Sairaanhoitaja-lehti kirjoitti viime numerossaan Huddingen opiskelijavetoisesta osastosta. Opiskelijat tekevät siellä 7-viikkoisen harjoittelun, jonka loppupuolelle he kantavat vastuun osaston toiminnasta. Heillä on ohjaajia taustatukenaan, mutta nämä jättäytyvät taka-alalle harjoittelun kuluessa.
Kun opiskelijaosastoa perustettiin vuonna 2005, se kohtasi suurta vastustusta monelta taholta.
-Monet olivat hirveän huolissaan siitä, että eiväthän ne opiskelijat osaa mitään. Nykyään saamme valtavan hyviä pisteitä tyytyväisyyskyselyistä, iloitsee kliininen opettaja Katri Manninen, joka on ollut luomassa osastoa.
Potilaat haluavat opiskelijaosastolle
Monet potilaat pitävät opiskelijaosastoa sairaalan parhaana paikkana.
-Meillä on kroonisista sairauksista kärsiviä potilaita, joita on hoidettu usein täällä. He ilmoittavat päivystykseen saapuessaan, että haluavat ehdottomasti taas opiskelijaosastolle, Manninen jatkaa.
Hän uskoo, että suosion salaisuus on turvallisuudentunteessa. Se syntyy, kun yksi ja sama opiskelija hoitaa potilasta ja muodostaa tähän oman suhteensa. Opiskelijoilla on myös paljon aikaa potilaille.
-Suhde on tärkeä molemmille. Opiskelija oppii potilaan avulla, ja potilas tietää, että tässä on minun opiskelijani ja hän pitää huolta minusta. Potilaalle toki tehdään selväksi, että ohjaajat ovat aina viime kädessä vastuussa osaston toiminnasta.
Potilaat haluavat olla mukana opiskelijan oppimisprosessissa.
-Monet sanovat, että he tuntevat itsensä tärkeiksi, kun he saavat olla mukana auttamassa opiskelijaa oppimisessa. Se on mahtava tapa saada potilas osalliseksi myös omaan hoitoprosessiin, Katri Manninen sanoo.
Ohjaajilta vaaditaan kahta asiaa
Osastolla on 8 potilaspaikkaa ja 15 harjoittelijaa, jotka tekevät aamu- ja iltavuoroa. Ohjaajia on yhteensä viisi – neljä sairaanhoitajaa ja yksi lähihoitaja.
Osaston ohjaajalta vaaditaan kaksi asiaa: hänen täytyy olla sinut oman sairaanhoitajuutensa kanssa ja hänen täytyy olla vahvasti kiinnostunut opiskelijaohjauksesta.
-Näistä kahdesta ei anneta yhtään periksi, mutta sen jälkeen kaikki on toisarvoista. Ohjaajalla ei tarvitse olla hirveästi työvuosia takanaan, eikä hänellä ole pakko olla ohjaajakoulutusta. Koulutus tietysti auttaa, mutta sen voi käydä sinä aikana, kun on täällä ohjaamassa.
Osastolla on eri vuosikurssien opiskelijoita. Ensimmäisellä viikolla he ovat Katri Mannisen mukaan kauhuissaan.
-Heille kuitenkin luodaan turvallinen olo eikä heitä jätetä yksin. Heille kasvaa uusi identiteetti harjoittelun aikana. Eräs väitöskirjaani haastattelemani opiskelija totesi harjoittelun päätteeksi, että tunnen itseni ihan sairaanhoitajaksi.
Väitöskirjassaan Manninen on tutkinut harjoittelun taustalla olevaa teoreettista viitekehystä nimeltään transformatiivinen oppiminen. Manninen tiivistää sen näin: Kun opiskelijat tulevat harjoitteluun, heillä on mukanaan tietoa, taitoa, kokemuksia. He tapaavat harjoittelussa uusia ihmisiä, joiden kanssa heillä on pedagogisia kohtaamisia. Näistä tapaamisista he saavat uusia taitoja, tietoja ja kokemuksia, joita he itse käsittelevät. Kun kohtaamisia on tapahtunut harjoitteluviikkojen ajan, viimeisellä viikolla on havaittavissa selvä transformaatio eli muutos. Opiskelijat itsekin sanovat tuntevansa, etteivät ole enää samanlaisia ihmisiä kuin harjoitteluun tullessaan.
Teksti Marika Harjumaa, kuvat Anna Simonsson ja Shutterstock
