Pia, Serkan ja Hannele Namibiassa
Viime postaukseni jälkeen on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. On kirjaimellisesti tullut oltua syntymän ja kuoleman äärellä. Meille avautui erään ensihoitajaopiskelijan kautta mahdollisuus päästä tutustumaan paikalliseen Central Hospitalin yhteydessä olevaan ruumishuoneeseen.
(Välihuomio: Jos et halua lukea ruumiinavauksista ja nähdä mahdollisesti sinua häiritseviä kuvia, ole hyvä ja rullaa suosiolla reilusti alaspäin synnytyksiin ja lapsipotilaisiin)
Obduktiosaleissa
Samassa rakennuksessa on poliisilaitos ja lääkärit suorittavat avaukset poliisien avustaessa. Vähän erilainen työnjako, kuin mikä Suomessa. Meillähän sairaanhoitajat- tai lähihoitajataustainen obduktiopreparaattori suorittaa avauksen ja patologi tutkii ja tekee tarkemman diagnoosin yhdessä obduktiopreparaattorin kanssa. Katturan ruumishuoneella lääkärit nauroivat, kun kuulivat, että sairaanhoitajataustainen ihminen voi kouluttautua obduktioon. Minusta taas tuntui hassulta, että poliisit työskentelevät obduktiosalissa, mutta he lähinnä ottavat sormenälkiä vainajilta, avustavat ja vastaavat valokuvaamisesta.
Avauksia salissa voidaan tehdä kolmelle tai neljälle vainajalle samaan aikaan. Paikka on hyvin ruuhkautunut. Kylmiö on välillä niin täynnä, että vainajia joudutaan laskemaan lattialle. Poliisilaitoksen yhteydessä on myös erillinen nurkkaus, jonne vainaja tuodaan tunnistamista varten. Kylmiöiden ulkopuolella on iso vaaka, jossa vainajat punnitaan. Ulkona on mädäntyneiden vainajien kylmiöt erikseen. Kylmiöt ovat ulkona hygienia- ja hajusyistä. Samoin mädäntyneiden vainajien avaukset tehdään ulkona olevalla pöydällä. Kaapit olivat n 10’C asteisia ja hajun pystyi haistamaan jo vaikka kylmiöiden ovia ei oltu vielä avattu. Pääsimme seuraamaan yhtä avausta ulkona. Haju oli melko paha kuumassa ja seisovassa ilmassa. Sisällä salin puolella oli kaksi samassa bussionnettomuudessa menehtynyttä henkilöä. Avauksen tarkoituksena oli selvittää tarkempi kuolinsyy ja vammamekanismi. Molemmilla oli selkeät mustelmat turvavyön painaumista oikean olan yli rinnalla ja alavatsalla. Ensimmäisen tapauksen silmien ympärillä oli pesukarhumaiset brillen hematoomat. Ensimmäinen johtopäätös tästä oli, että henkilöllä on murtumia kallonpohjassa. Kun kallo avattiin, mitään murtumia ei kuitenkaan löytynyt. Potilaalla oli ”whip lash” trauma eli pään takana ei ollut ollut niskatukea ja auton iskeytyessä toiseen vammaenergia sai pään retkahtamaan taakse ja henkilö menehtyi selkäydinvammaan kaularangan murtuessa kahdesta kohdasta. Toiselta potilaalta löytyi massiivinen subaraknoideaalivuoto eli SAV, johon hän oli menehtynyt. Ulkoisia trauman merkkejä kasvoissa tai päässä ei näkynyt, mutta hän oli ilmeisesti silti saanut iskun päähänsä.
Itse halusin jäädä vielä pidemmäksi aikaa lääkärin ja lääkäriopiskelijan kanssa saliin tekemän avauksi. Olihan tämä ihan ainutkertainen tilaisuus oppia vammamekanismista ja anatomiasta, jota ei Suomessa liian usein tarjoudu. On ihan eri asia nähdä, koskea ja tuntea itse, kun lukea kirjasta. Anatomiantietämystä ei voi muutenkaan ikinä syventää liikaa. Lääkäri totesi minulle: ”Oh, you are the last woman standing” ja pyysi vaihtamaan kunnon suojavaatteet päälle. Nyt pääsisin itse hommiin. Tämän vainajan kuolinsyy oli täysin mysteeri, sillä hän oli menehtynyt kotonaan. Salin henkilökunnalla ei ollut hänestä saatavilla mitään aikaisempia papereita eli tietoa perussairauksistakaan ei ollut.
