Sairaanhoitajaliito on pitkin kevättä nostanut esiin sairaanhoitajien kokemuksia koronaepidemian ajalta. Sairaanhoitajaliiton kysely ”Sairaanhoitajana koronapandemian keskellä” on ollut auki maaliskuun puolivälistä. Kaikkiaan kyselyyn on vastannut 1483 henkilöä. Vastausten määrä on vähentynyt kesää kohden samaa tahtia koronainfektiotilanteen hiipumisen kanssa. Viimeisen kuuden viikon aikana vastauksia on tullut 104 kappaletta. Näistä viimeisimmistä vastaajista suurin osa on edelleen sairaanhoitajia (84 %) ja heidän esimiehiään (14 %). Vastaajista 79 % työskentelee julkisella sektorilla ja 19 % yksityisellä sektorilla. Lähes puolet (46 %) on työssä sairaalassa, 16 % ikäihmisten palveluissa ja 12 % terveyskeskuksissa ja 10 % kotisairaanhoidossa.
Nyt jos koskaan työpaikoilla kaivataan sitä, että johtajat ja esihenkilöt istuvat alas työntekijöidensä kanssa ja kuuntelevat, mitä sanottavaa heillä on. Nyt kannattaa järjestää työnohjausta ja keskusteluapua, antaa lupa puhua ja lupa näyttää tunteita. Tällaisessa haasteessa Suomen sairaanhoitajat ja heidän esihenkilönsä eivät ole ennen olleet, tarvitaan jälkipuintia.
Tunnelmasta toiseen
Vastausten tunnelmat voi jakaa kahteen osaan. Vähemmistössä kehutaan koronatilanteen hoitoa omassa organisaatiossa: tieto on kulkenut, suojaimia on riittänyt, suunnittelu ja ennakointi ovat toimineet ja esimiehet ovat olleet läsnä ja tukeneet, minkä lisäksi sairaanhoitajat ovat hyvässä yhteishengessä selvinneet kevään haasteista. On koettu, että on saanut ottaa sairaanhoitajan kaiken ammattitaidon käyttöön, kuten eräs vastaaja hehkuttaa:
”Jokainen heistä on joutunut henkilökohtaisessa elämässään tekemään muutoksia ja kohtaamaan myös pelon tästä taudista. Mutta he ovat valinneet rohkeuden seistä tähän uuteen ja pelottavaankin tautiin sairastuneiden lähellä auttaen ja tukien. Voiko parempaa osoitusta olla vuodelta 2020? Hoitajien vuosi 2020. Tämä aika on mahdollistanut myös oleelliseen keskittymisen, tämä on aitoa hoitotyön todellista ydintä: olla potilaan lähellä, tukea ja auttaa. On hienoa tehdä historiaa.”
Monin paikoin varustauduttiin hyvällä mielellä, mutta samaan aikaan koronakevät on ollut erityisen stressaava suurimmalle osalle vastaajista.
Viimeisimpienkin vastausten perusteella sairaanhoitajat ja esihenkilöt ovat edelleen käyneet läpi haasteita suojavarusteiden riittävyyden, tiedon kulun, selkeiden ohjeistusten ja resurssien puutteiden kanssa. Vastauksista kuuluu, että sairaanhoitajat ovat antaneet kaikkensa epätietoisuuden, stressin ja epätoivonkin tunteiden keskellä ja olette nyt ollaan aivan loppu.
”Viime viikolla tuli vielä tieto siitä, ettei lomia saa välttämättä pitää, eivätkä lomat toteudu ainakaan toivottuina ajankohtina, jotka oli keväällä jo vahvistettu. Koen itseni joinain päivinä erittäin masentuneeksi, olen huolissani jaksamisestani, tunnen syyllisyyttä siitä, etten osaa toimia tämän paremmin tässä vaikeassa tilanteessa. Minussa on herännyt katkeruus päättäjiä kohtaan, jotka eivät ole tehneet mitään hoitajien työssäjaksamisen eteen. Lisäksi viime päivinä minulla on alkanut olla jo itsetuhoisia ajatuksia.”
Moni sairaanhoitaja ja esihenkilö on kaivannut osaavaa johtajaa enemmän kuin koskaan. Vastaajat ovat odottaneet esihenkilöiltään enemmän tietoa, tukea, läsnäoloa, keskustelua ja ymmärrystä. Samaan aikaan esihenkilöt ovat kokeneet, että kaikki vastuu on kaatunut heille:
”Esimiesten vastuu huolehtia ohjeista, suojavälineitä, oikeat työtavat, läheiset, työntekijöiden tukena. Työvuorolistat haasteellisia, kun ei löydy sijaisia. Kuunnella kaikkien huolet, murheet, pelit ja ahdistukset. Olla kaikkien saatavilla ja tukena. Esimiehen tuki vain puuttuu. Kannat kaiken yksin. Jaksaminen on kortilla, kun esimiehen esimies soittaa kerran viikossa kysyy vain mitä kuuluu.”
