Suomessa työskentelee muutamia arviointiylihoitajia. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Jaana Peltokoski on yksi heistä. Kyseessä on laajan toimenkuvan asiantuntijatehtävä, johon sisältyy monitieteistä tutkimusta sekä hoitotyön toimintamallien arviointia ja kehittämistä.
Peltokoskea on urallaan ajanut eteenpäin vahva halu kehittää hoitotyötä ja oppia uutta. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja, ja työskenteli ennen nykyistä pestiään muun muassa sisätautien, kirurgian sekä lasten sairaanhoidon parissa.
Peltokoski kuuluu moniin työryhmiin, joiden tavoitteena on edistää hoidon laatua ja potilaslähtöisiä toimintamalleja. Potilaiden ja asiakkaiden kokemuksia on hänen mukaansa hyödynnetty liian vähän laadun kehittämisessä.
– Tähän on vihdoin viime vuosina herätty. Kyse ei ole pelkästään palautteen keräämisestä, vaan siitä, miten palautetta hyödynnetään ja mihin se johtaa.
Sairaanhoitajapulasta on syytä olla huolissaan.
Peltokoski osallistuu maaliskuussa Sairaanhoitajapäivien paneelikeskusteluun, jonka aihe on maailma ilman sairaanhoitajia. Yhtälö kuulostaa hänestä ”ihan mahdottomalta”, sillä sairaanhoitajilla on hänen mukaansa elintärkeä vaikutus väestön hyvinvointiin, hoidon laatuun ja terveydenhuollon palvelujen sujuvuuteen.
– Sairaanhoitajapulasta on syytä olla huolissaan.
Ahdinkoon on Peltokosken mukaan monia syitä. Henkilökohtaisesti hän haluaa vaikuttaa erityisesti siihen, miten vastavalmistuneiden sairaanhoitajien siirtymävaihetta työelämään tuetaan, ja millaisen perehdytyksen he saavat ensimmäisissä työpaikoissaan.
– Uhkakuva sairaanhoitajapulasta on vielä pahempi, jos menetämme alalle valmistuvia sairaanhoitajia.
Peltokoski väitteli vuonna 2016 erikoissairaanhoidon sairaanhoitajien ja lääkäreiden perehdytyksestä. Tutkimuksessaan hän päätyi siihen, ettei perehdytys toteudu kokonaisvaltaisella tavalla – eikä tilanne tunnu parantuneen.
– Sairaaloiden välillä on eroja, ja joku osa perehdytyksestä saattaa toimia, mutta kokonaisprosessissa on vielä kehittämistä. Perehdytys vaatii aikaa ja työpanosta, mutta maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.
Teksti Katri Simola
Kuva Mikko Vähäniitty
Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 2/2020. Lue koko lehti.