Mentaalivalmentaja Melina Niemen key note -luento vangitsi yleisön Sairaanhoitajapäivien avajaisissa torstaina Helsingin Messukeskuksessa. Niemi kertoi värikkäästi urastaan jääkiekkojoukkueiden henkisenä valmentajana ja sanoi oppiensa pätevän myös muihin työyhteisöihin.
-Vertaan usein jääkiekkoilijaa sairaanhoitajaan. Duuni on äärettömän paineistettua ja pakkotahtista. Kukaan ei kysy, onko sinulla hyvä vai huono päivä, kun potilas romahtaa. Teidän on pakko tehdä se duuni, eikä siellä pohdita, mitä on tapahtunut esimerkiksi kotona, Niemi vertasi.
Kun Niemi valmensi Pikkuleijonia ensimäisen kerran MM-kisoihin, hän törmäsi siihen, että joukkuetta vähäteltiin.
-Meille ilmoitettiin etukäteen, että meette sitten Ruotsiin häviämään. Ruotsalaisille oli tehty jo voittoa varten valmiiksi kultaiset kypärät, Niemi muisteli vuotta 2013.
Niemi sanoi erään luentonsa päätteksi Pikkuleijonille: ”Pojat, tuodaan kulta kotiin!”
-Pojat hyppäsivät pystyyn, että niin tuodaan. Tiesin silloin, että se kulta todellakin tuodaan kotiin. He valitsivat sen, että joka kundi antaa joukkueen eteen ihan kaikkensa. Ja miten kävi? Kulta tuli.
Melina Niemi painottaa sitä, että voittaminen on valinta- ja asennekysymys. Täytyy vain löytää innostava tavoite.
-Teillä sairaanhoitajat on maailman merkityksellinen duuni: te pelastatte ihmisiä. Miettikää innostava tavoite vaikka pienissä palasissa. Kun on saatu luotua sellainen tavoite, joka tuntuu sydämessä saakka, mietitään keinot siihen pääsemiseksi.
Niemi muistutti, että se mitä ihminen syöttää päähänsä, alkaa toteuttaa itsesään. Siksi ei pidä päästää negatiivisia uskomuksia vallalle.
Niemen mukaan ei kannata käyttää energiaansa asioihin, joihin ei voi vaikuttaa. Ruuhka Mannerheimintiellä kello 8 arkiaamuna on sellainen selviö, ettei se kansainvälisiä käsimerkkejä näyttämällä muuksi muutu.
-On asioita, joihin voitte vaikuttaa, mutta joita ette voi päättää. Antakaa silloin osaamisenne ja ideanne, mutta päästäkää sitten irti ja jatkakaa matkaa. Keskittäkää tekemisenne ja kehittämisenne siihen, mihin voitte vaikuttaa ja mistä voitte päättää. Sitten alkavat tulla tehot esille.
Sairaanhoitajapäivien avajaisissa puhui myös valmentaja Harri Gustafsberg. Hänen haastattelunsa on Sairaanhoitaja-lehdessä, joka ilmestyy 6.4.
Teksti Marika Harjumaa Kuva Tuomo Antikainen