontaosastolla, jonka potilasryhmä ei ollut täysin ominta aluetta, vaikka sisälsikin paljon tuttua. Aiempi koulutus, kokemus ja osaaminen tuli siis heti hyötykäyttöön. Niin kuin aina vieraalle osastolle mentäessä on paljon asioita sisäistettävänä ja hahmotettavana. Jo yksistään näiden takia oli ensimmäisten tuntien jälkeen olo kuin tyhjäksi puristetulla tetramehulla. Myös kieleen sopeutuminen vaati ylimääräistä keskittymistä.
Aamuvuoro kului perehdytysvuoron merkeissä. Sen aikana useat opitut tavat ja käsitykset joutivat romukoppaan, joka jatkoi täyttymistään seuraavienkin vuorojen aikana. Suomessakin sairaanhoitopiirien sisällä sekä sairaanhoitopiirien välillä on tiettyjä eroja käytännöissä ja tavoissa. Tästä syystä tarkempaa analyysiä ja pohdintaa Norjan ja Suomen välisistä eroista on luvassa myöhemmin, jahka kokemusta tulee lisää eri osastoilta. Vaan ensimmäisenä tuli kuitenkin eteen se tosiasia, että täällä käytetään omia sukkia. Työkengät olit toki omasta takaa. Koska tietysti oletin, että sukat ovat osa sairaalan tarjoamia työvarusteita vietin ensimmäisen työpäivän äärimmäisen mukavissa ja jouluisissa potilaille tarkoitetuissa jarrusukissa, kaatumatta kertaakaan.
Pitkäpäivä meni saman potilaan hoidon parissa, jonka vointi oli labiili ja hoito vaati erilaisten invasiivisten tukimuotojen käyttöä. Päivä oli mielenkiintoinen, haastava ja opettavainen. Jotkin välineet ovat samoilta valmistajilta, joihin on tottunut, mutta suurin osa ei. Näin olleen opettelua oli rutiininomaisesta valtimoverinäytteenotosta alkaen. Norjalaisten kollegoiden vastaanotto on ollut kaiken kaikkiaan hyvä, ja sairaanhoitajille tyypillinen huumori ei nähtävästi ole maasta kiinni. Kysymällä saa paljon selville, vaikka aina ei välttämättä tiedä kysyä jotakin tiettyä asiaa. Itselleen saa kuitenkin varmemman olon ennakoimalla ja läpikäymällä mielessä eri akuutteja tilanteita, ja niissä toimimista.
Tuore maanvyörytapahtuma lähellä Osloa puhutti osastolla paljon. Osa henkilökunnasta oli aamuyöllä herännyt puhelinsoittoon suuronnettomuudesta ja hälytetty töihin. Itse en ole Suomen päässä kokenut vastaavaa, mutta moni kollega on. Onnettomuudet eivät tule kello kaulassa, ja vaikka tästä katastrofista ei paljon loukkaantuneita sairaalaan tullutkaan, on se muistutus pitää valmius mielessä.
Loput vuorot sujuivat yhtä tai kahta potilasta hoidettaessa, kaikki spontaanilla hengityksellä, joten potilaiden kanssa kommunikoiminen tuli todettua suht toimivaksi. Joillakin kollegoilla oli voimakkaita muiden alueiden murteita, joita on haastava ymmärtää. Tällöin olen kyllästymiseen asti hionnut asiaa, jotta varmasti pääsemme yhteisymmärrykseen sanotusta, vaikka sitten pidettäisiinkin vähän yksinkertaisena tyyppinä. Huonossa kommunikaatiossa on omat riskinsä. Niin sanottu perusduunihan on samaa, kunhan potilasryhmän erikoisuudet ovat jossakin hanskassa. Aika nopeasti huomaan rentoutuneeni työhön, vaikka haasteita, joita tulin myös hakemaan, riittää. Nyt jatkan vapaapäivästä nauttimista ja odotellen minne seuraava työkeikka vie.