Kukaan sivullinen ei tiedä, mitä sairaanhoitajat ovat joutuneet kokemaan
Sairaanhoitajia on ahdistanut julkinen negatiivinen keskustelu, jossa on vähätelty heidän taakkaansa. Samaan aikaan kun muut pakoilevat COCID-19-virusta, sairaanhoitajat ja muut terveydenhuollon ammattilaiset nimenomaan ovat tekemisissä viruksen kanssa liiankin läheisesti:
”Vain me rivihoitajat tiedämme, millaista on hoitaa koronapotilaita, siis niitä potilaita, jotka eivät ole kauko-ohjattavia tai omatoimisia pienin avuin pärjääviä. Koronapotilailla on runsaasti sairauksia, jotka koronan lisäksi vaativat sairaanhoitajalta paljon osaamista ja ammattitaitoa. Hienosäätöistä kädentaitoa vaativaa iv-kanyylien asettamista tai roimempaa voimaa vaativaa, kun vaihtaa useaan kertaan ylipainoiselle vuodepotilaalle tämän jatkuvan ripulin takia vaippoja. Me rivihoitajat olemme myös nähneet, miten vakavasta taudista tässä on kyse.”
”Olen joutunut soittamaan lukuisille omaisille kuolinviestejä. Nämä omaiset eivät saaneet hyvästellä läheisiään, joten reaktiot saattoivat olla aika rankkoja. Tällainen on sairaanhoitajalle erittäin traumatisoivaa. Monet yöunet on menneet näitä puheluita miettiessä. En ole saanut juuri mitään henkistä tukea työssäjaksamiseen.”
Pandemiakevään olisi pitänyt mennä täysin toisella tavalla
Tämä kevät olisi ollut täysin toisenlainen, jos sairaanhoitajilla olisi ollut käytössä riittävästi suojavarusteita.
”Olisi unelmien täyttymys, että saisimme FFF2 tai FFF3-maskit käyttöön ja visiirit, joiden monikäyttöisyys ei herättäisi huolta. Ns. ilotulitussuojalasit ovat niin valtavan kokoisia, että niitä ei saa istumaan nenälle, vaan itselläni ne ovat tippuneet hoitotilanteissa. ”
On ammatillisesti mutta myös inhimillisesti vaikeaa toimia toisin kuin tietää oikeaksi. Tämä on varmasti yksi eniten sairaanhoitajia stressannut tekijä etenkin, kun seuraukset on saattanut joutua kantamaan omassa kehossaan. Koronaan sairastunut sairaanhoitaja kuvaa ahtaissa potilastiloissa tullutta altistusta:
”Sain ensioireet vajaa viikko sitten ja seuraavana päivänä minut testattiin. Vuorokausi myöhemmin sain positiivisen tuloksen koronatestistä. Tällä hetkellä tauti pahenee päivä päivältä ja taistelen hengenahdistusta vastaan, vielä kotona. Olen altistanut 2 pientä lastani ja puolisoni. Osastollamme on minun jälkeeni tullut 6 positiivista testitulosta hoitajille ja ainakin 5 oireilee. Tässä tulos, kun puutteellisiin tiloihin työnnetään törkeä määrä positiivisia potilaita. Altistushan on valtava 4 hengen huoneessa! Myöskään suojavarustus, lähinnä suunenäsuojus ei tosiaan ole voinut olla riittävä. Suojavarustusta on kevennetty sitä mukaa, kun suojat ovat loppuneet.”
Juuri suojauksen puutteellisuus lisättynä kaikkeen siihen muuhun stressiin, jota valmiuslain tuomat työehtojen heikennykset toivat tullessaan, on ollut monille sairaanhoitajille liikaa. Mitä jää jäljelle, kun oman tahdon, lomien, työvuorojen, työaikojen, työtehtävien, työnkuvien, osaamisvaatimusten, työyhteisöjen, työympäristön, työkavereiden, työpaikkojen, työmatkojen ja kaiken tämän työnvaativuuden muutosten jälkeen ei jää enää mitään muuta tuttua ja turvallista, paitsi oma asenne ja ammattitaito. Pelkkä juhlapuheiden kiitos ei riitä, sairaanhoitajat ansaitsevat enemmän.
Juuri tänä vuonna 2020, Sairaanhoitajien ja kätilöiden vuonna, emme olisi toivoneet sairaanhoitajille emmekä esihenkilöille sitä, minkä he ovat joutuneet kokemaan.
Sairaanhoitajaliitto on kerännyt sairaanhoitajien vastaukset ja raportoinut niistä monia tahoja ja monin eri tavoin. Tästä ei voi muuta kuin ottaa oppia ja tehdä asiat jatkossa paremmin, muutoin meillä ei ole tulevaisuudessa sairaanhoitajia. Valinta on nyt päättäjien ja työnantajien.
Sairaanhoitajat voivat joka tapauksessa olla ylpeitä itsestään ja työstään! Pidämme kyselyn auki vielä kesän ajan ja tarpeen mukaan pidempäänkin. Pääset kyselyyn tästä linkistä.
