Terhi Leinonen teki välillä muuta kuin hoitotyötä. Nyt hän on palannut sekä sairaanhoitajaksi että bloggaajaksemme. Tämä on Paluu hoitotyöhön -sarjan viides blogi.
Linnut laulavat aamulla. Kevät tekee tuloaan varkain, mutta varmoin askelin. Ihan vasta oli pimeää vielä iltapäivälläkin, ja nyt ehtii nähdä päivänvalon aamuvuoron jälkeen. Kellojen siirron jälkeen on lopulta illallakin valoisaa. Pimeys metsässä ja peltojen reunalta hälvenee. Joutsenet ja kurjet saapuvat, pelloilla näkyy hanhia. Koti Kainuussa tuntuu enemmän kodilta, ulko-oven kellon kilinästä tuntee kotiintulijan, pihatieltä osaa jo erottaa auton äänen, yöllä tiedän mikä lattialankku narahtaa eniten. Ajatukset karkaavat kesään, pionipenkkiin, kesäkeittiöön ja maakellarin kunnostamiseen. Onkohan juurtuminen alkanut?
Koko syksy oli raskas, tein töitä autopilotilla, pahimmillaan jopa kahdessa kaupungissa, kunnes elämä siirrettiin nopealla tempolla Kainuuseen. Junnasin paikallani työelämän tutussa rytmissä, ja arki liikkui ympärillä. Syksy oli oikeastaan täyttä elämää, hoitajana, omaisena ja potilaana. Täysin yllättäen tuli suurien surujen ja luopumisten aika, niin kuin ehkä muistat edellisestä blogistani. Elämä tuntui täysin hallitsemattomalta kaaokselta, johon heitettiin koko ajan uusia huolia. Onneksi hoitoalan tuttu ja turvallinen syke on pitänyt kiinni arjessa vaikeiden aikojen keskellä.
Väistämättä jokaisen hoitajan yksityiselämässä on joskus huolia, murheita ja vastoinkäymisiä, mutta voisiko työstä saada niille vastapainona uudenlaista energiaa? Mieluummin, kuin kuluttaa loppuun kaikki voimavaransa, kannattaa rohkeasti miettiä, mitä työltään haluaa ja vastaako nykyinen työ sitä kaipuuta? Antaako työ iloa ja onnistumista, saatko hyödynnettyä koko ammatillisen itsevarmuutesi? Millaisia vahvuuksia sinun työhistoriassasi on, saatko niiden potentiaalin käyttöön? Verottaako työ voimavarojasi vai palauttaako se niitä? Millainen työ olisi sinulle voimavara ja eheyttävä vastapaino kaikelle muulle elämälle?
Hoitoalalle palanneena huomaa miten huikea voimavara on erilaisten erikoisalojen määrä ja laajuus. Sairaanhoitajan ammattitaidon kierrättäminen yli oman mukavuusalueen voi olla sekä ammatillisesti kasvattavaa että silmiä avartavaa. Toisaalta uudenlainen työnkuva voi tuoda kaivattua iloa ja kepeyttä harmaantuneeseen arkeen. Sinulta voi löytyä osaamista, jota et ole tullut ajatelleeksi koskaan aikaisemmin. Näet ehkä mahdollisuudet kouluttautua johonkin erilaiseen osaamiseen, mitä et ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi. Kenties saat uudenlaisen vastuualueen.
Minulle tuttu kosketuspinta löytyi lasten ja perheiden parista. Minusta ei koskaan pitänyt tulla lastensairaanhoitajaa, mutta sieltä mistä löytyy lapsipotilaita ja pienten ihmistaimien kanssa työskentelyä, löydän itseni uudestaan ja uudestaan. Kun kevään tullessa kotimme täyttyi surusta ja hautajaisvieraista ensimmäisen ja sitten heti perään toisen kerran, työreppuni täyttyi kuitenkin siinä sivussa koko ajan ilosta ja glitteristä.
Sairaanhoitajan tutkinnosta kertova Kalevala-koru sai taas uudenlaista arvoa. Huomasin kaivavani arkistosta esiin sairaanhoitajan ammatilliset työkalut, pews-mittarin, hoitajan sakset ja ihan uusia kyniä. Ehkä pitäisi tilata uusi nimikyltti, avainnauha ja jotain erilaisia kynätaskuja. Huumoriakin alkoi löytyä. Työ antoikin onnistumista, varmuutta ja kodinomaisen tunteen. Ja mikä parasta, uusi työyhteisö toivotti aidosti tervetulleeksi osaksi avointa ja mukavaan työilmapiiriä. Aloin nähdä sairaanhoitajan tutkinnon uudelleen voimavarana ja potentiaalisena vaihtoehtona jatkaa eteenpäin työuraa.
Kello on soinut 04:15, tänään on aamuvuoro. Enää ei tarvitse sulatella autoa, lenkkarit riittävät itselle. Työpäivä menee nopeasti, tunnelma on iloinen ja kevyt. Kun potilaskirjaukset on tehty, sähköposti luettu ja intra kahlattu, nappaan kuvan itsestäni työpisteellä. Jälkikäteen ajattelen, miten kevyeltä työntäyteinen päivä voikaan tuntua.
Illalla puuhellaa sytyttäessä ajattelen taas pionipenkkiä ja kasvulaatikoita, keitän teetä ja perehdyn puutarhalehden lisäksi vastasyntyneen ja sikiön verenkiertoon. Koira varastaa keittiön biojäteastiasta leipäpalan. Nuorin oppii sanomaan R-kirjaimen. Laitan sivuun niin puutarhalehden kuin verenkierron, ja keskityn teehen, ympärilläni täysin hallittu kaaos.
