Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Suomen Sairaanhoitajien Hyvä työyhteisö -erityismaininta Kuusiolinnan kotisairaalalle

uutinen

”Joustamme vastavuoroisesti, mikä edistää työhyvinvointia ja mahdollistaa vaativan työn ja kunkin työntekijän elämäntilanteen huomioimisen.”

Kuvassa vasemmalta sairaanhoitaja Pauliina Tuohimäki, sairaanhoitaja ja palliatiivisen hoidon kliininen asiantuntijahoitaja Maria Leppälä, sairaanhoitaja Hanna Alatalo, kotisairaalan lääkäri Pia Koskela ja kotisairaalan vastaava sairaanhoitaja Johanna Harju.

Positiivisena asiana Kuusiolinnan kotisairaalan hakemuksessa mainitaan, että työntekijä on itse saanut olla mukana kotisairaalatoiminnan käynnistämisessä. Myös työnantajan tukema kouluttautuminen palliatiivisen hoitotyön kliiniseksi asiantuntijaksi on ollut mahdollista. Koko työyhteisö puolestaan on saanut kouluttautua potilaan kliinisessä tutkimisessa, mikä on vahvistanut osaamista ja koko työyksikön työn laatua.

  • Nämä eivät ole pieniä asioita: saada olla käynnistämässä toimintaa, osallistua tutustumiskäynteihin muissa kotisairaaloissa ja olla mukana valitsemassa sopivimpia toimintamalleja oman työyhteisön toimintaan. Yksilön kouluttautuminen työnantajan tukemana ja koko tiimin kouluttautumisen mahdollistaminen ovat niin ikään upeita hakemuksessa esiin nousevia asioita.  Mahdollisuus kehittää omaa työtä ja kuulluksi tuleminen ovat erinomaisella tolalla tässä työyhteisössä, sanoo Suomen Sairaanhoitajien toiminnanjohtaja Anne Pauna.

Kuusiolinnassa työntekijöiden tarpeet ja toiveet otetaan kiitettävästi huomioon ja lisäksi vastaava sairaanhoitaja saa suitsutusta työstään:

”Hän on todellinen helmi ja toimii työtehtävässään aina sekä potilaan, tiimin ja työntekijöiden etua ajatellen.”

  • Kuusiolinnassa vastuusairaanhoitaja on selkeästi oivaltanut mahdollisuutensa työyhteisön hyvinvoinnin rakentajana, sanoo valitsijaraatiin kuulunut Suomen Sairaanhoitajien viestintäpäällikkö Eva Agge.

”Hän osaa houkutella miestä jokaisesta parhaat puolemme esiin.”

Kuusiolinnan työyhteisö on sanojensa mukaan ”pieni muutosvalmis yksikkö” ja hakemuksessa korostuu, että yhteisössä on totuttu toimimaan vaativassa työssä ratkaisukeskeisesti.

Tiimin vuorovaikutustaitoja korostetaan hakemuksessa. Niitä pidetään hyvin merkityksellisinä työhyvinvoinnin ja viihtymisen kannalta. Kollegoiden huumorintajua kiitellään ja heistä todetaan:

”He ovat myös ystäviä ja minulle tärkeitä.”

Onnittelemme Kuusiolinnan kotisairaalaa Hyvä työyhteisö -erityismaininnasta!

Valitsijaraatiin kuuluivat Suomen Sairaanhoitajien viestintäpäällikkö Eva Agge, toiminnanjohtaja Anne Pauna ja asiantuntija Anne Pienimaa.

Vuoden työyhteisö -kilpailuun osallistui tasan sata työyhteisöä. Jaamme viisi 1000 euron Hyvä työyhteisö -erityismainintaa ja palkitsemme yhden Vuoden työyhteisön 5000 euron tunnustuksella. Uutisoimme kaikista tunnustuksen saaneista sairaanhoitajan päivän viikolla 6.-12.5.2024.

Jaamme näitä ja muita tunnustuksia, jotta sairaanhoitajan työn merkitys tulisi näkyväksi, ja jotta jäsenemme voisivat työssään entistä paremmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *