Suomen Sairaanhoitajat julkaisee kolmen vuoden välein työolobarometrin, jossa jäseniltä kysytään hyvän työpaikan kriteerien mukaisesti alan vetovoimaisuudesta ja työhyvinvoinnista. Asiantuntija Liisa Karhe ruotii blogisarjassaan vuoden 2023 barometrin kuuden osa-alueen tuloksia ja teemoja. Tämä on sarjan kolmas blogi.
Sairaanhoitajan työ itsessään on palkitsevaa. Sairaanhoitajat eivät kuitenkaan poikkea muista ihmisistä siinä, ettei heitä tarvitsisi palkita työssään eikä heille tarvitsisi tarjota urakehitysmahdollisuuksia. Palkitseminen on osa aktiivista johtamista ja kannustamista, esimerkiksi asiakas- ja potilasturvallisuuden edistämisessä.
Työn palkitsevuus työyhteisössä on yksi työolobarometrin mitattavista osa-alueista, joka sai viimeisimmässä mittauksessa sairaanhoitajilta arvosanan 6.5/10. Tässäkin on siis vielä matkaa kymppiin.
Kiitos on kuin voiteluaine, joka rasvaa työn rattaita. Kiitoksen puuttuessa alkavat rattaat helposti narista. Miten iloiseksi alaisen, työkaverin, pomon tai lähimmäisen voikaan saada kiittämällä sopivassa tilanteessa. Palkitseminen ei kuitenkaan työolobarometriä tulkitessa tarkoita pelkkää sanallista kiitosta, vaan työn palkitsevuudella tarkoitetaan sitä, miten sairaanhoitajat arvioivat mahdollisuutensa tehdä työnsä hyvin sekä kokemuksensa työn kunnioituksesta, työn imusta, mielekkyydestä ja palkasta.
Työ tekijäänsä kiittää – haluamme tehdä työmme hyvin
Sairaanhoitajan työn mielekkyys on siinä, että hän pystyy tekemään työnsä hyvin. Ihan jo siksi, että se on osa asiakas- ja potilasturvallisuutta. Erityisen arvokkaana sairaanhoitajat pitävät potilailta, asiakkailta ja läheisiltä saatua kiitosta. Sairaanhoitajat tuovat usein Suomen Sairaanhoitajien kyselyissä esiin sen, että yksi kuormittavimmista tekijöistä työssä on, jos ei pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi. Kun työtä tehdään suoraan toisen ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin turvaamiseksi, vaakakupissa on valtava eettinen vastuu toisen ihmisen terveydestä ja monesti jopa hengestä, mutta vastuu myös toisen ihmisen kokemuksesta. Nuorimmat ja vanhimmat sairaanhoitajat kokivat työolobarometrin vastausten mukaan pystyvänsä tekemään työnsä hyvin useammin kuin 26–45-vuotiaat. Vastavalmistunut ei vielä tiedä, mitä kaikkea hän ei tiedä, ja pidempään alalla olleet ovat ehkä jo hankkineet riittävästi kokemusta, itseluottamusta ja kokevat näin hallitsevansa työtään paremmin. Hälytyskellojen pitäisi aina soida, jos sairaanhoitaja sanoo, ettei hän pysty tekemään työtään niin hyvin kuin pitäisi. Silloin on pysähdyttävä miettimään, miksi näin on.
Arvon mekin tarvitsemme – kokemus työn kunnioituksesta
Sairaanhoitaja tietää jo valmistuessaan, että hänen työnsä on merkityksellistä ja vastuullista. Sitä arvoa ei mitata riittävästi rahassa vaan kokemuksissa ja ihmishengissä. Sairaanhoitajan oma arvostus työtään kohtaan ei tunnu riittävän, jos hän kokee, että muut eivät arvosta ja kunnioita hänen työtään. Oman työnsä kunnioituksen kokivat vähäisimpänä 26–35-vuotiaat. Mistä tämä kunnioituksen puute syntyy? Eikö työyhteisöissä arvosteta ja tueta aloittelevan sairaanhoitajan osaamista? Millä mallilla on opiskelijaohjaus ja perehdytys? Sairaanhoitaja ei ole nappula, jota voidaan siirrellä paikasta toiseen oletuksella, että kaikki hoituu, oli osaamista tai ei. Osaamisvaatimukset hoitotyössä ja sen erikoisaloilla ovat niin suuret, että osaamisen kehittäminen, ylläpitäminen ja arvostaminen ovat elinehto organisaatioille ja myös ratkaisu sairaanhoitajavajeeseen.
