Talvi on saapunut tänne ja maassa on ollut lunta jo monta päivää ja tänään oli mittarissa 10 pakkasastetta. Lisäksi joulumusiikki luo lämpimän tunnelman. Lumi on kirkastanut maailmaa ja tehnyt pimeistä aamuista vähän siedettävämpiä! Olen nyt pari viikkoa ollut Riian toiseksi suurimmassa sairaalassa, Paul Stradinin sairaalassa, neurokirurgian osastolla. En tiedä, miksi olen taas kirurgian puolella—minunhan piti suorittaa myös 5 viikkoa perusterveydenhuollon harjoittelua, mutta olen hyväksynyt jo sen, ettei täällä oikein asiat suju samalla tavalla kuin Suomessa. Tuleepahan ainakin kirurgia tutuksi.
Paul Stradinin sairaala on kaupungin toisella puolella, ja aamuruuhkassa kestää helposti yli tunnin päästä sinne, joka tarkoittaa kovin aikaisia herätyksiä. Onneksi päivät ovat lyhyitä ja ehdin sitten iltapäivällä ottamaan nokoset, jos siltä tuntuu. Osastolla kukaan, paitsi osastonhoitaja (ja hänkin huonosti), ei puhu englantia, joten elekielellä mennään. Minulla kesti jopa pari päivää ymmärtää, mikä osasto oli kyseessä!
Ensimmäisen päivän vietin osastolla olevassa tehohoitohuoneessa, jossa en tehnyt mitään vaan seurasin kaikkea vierestä. Seuraavana päivänä kipitin hoitajan perässä, joka hoiti päivän infuusiolääkkeitä ja sain antaa tabletteja potilaille, sekä vähän avustaa hoitajaa yhdistämään infuusiopullot suonensisäisiin kanyyleihin. Tablettien jakaminen on ollut huvittavaa, kun yritän lausua sukunimiä oikein! Välillä kaikki eivät edes tajua minun sanovan heidän nimensä. Onneksi rannekkeista voi aina tarkistaa, varsinkin jos potilas on unenpöpperöinen tai sairastaa muistisairautta.
Ensimmäiset pari päivää kului myös vanhanaikaisen manuaalisen verenpainemittarin käytön opettelemisessa. Kävimme kyllä niiden käyttöä läpi pari vuotta sitten koulussa, mutta se taito oli jo ehtinyt unohtua ja yritin nolona mitata yhden potilaan verenpainetta muistamatta tarkalleen, miten stetoskooppi liittyi toimenpiteeseen. Potilas oli onneksi ymmärtäväinen ja todella mukava. Nyt osaan kuitenkin oikein sujuvasti mitata verenpaineen manuaalisesti!
Olen myös päässyt harjoittelemaan kanylointia. Kanylointi on haastavaa varsinkin iäkkäillä potilailla, joiden suonet ovat hauraita. Ohjausta on todella vaikea saada ja olenkin yksin yrittänyt kanyloida, kun tarvikkeet on isketty käteen ja elekielellä käsketty huoneeseen. Jos on kysyttävää tai tarvitsen apua, joudun pitkään hakemaan eri huoneista sairaanhoitajaa, jonka kanssa yritän kommunikoida pienellä sanavarastollani ja osoitellen huoneita. Onneksi se on ollut tähän asti riittävää. En toki pysty mitään kysymään potilaiden diagnooseista tai paljon mistään muustakaan, mutta lääkehoitoa on helpompi ymmärtää ja toteuttaa ilman yhteistä kieltä ja on hauska huomata, kuinka paljon pystyn jo ymmärtämään latviaa ja jopa joskus venäjää.
Yhtenä päivänä olin myös ”procedure” (toimenpide) sairaanhoitajan matkassa. Hän hoitaa kaikki haavat ja katetroinnit sekä esimerkiksi avustaa lääkäriä eri toimenpiteissä. Täällä en ole nähnyt kummassakaan sairaalassa verhoja sänkyjen ympärillä kuten Suomessa, joten yksityiset asiat (kuten katetrointi) tehdään toimenpidehuoneessa. Näin pari kestokatetrointia ja olin aika yllättynyt, kun niitä ei tehty steriilisti. Koska infektion riski on todella suuri kestokatetroinnissa, se tehdään Suomessa aina steriilisti, mutta kuten olen monesti jo huomannut, asiat ovat aika erilaisia täällä.
Vapaa-ajalla olen viettänyt aikaa ystävien kanssa ja käynyt muutamissa illanistujaisissa, joissa olen tutustunut muun muassa intialaisiin, ranskalaisiin, turkkilaisiin ja amerikkalaisiin. Kävimme yksi päivä kämppiksen kanssa Latvian kansallisessa kirjastossa, joka on todella hieno rakennus ja sieltä on kaunis näköala Daugavajoen yli ja sen takana olevaan Vanhaankaupunkiin. Olen myös käynyt ihailemassa Riian keskustassa joulutoria ja kauniita valoja ja tietenkin ostanut tulijaisia ja joululahjoja kotiin. Tänään liettualainen huonekaverini lähti takaisin kotimaahan, koska hänen Erasmus-vaihto on täällä päättynyt. On aivan ihanaa saada uusia ystäviä, mutta hyvästeleminen on aina yhtä haikeaa ja surullista. Minun tulee häntä ikävä, mutta onneksi emme asu kovinkaan kaukana toisistamme. Liettuan matka on jo minulla suunnitelmissa!
