Suomen Sairaanhoitajat antaa vuosittain lukuisia lausuntoja hallituksen lakiesityksistä. Kommentoimme ja otamme kantaa erityisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä sairaanhoitajan ammattiin liittyviin lakiesityksiin. Asiantuntija Liisa Karhe kertoo näissä blogeissaan, mitä mieltä olemme asioista.
Suomen Sairaanhoitajat antoi lausuntonsa hallituksen lakiehdotukseen perusterveydenhuollon hoitotakuun pidentämisestä ja vastusti siinä hoitoon pääsyn selkeää pidentämistä. Ehdotuksessa puhuttiin takuun keventämisestä, mikä tarkoittanee suomen kielellä, että takuusta tulee kevyempi takuu eli siis ”vähemmän takuuta”. Vaikeuttamalla hoitoon pääsyä ja lisäämällä hoitojonoja ei lisätä kansalaisten hyvinvointia vaan heikennetään sitä. Lakiehdotuksella ei myöskään helpoteta terveydenhuollon henkilöstötilannetta eikä paranneta työn houkuttelevuutta. Vaikutukset ovat aivan päinvastaisia.
Hallitus haluaa muuttaa kiireettömän perusterveydenhuollon avosairaanhoitoon pääsyn takaisin 14 vuorokaudesta kolmeen kuukauteen. Suun terveydenhuollon hoitoon pääsyä halutaan muuttaa kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Esityksen kovuutta on ikään kuin pehmennetty jättämällä alle 23-vuotiaat pois hoitoon pääsyn pidennyksestä. Lapset ja nuoret ovat äärettömän tärkeitä, mutta sairaanhoitajalle jokainen ihminen on ihmisarvoltaan yhtä arvokas iästä, sukupuolesta, kansalaisuudesta, uskonnosta riippumatta, kuten yhdenvertaisuuslakikin sanoo. Nyt hallitus kertoo ehdotuksellaan, että se arvostaa enemmän lapsia ja nuoria kuin ikäihmisiä, sillä tämä hoitotakuun kevennys osuu pahimmin juuri ikäihmisiin. Hoitoon pääsyn kiireellisyys tai kiireettömyys ei voi riippua iästä vaan potilaan hoidon tarpeesta ja sairauden ennusteesta.
Tämän hoitotakuun kevennyksen lasketaan säästävän lähes 94 miljoonaa. Laskelmasta taisi puuttua sen arviointi, mitä tämä ”kevyt hoitotakuu” tulee maksamaan. Eikö ole jo eettisessä mielessä epäinhimillistä tehdä edes laskennallisia säästöjä siitä, että kansalaisia jätetään hoitamatta? Vai olemmeko luopumassa kokonaan julkisesta perusterveydenhuollosta, johon meillä ei muka ole varaa?
Pitäisikö jo lopultakin herätä ajattelemaan taloudellisia vaikutuksia hieman pidemmälle kuin hallituksen omalle toimintakaudelle. Nyt neljän vuoden välein kaasutetaan ja sitten taas vedetään jarrua, aloitetaan ja sitten taas lopetetaan. Missä ovat pitkän tähtäimen suunnitelmat ja vaikuttavuus- ja kustannuslaskelmat? Pelkästään erilaisten lakiperustaisten muutosten läpivienti ja toiminnan uudelleen järjestely vie valtavasti aikaa ja resursseja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa. Onkin hyvä kysyä, ovatko suunnitellut muutokset toimintaa edistäviä vai taannuttavia, vai palvelevatko ne ihan jotain muita tarkoitusperiä kuin kansalaisten ja yhteiskunnan parasta. Sairaanhoitaja huokaisee lähes päivittäin työssään, että olisi ihanaa, jos voisi keskittyä vain perustehtäväänsä jatkuvien muutostoimien sijaan.
Sairaanhoitajan työn kannalta hoitoon pääsyn pidentäminen merkitsee työn mielekkyyden laskua, sillä potilaiden ja asiakkaiden hoidon tarpeisiin ei voida vastata oikea-aikaisesti, vaan sairaanhoitajasta tulee jonohoitaja. On arvioitava kenen diabetesongelmat, reumakivut, sydänvaivat, verenpaineen hoito, lääkevaihdon tarve, lääkesivuvaikutukset, ihottumat, selkävaivat ynnä lukuisat muut pitkäaikaissairaiden yhteydenottosyyt ovat sellaisia, että ne joutavat odottaa kolme kuukautta. Paljon mielekkäämpää sairaanhoitajalle olisi saada arvioida, miten näihin haasteisiin löydetään ratkaisu, ja miten potilas tulee autetuksi. Sairaanhoitajien osaksi tulee jatkossa pahoitella tilannetta ja saada osakseen aiheestakin tyytymättömien potilaiden palautteet, sillä jokaiselle ihmiselle on tärkeää, että hänen asiansa otetaan vakavasti.
