Sairaanhoitajaliiton Liisa Karhe pysähtyi miettimään palautteen saamisen kokemusta analysoidessaan tuoreita Sairaanhoitajaliiton työhyvinvointikyselyn vastuksia. Sairaanhoitajat eivät kerta kaikkiaan tunnu saavan tarpeeksi palautetta työstään. Karhe pohtii kolmessa blogissaan, mistä tämä oikein johtuu. 17 vuotta sairaanhoitajana ja pitkä ajanjakso osastonhoitajana antavat laajan näkövinkkelin palautteen saamisen kokemukseen. Tämä on toinen kolmesta palautetta käsittelevästä blogista.
Saammeko palautetta paljon vähemmän kuin sitä meille annetaan?
Käännänkin nyt näkövinkkeliä eri asentoon ja kysyn, onko jossakin ”virtuaalitilassa” hirvittävä määrä käyttämätöntä ja hyödyttämätöntä palautetta? Meneekö meiltä palautetta ohi vai suljemmeko silmämme ja korvamme tarkoituksella? Läheskään aina palaute ei tule palautteen nimellä: Hyvä Saija Sairaanhoitaja, tässä sinulle palautetta. Toisinaan se tulee oikein otsikon kanssa ja silti se saattaa mennä ohi, vaikka se olisi positiivistakin.
Aiemmassa työssäni oli tapana vuoden lopussa palkita henkilökuntaa menneestä vuodesta valitsemalla muutama vuoden tehohoitaja. Vuosittain mietimme, minkä osaamisnäkökulman nostamme milloinkin esiin palkittavaksi, jotta mahdollisimman moni osaaja saisi tuon näkyvän palautteen työstään. Printtasimme kunniakirjat ja järjestimme palkinnoksi vähän muutakin kuin tuon pahvisen kiitoksen. ”Tenho Tehohoitaja”, vuoden tehohoitajaksi valittu nuori sairaanhoitaja, istui toimihaastattelussa vastaamassa kysymykseen, millaista palautetta hän oli saanut työstään lähiaikoina. Tiesimme hänet taitavaksi hoitajaksi, joka oli saanut tunnustusta koko työyhteisössä, mutta hänen vastauksensa hämmästytti. ”Tenho” pohti hetken ja sanoi: Tenho: ”En mä ole saanut mitään palautetta.”
Minä: ”Mitäh Tenhoo, älä nyt viitsi, minkä tunnustuksen sait juuri vuodenvaihteessa?”
Tenho: ”Ööö…Hmmm !!!??”
Minä: ”Eikös sut valittu vuoden tehohoitajaksi?”
Tenho: ”Ai niin, joo kyllä”.
Oliko tilanne vain niin jännittävä vai oliko ”Tenho” jo unohtanut saamansa palautteen?
Tuntuuko palaute kehossa ja mielessä?
Miksi palaute sitten ei jää mieleen? Eikö se tunnu aidolta tai ansaitulta vai olisinko halunnut enemmän? Oliko palautteen antaja väärä henkilö vai tuliko se huonoon aikaan tai väärässä muodossa? Jos kokemus palautteesta puuttuu, puuttuuko myös tuntemus palautteesta? Apulaisprofessori Lauri Nummenmaan mukaan tietoiset kokemukset syntyvät kehosta saatavan palautteen avulla. Huomaammeko palautteen vasta, kun se aiheuttaa jonkin tietoisen tunteen kehossamme? Oliko sittenkään vuoden tehohoitaja-tunnustus merkityksellinen palaute ”Tenholle”, jos se ei herättänytkään hänessä minkäänlaisia tuntemuksia ja siksi hän oli jo unohtanut sen?
Aina palaute ei tule suoraan, vaan se pitää lukea ilmeistä, eleistä, hyväksyvästä katseesta tai vaikka pystyyn nostetusta peukusta. Toisten ihmisten lukutaito ja ympäristön havainnointi ja tulkinta on toisille helpompaa ja toisille haasteellisempaa. Positiivinenkin palaute voi mennä ihon alle, eikä ole yksi tai kaksi kertaa, kun saaja purskahtaa itkuun, koska palaute tuntuu. Olen kuullut monen sairaanhoitajan sanovan, että oikeaan aikaan ja paikkaan tullut oikea palaute saa ihan ”leijailemaan monta päivää”.
Mahdollistaako oma työyhteisösi positiivisen palautteen saamisen?
Työyhteisön avoin ilmapiiri ja keskustelukulttuuri ovat omiaan edistämään myös avointa palautekulttuuria. Sairaanhoitajien verkkosivujen Työhyvinvointi-sivuilla olevan ”Arvioi oman työyhteisösi hyvinvointiasi”-kysymysten vastauksissa myönteisen palautteen antaminen toinen toisilleen jää alle kolmosen, mutta samaan arvosanaan jää myös kysymys ”Uskallatteko puhua työyhteisön ongelmista yhdessä?”. Huonoimmat arvosanat saivat kysymykset” Pysyykö työmääränne yleensä kohtuullisena?” ja ”Työmäärä on jakautunut tasaisesti kaikkien kesken?”. Parhaimman arvosanan sai kysymys: ”Pystyttekö toimimaan muutostilanteissa” ja ”Puhallatteko yhteen hiileen”.
Lisääkö kiireinen ilmapiiri työpaikallasi negatiivisen palautteen määrää vai yhteen hiileen puhaltamista? Sanotaan, että pienillä sanoilla ja pienillä teoilla on suuri merkitys. Ne ovat kaikki meidän käytettävissämme ilmaiseksi. Toisen auttaminen ja toisen, omaa suuremman työmäärän jakaminen kertovat toisen arvostamisesta ja halusta auttaa. Yhdessä tekeminen ja yhdessä selviäminen lisäävät oman kokemukseni mukaan työtyytyväisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sain juuri eilen työpuhelun, jossa soittaja kertoi, ettei kaikilla työpaikoilla ole mahdollisuutta edes kommunikoida tiimin kanssa kesken työpäivää. Jos näin on, olisi hyvä miettiä, miten sellainen asia ratkaistaan.
Liisa Karhen seuraava palauteblogi julkaistaan 30.9.2021.
