Henkilöstön saatavuuden, riittävyyden ja pysyvyyden varmistaminen on oltava ykkösprioriteetti sote-palveluista päättävillä ja niitä tuottavilla tahoilla, sillä ilman ammattitaitoista ja riittävää henkilöstöä ei pystytä järjestämään laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita. Kiihtyvän eläköitymisen ohella henkilöstöhaasteita tuovat pienenevät ikäluokat, kasvava palveluntarve ja haasteet alan veto- ja pitovoimatekijöissä.
Sairaanhoitajapulan yhdeksi ratkaisemisen keinoiksi on nostettu aloituspaikkojen lisääminen. Tämä ei kuitenkaan ratkaise sairaanhoitajapulaa, ellei samaan aikaan korjata koko ketjua aina opiskelusta ammatissa toimimiseen saakka. Kansantalouden näkökulmasta on järjetöntä kouluttaa sairaanhoitajia, jos he valmistuttuaan tai pian sen jälkeen poistuvat alalta huonojen työolojen takia.
Mikäli ja kun, aloituspaikkoja lisätään, on samalla lisättävä ammattikorkeakoulujen opettajien opetusresursseja sekä työelämän valmiuksia ottaa lisääntyvä määrä opiskelijoita kliiniseen harjoitteluun. Kliinisiä harjoitteluja ohjaavilla sairaanhoitajilla tulee olla mahdollisuus saada ohjaamiseen koulutusta. Seuraava kriittinen vaihe alalla pysymisen näkökulmasta on työelämään siirtyminen. Perehdytyksen on oltava suunnitelmallista ja riittävän pitkäkestoista. Liian usein vastavalmistunut sairaanhoitaja joutuu vähäisellä tai olemattomalla perehdytyksellä ottamaan kohtuuttoman vastuun. Pahimmillaan tämä eettinen kuorma uuvuttaa ja ajaa ammattiin kouluttautuneen sairaanhoitajan muihin töihin.
Kriittinen tekijä alalla pysymisen näkökulmasta on se, pystyvätkö sairaanhoitajat tekemään koulutustaan ja osaamistaan vastaavia tehtäviä vai joutuvatko he hoitamaan kaikkea sitä, jota kukaan muu ei hoida. Valitettavan usein varsinainen potilastyö kärsii tämän epämääräisen sälän hoitamisesta. Työnjakoa on tarkasteltava uudestaan. Terveydenhuoltoon on palautettava avustavia tehtäviä.
Yhtenä mahdollisuutena alan ammattilaisten saamiseksi on esitetty ulkomaisen rekrytoinnin lisäämistä. On selvää, että, Suomi ei pärjää ilman ulkomaista työvoimaa, mutta rekrytoinnin on oltava eettisesti kestävää. On varmistettava, ettemme vaaranna köyhimpien maiden terveydenhuollon toimivuutta viemällä heiltä terveydenhuollon ammattilaisia. Maailman terveysjärjestö WHO on huomauttanut tästä useaan kertaan länsimaita. On myös epäeettistä houkutella Suomeen sairaanhoitajia ja palkata heidät lähihoitajiksi tai jopa hoiva-avustajiksi. Tämä naisvaltaisen alan hyväksikäyttö on lopetettava. Jotta ulkomaisten sairaanhoitajien houkutteleminen Suomeen olisi mahdollisimman jouhevaa, tulee valtiovallan rahoittaa pysyvä pätevöitymispolku ulkomailta Suomeen tuleville sairaanhoitajille, samoin kuin lääkäreiden ja hammaslääkäreiden kohdalla on tehty. Ulkomaisen työvoiman mahdollisimman sujuva pätevöitymispolku edellyttää resurssien lisäämistä, mutta myös turhan byrokratian purkamista. Saatavuusharkinnasta on luovuttava, samoin tulee mahdollistaa perheen tuominen Suomeen.
Aloituspaikkojen lisääminen ja ulkomaisen työvoiman saaminen eivät kuitenkaan ratkaise ongelmaa, ellei hoitotyön työoloja ja työnjakoa saada kuntoon. On hölmöläisen hommaa keksiä uusia keinoja, jos rakenteissa olevia vuotokohtia ei saada tilkittyä. Valuviat ovat tiedossa, niiden korjaamisen aloittamista ei ole varaa viivyttää. Uunituore STM:n sosiaali- ja terveysalan henkilöstön riittävyys ja saatavuus -ohjelman osana laadittu tiekartta vuoteen 2027 antaa hyvät eväät toimeenpanolle. Ohjelman neljä strategista kärkeä ovat osaamisen varmistaminen, työn vaikuttavuuden parantaminen, hyvän työn edellytykset sekä tietopohja-analyysi ja ennakointi. Ohjelman osana valmistuivat myös vastuullisuussuositukset sote-henkilöstön kansainvälisiin rekrytointeihin, toivottavaa on, että suositukset otetaan laajasti sote-sektorilla käyttöön. Seuraavan hallituksen on käärittävä hihat ja toimeenpantava tarvittavat korjaukset.
Inspiroiduitko tästä? Blogeillamme tuomme sairaanhoitajan äänen kuuluvaksi ja asiantuntemuksen näkyväksi.
