Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Miljardi Islannin kruunua terveydenhuollon ammattilaisille – mikä tilanne muissa Pohjoismaissa?

Ihan hiljan vaihdoimme etäkokouksessa pohjoismaisten kollegoiden kesken kuulumisia. Olimme tavanneet viimeksi kasvokkain kokouksessa maaliskuun alussa Kööpenhaminassa, kun uuden vallitsevan tilanteen vakavuus juuri alkoi todentua kussakin maassa. Paljon tunnistimme nyt samaa, kuten sairaanhoitajien venymistä, väsymistä, pelkoa, kiukkua ja ammattiylpeyttä, suojavarusteiden puutetta, kotisairaanhoidon haasteita, yhteiskunnallista huolta terveydestä ja taloudesta.

Kaikkialla tunnistetaan ja tunnustetaan sairaanhoitajien valtava merkitys kriisissä. Erilaiset kiittämisen eleet tuntuvat toki hienoilta, mutta myös ärsyttävät: arvostus ja merkittävyyden tunnustaminen tulee näkyä konkreettisesti palkassa.

Suomessa näkee ajoittain kirjoituksia siitä, kuinka muissa Pohjoismaissa maksetaan sairaanhoitajille korona-bonuksia, toisin kuin meillä. Kollegoiden kertomuksista piirtyi kuitenkin kokonaisuutenaan tätä mielikuvaa niukempi yhteispohjoismainen kuva.

Ruotsissa ei sairaanhoitajille makseta kansallista korona-lisää. Kuitenkin palkkanäkökulmasta erittäin hyviä työsopimuksia ovat Ruotsissa onnistuneet solmimaan jotkut yksittäiset sairaanhoitajat, jotka toimivat Tukholmassa ja korona-etulinjassa.

Tanskassa sairaanhoitajien palkkakeskustelu on käynyt kuumana. Mitään korona-lisää ei makseta. Norjassakaan ei ole korona-lisiä. Siellä on kuitenkin nyt pandemian aikana nostettu tiettyjen ylityökorvausten prosentuaalista määrää korkeammalle, esimerkiksi ylityökorvaus tietyssä tapauksessa voi olla normaalisti 135% ja nyt 150%. Norjan sairaanhoitajia sitoo nyt sopimus, joka edellyttää heiltä normaalia suurempaa joustavuutta vaikkapa vuorojen pituuden suhteen. Tätä työantajat ovat käyttäneet myös väärin: epidemiaan liittymättömiä vajauksia on täytetty sopimuksen turvin.

Islannissa äänestettiin juuri tiukasti neuvottelusopimus nurin ja työehtosopimusneuvottelut muun muassa palkan osalta jatkuvat. Islannin hallitus on päätynyt antamaan yhteisen korona-bonuksen terveydenhuollon ammattilaisille: miljardi Islannin kruunua (noin 6 317 000€) jaetaan kaikkiaan 3 000 ammattilaiselle. Työnantajat päättävät kuinka potti jaetaan. Se ei ole välttämättä helppo tehtävä.

Suomessa myös työehtosopimusneuvottelut jatkuvat. Tehyn vaatimista korona-lisistä ei ole ratkaisua. Muutama työantaja saattaa maksaa omalla päätöksellään hyvin pientä korona-lisää, mutta tällaiset ratkaisut ovat tuiki harvinaisia. Suomessa sairaanhoitajan palkka kaikkiaan on matalampi kuin muissa Pohjoismaissa.

Pandemian suhteen on eri Pohjoismaissa valittu osin samanlaisia ja osin erilaisia strategioita. Se vaikuttaa myös sairaanhoitajien kokemuksiin. Ruotsissa tilanne on vaikea. Epidemia on voimakas erityisesti Etelä-Tukholmassa ja sairaanhoitajat ovat siellä todella kovilla, sekä vaikeasti sairaita että kuolleita on paljon. Suomen kapasiteettiin esimerkiksi hengityskoneiden suhteen katsotaan kaihoten. Ammattijärjestön edustajien tuntuma on, että jonkinlainen psykologinen muutos on tapahtunut ihan viime viikkoina niin sairaanhoitajissa kuin väestössä: ahdistus on lisääntynyt, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu jatkossa. Toisaalta sairaanhoitajien merkitys on ilmeisesti puhutellut ammatinvalintaa pohtivia, sillä tänä keväänä on ollut ennätysmäärä hakijoita sairaanhoitajakoulutukseen. Hakijamäärä on kasvanut viime syksystä 34%, joillain alueilla jopa yli 100%.

Islanti on onnistunut ainakin toistaiseksi epidemian tukahduttamisessa hyvin, eikä yhtään potilasta ole nyt tehohoidossa. Islannissa on myönnetty lisäpanostusta mielenterveyden palveluihin.

Suomen kuulumisia saatoin kertoa muun muassa teidän jäsentemme kertomana. Kiitos, kun olette jakaneet kokemuksianne korona-kyselyssämme! Kyselyyn voi edelleen osallistua.

Lue lisää:

Kirjoittaja

Anna Suutarla

Asiantuntija, kansainväliset asiat ja osaamisen hallinta/kliiniset urapolut