Työtä into piukalla – kokemus työn imusta
Työn imulla tarkoitetaan tässä tarmokkuutta, omistautumista ja työhön uppoamista. Sitä parhaimmillaan sairaanhoitajan työ myös on. Sairaanhoitajalle syntyy kokemus siitä, että työstä saa iloa ja tyydytystä. Työ ei ole silloin kivireen vetämistä, vaan työ vie mennessään. Työn imulla on Työterveyslaitoksen mukaan positiivisia vaikutuksia terveyteen ja työhyvinvointiin mutta myös työntekijän uraan. Siksi työnantajien kannattaa edesauttaa sairaanhoitajien kokemuksia työn imusta sekä luoda edellytyksiä erikoistumiseen ja asiantuntijauriin. Työhön, johon voi omistautua, on myös helppo sitoutua, etenkin kun siinä on tarjolla mahdollisuus etenemiseen. Sairaanhoitajan pitäisi voida edetä ammatissaan eikä pois ammatistaan.
Mielekäs työ auttaa jaksamaan – hyvä meininki antaa voimaa
Moni sairaanhoitaja kuvaa olevansa omalla alallaan. Stressaavaakin työtä jaksaa, kun työ on itselle mielekästä, motivoivaa ja työn tekemisen edellytykset ovat kunnossa. Eräs tehohoitaja sanoi osuvasti erään tiukan työvuoron jälkeen, että ei se tuntunut lainkaan niin rankalta, kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja työvuorossa olleiden kesken oli hyvä meininki. Hyvinvoivissa työyhteisöissä sairaanhoitajilla ja muillakin ammattilaisilla on hyvä yhteisen tekemisen meininki. Sairaanhoitaja tarvitsee aikaa myös palautumiseen, jotta hän jaksaa työssä vääjäämättä eteen tulevat rankatkin tilanteet paremmin. Sairaanhoitaja ei ole nappula, jota voi siirrellä paikasta toiseen ilman taukoja ja palautumista. Sairaanhoitaja on ihminen ja asiantuntija, joka voi myös hallita laajoja kokonaisuuksia eri erikoisaloilla, mutta niiden oppimiselle on annettava aikaa. Rajansa on sairaanhoitajankin mahdollisuudella hallita kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Palkan mekin ansaitsemme – ei pelkkä kiitos elätä
Palkitsevuuden osasista kaikkein tyytymättömimpiä sairaanhoitajat ovat palkkaansa, jonka ei koettu vastausten (4.1/10) perusteella nousevan tehtävien vaativuuden kasvaessa. Ei kissakaan pelkällä kiitoksella elä, ei myöskään sairaanhoitaja. Tarvitaan sekä aineellista että aineetonta palkitsemista.
Elina Pohjonen jakaa YAMK-opinnäytetyössään palkitsemisen aineelliseen ja aineettomaan.
Aineeton palkitseminen tarkoitti kiitosta ja arvostusta, palautteen antamista, osaamisen kehittämistä ja onnistumisen tekemistä näkyväksi. Aineellinen palkitseminen oli esimerkiksi harrastustoiminnan tukemista, hyvinvointilahjakortteja, rahallisia kertakorvauksia, palkallisia vapaapäiviä tai lomapäiviä. Sairaanhoitajan työ on maailman paras työ, jonka tekijöiden palkitsemiseen kannustaa myös kansallinen asiakas- ja potilasturvallisuusstrategia ja sen toimenpideohjelma. Palkitseminen ei ole jotain ylimääräistä, vaan sen pitäisi olla jokaisen asiantuntijoitaan arvostavan työnantajan iloinen ja priorisoitu tehtävä.
Nappulajohtamisen aika on ohi.