Perusterveydenhuollolle tämä tarkoittaa maineen laskua: ”mitäpä sinne soittelee, ei sieltä aikaa kuitenkaan saa”, toteaa entistä useampi kansalainen. Terveyshuolet jäävät monelta hoitamatta, kunnes ambulanssi kiidättää heidät päivystykseen. Siellä ihmetellään, miksei potilas ole aiemmin ottanut yhteyttä terveydenhuoltoon: miksi hän on päästänyt tilanteensa näin pahaksi.
Potilaiden tilanteiden komplisoituminen on todennäköistä, ja aiheuttaa jatkossa entistä enemmän painetta päivystyksiin ja erikoissairaanhoitoon, vaikka juuri perusterveydenhuollon tulisi olla taho, josta kansalainen saa avun nopeasti. Erikoissairaanhoidon tarvetta voitaisiin ennaltaehkäistä ja vähentää tarttumalla kansalaisten terveyshaasteisiin ajoissa. Olisi tarpeen saada myös perusterveydenhuoltoon erikoisosaamista, jolloin tehokkuus lisääntyisi ja potilaiden ja asiakkaiden turha luukulta luukulle juoksuttaminen vähenisi. Erikoissairaanhoitajien ja sairaanhoitajien laajennettujen tehtävänkuvien myötä sairaanhoitajat voisivat ottaa isomman vastuun esimerkiksi kansansairauksien ja monien pitkäaikaissairauksien pitkäaikaisseurannasta ja hoidon koordinoinnista yhdessä konsultoitavan omalääkärin tai erikoislääkärin kanssa. Sairaanhoitajan työ muuttuisi näin mielekkääksi ja houkuttelevaksi, kun siinä voisi hyödyntää osaamistaan ja edetä uralla ja nähdä potilaan tulevan autetuksi.
Parempaa toiminnan suunnittelua?
Kansalaisten avun saannin pidentämistä perusteltiin tässä lakiehdotuksessa sillä, että se parantaa toiminnan suunnittelua? Tämä on jotain, mitä en edes ymmärrä. Eikö tämä päinvastoin heikennä kriisivalmiutta ja toiminnan ennakointia. Onko säästölaskelmissa jäänyt huomioimatta myös se, että jonossa olevia potilaitakin joudutaan hoitamaan. Jonossa olevat kansalaiset soittelevat ja kyselevät hoitoon pääsyä ja osa joudutaan ottamaan kiireellisinä vastaanotoille, mikäli se onnistuu. Toiminta siis muuttuu vain entistä hektisemmäksi ja paineisemmaksi, kun ei olla varattu riittävästi resursseja kiireelliseen hoitoon pääsyyn.
Kun tähän sitten osuu pandemia tai joku muu kriisi, joka aiheuttaa potilastulvan, on meillä valmiiksi jonoja, jotka vain pitenevät ja pitenevät. Hoitotakuun pidennyksen varaturvaksi lasketaan lauselma siitä, että hoitoon tulee päästä kuitenkin kohtuullisessa ajassa. Kuten tiedämme, kohtuullisuus on venyvä käsite. Kohtuullisuus taitaa venyä aika lailla, sillä säästöt (=henkilöstövähennykset) on laskettu hoitotakuun pidennyksen mukaan.
Toteutuessaan tämä ”kevyt hoitotakuu” lisää perusterveydenhuollon kaikenlaista tehottomuutta sekä kiireellisen hoidon, päivystyshoidon ja erikoissairaanhoidon tarvetta, komplikaatioita ja ehkä kuolemia, sairauslomia, tyytymättömiä asiakkaita ja potilaita, turhautuneita ammattilaisia ja alanvaihtajia. Hyvinvointialueiden kustannukset kasvavat päättäjien ihmetellessä, miksi kustannukset vain kasvavat kasvamistaan säästötoimista huolimatta.
Sitten tulee taas seuraava hallitus, joka miettii, pitääkö hoitotakuuta vahvistaa ja hoitoon pääsyä tehostaa. Sitä odotellessa.
