Potilaan päivät ovat pian luetut, sillä hänestä on kuoriutumassa laatu- ja hintatietoinen asiakas, joka sukkuloi sujuvasti terveyspalveluviidakossa. Tämä suvereeni kuluttajakansalainen shoppailee maailmanlaajuisilla terveysmarkkinoilla valiten itselleen parhaiten sopivat hoidot ja palvelut: plastiikkakirurgiaa Koreassa, hammashoitoa Mexicossa ja vanhustenhoitoa Espanjassa – kivaa ja kätevää! Terveysturismi onkin nouseva teollisuudenala kalliin terveydenhuollon maissa, kuten USA:ssa.
Sote-uudistuksen puolestapuhujat maalailevat usein tulevaisuuden kuvaa, jonka mukaan valinnanvapaudesta nauttivien ihmisten onnellisuus ja terveys ampaisevat yläviistoon heti, kun he saavat itse päättää, kuka heitä hoitaa ja missä. Veronmaksajien kustannuksella toimiva järjestelmä ei maksa hoitoa kaukomaissa, mutta valinnanvapauden ja hoitotakuun myötä on jo avautunut mahdollisuus matkustaa muihin Euroopan maihin hankkimaan tarvitsemaansa hoitoa.
Terveyspalvelun ostajan on vaikea pelkän markkinoinnin perustella päätellä, mitä tuote pitää sisällään. Jokainen ihminen, joka asioi päivittäistavarakaupassa tietää, miten vaivalloista pesuaineen tai juuston ostaminen voi olla, kun tarjolla on kymmeniä tai jopa satoja vaihtoehtoja.
Terveysmarkkinoilla haasteellisuusaste kasvaa tätäkin suuremmaksi. Kenen käsiin haluan antaa henkeni tai terveyteni. Onko hoitoa tarjoava taho luotettava, pohjautuvatko käytetyt menetelmät tutkittuun tietoon ja onko henkilökunta asiallisesti koulutettua vai kenties käynyt vain jonkin lumesairaanhoitajakoulun.
Hiljattain Ruotsin sairaanhoitoa ravisteli kohu siitä, että Romaniassa voi tehdä sairaanhoitajatutkinnon istumatta päivääkään koulunpenkissä. Samaan aikaan kun henkilö työskentelee rakennuksilla tai kanalanhoitajana Ruotsissa kertyy romanialaisessa oppilaitoksessa tutkintoon johtavia opintopisteitä ilman tentin tenttiä. Lopulta kun lumetutkinto on valmis, henkilö voi hakea laillistusta toisesta EU-maasta ja aloittaa työt sairaanhoitajana. Osaamista valehoitajalla ei tietenkään sairaanhoidosta ole, mikä luonnollisesti vaarantaa potilasturvallisuuden.
EU:n sisäisillä terveysmarkkinoilla onkin tärkeää, että maksusitoumuksen antava taho ei luota vain palveluntuottajan omavalvontaan vaan kontrolloi, että laatukriteerit täyttyvät kaikilta osin, jottei kävisi niin kuin Suomessa niille vanhuspalveluyksiköille, joiden toimintaan Valvira ja palveluseteleitä antaneet kunnat ovat joutuneet puuttumaan.
Maksajatahon ja yhteiskunnan suorittama valvonta ja kontrolli eivät kuitenkin ratkaise koko valinnanvapausdilemmaa. Uskomushoitoja rajoittavaa lainsäädäntöä valmistellaan parhaillaan Suomessa, mutta se ei estä ihmisiä lähtemästä vaihtoehtohoitoihin muihin maihin, jos niitä on siellä tarjolla. Kustannukset yksilö joutuu silloin toki maksamaan itse.
Olen tavannut syöpäpotilaita, jotka ovat käyneet Saksassa ja Englannissa uskomuspohjaisissa hoidoissa suurten odotusten ja lupausten siivittäminä, mutta päätyneet sitten palliatiiviseen hoitoon syvästi pettyneinä ja usein suuria taloudellisia menetyksiä kokeneina. Kieltäytyminen koululääketieteen rankoista sytostaatti- ja sädehoidoista ei ehkä ollutkaan hyvä ratkaisu, mutta puoskareiden tyhjät lupaukset vetivät voiton.
Uskomushoidot ei ole ainoa heikko lenkki. Kansallinen lainsäädäntö on monessa muussakin tapauksessa helppo kiertää. Eutanasia toimii tästä hyvänä esimerkkinä. Kun oman maan lainsäädäntö ei salli avustettua itsemurhaa, palvelu ostetaan esimerkiksi Sveitsistä.
Euroopan unionin sisäinen juridinen monimuotoisuus haastaakin kansallisvaltiot uudella tavalla. Mielestäni tarvitaan ylikansallista informaatio-ohjausta, valvontaa sekä selkeyttävää Euroopan laajuista lainsäädäntöä, jotta terveyspalveluja ostava taho ei jää yksin valintansa kanssa.
Ei tarvitse matkustaa kuin Saksaan, niin homeopatia ja monet vaihtoehtohoidot muuttuvat vakavasti otettavaksi vaihtoehdoksi. Globaaleilla terveysmarkkinoilla ei tutkimustiedolla välttämättä ole minkäänlaista painoarvoa. Asiakkaan näkökulmasta saattaa riittää, että saa sopuhintaan samanlaisen takapuolen kuin Kim Kardashianialla on luonnostaan.
Ihmisestä on tullut omien eettisten valintojensa herra, sillä aina jostain päin maailmaa löytyy lääkäri, joka suostuu täyttämään asiakkaan toiveet. Asiakkaana oleminen voi ikävä kyllä muuttua turhan tuskaiseksi, jos ihmiselle annetaan täysi itsemääräämisoikeus kaikissa terveyttään koskevissa asioissa.
Ammattilaisten tukea ja näyttöön perustuvaa tietoa tarvitaan valintojen tueksi, minkä lisäksi tarvitaan järkevää keskustelua itsemääräämisoikeuden rajoista ammattilaisten ja lainoppineiden kesken. Eikö kuulostaisi järkevältä, että veronmaksajien rahoilla kustannettaisiin vain tieteen avulla tehokkaiksi todettuja hoitoja?
Sari Ahonen ©