Vainaja oli hyvin iäkäs ja kakektisen laiha. Oli mielenkiintoista avauksen edetessä saada tehdä itse johtopäätöksiä ja lääkäri komppasi koko ajan. Kun otimme esiin keuhkot ja tarkastelimme niitä lähemmin, oli molemmille selvää että kuolinsyy oli keuhkoperäinen. Oikea keuhko oli tuplasti painavampi kuin vasen ja se oli käsissä kovan ja tiiviin tuntuinen. Kun keuhkoa painoi, sieltä vapautui ilmaa ja tunsi kreptitaation. Itselle nousi ajatus että onko tämä tuberkuloosikeuhko, mutta todellinen kuolinsyy oli pneumonia. Miehen sydän oli myös hypertrofinen (vasemman ventrikkelin seinämä oli 2,5 cm paksu, kun normaali paksuus on 1-1,5cm) ja hän oli siis kärsinyt myös sydämen vajaatoiminnasta.
Elvytyksiä kentällä ja päivystyksessä
Vainajia on tullut vastaan myös kentällä ja päivystyksessä. Kentällä eräällä keikalla mentiin kohteeseen, jossa ennakkotietona oli tajuton potilas. Täällä siis ei tule ensihoidolle mitään tehtäväkoodia, vaan puhelun tiedot välitetään kohteeseen matkalla olevalle yksikölle ja todellisuudessa vastassa voi olla mitä vaan. Tässäkin kyseisessä tehtävässä mentiin kohteeseen ja mies makasi liikkumattomana ulkona patjalla puun alla varjossa. Totesin että potilas ei reagoi eikä hengitä ja aloitin painelun. Samalla pyysin läsnä olevia ihmisiä kertomaan englanniksi kauanko mies on maannut elottomana ja mitä on tapahtunut. (Edelleen kielimuuri tulee vastaan jatkuvasti kun kaikki puhuvat keskenään afrikaansia) Vastaukseksi epämääräistä mutinaa ja että ehkä n. 25 min maannut ulkona kyseisessä tilassa. Kollega toi deffan ja tarkistettiin rytmi ja asystolehan siellä näkyi. Painelun jäljiltä näkyi vielä muutamia PEA:a muistuttavia komplekseja, mutta nekin hiipuivat lopulta suoraksi viivaksi. Lautumia ei näkynyt mutta periferia oli alkanut jäykistymään. Tehtäväksi muodostui lopulta DOA, eli ”death on arrival,” johon täytetään oma kaavakkeensa (tehdään kuoleman toteamiseen liittyvät mittaukset ja toimenpiteet) ja kohteessa odotetaan niin kauan, että poliisi saapuu paikalle.
Päivystyksessä oli edellisellä viikolla ollut elvytystilanne, johon johtaneet syyt jäivät epäselväksi. Koko elvytys oli erittäin hämmentynyt tilanne tiukkaan elvytysprotokollaan tottuneelle. Akuuttihuoneeseen oli tuotu keskivartalolihava keski-ikäinen mies, joka teki agonaalisia hengitysliikkeitä, mutta ei hengittänyt normaalisti. Elvytyksen aloituksessa kesti ja pulssin tunnusteluun käytettiin aikaa kohtuuttoman pitkään, kunnes todettiin, että ei potilaalla mitään pulssia tunnu. Aloitettiin painelu ja painelijaa ei vaihdettu mitenkään säännöllisesti. Kukaan ei näyttänyt johtavan tilannetta. Lääkäri intuboi potilaan ja sillä aikaa kaikki seisoivat tumput suorina ja paineluun tuli todella pitkä tauko. I.v.-yhteys saatiin lopulta monien yritysten jälkeen avattua ja potilas sai ensimmäisen annoksensa adrenaliinia i.v.sti. Kysyttäessä i.o. poraa selvisi, että ei ole käytössä koko sairaalassa tai ainakaan päivystyksessä. Yritin kuumeisesti etsiä kapnometriä putkeen, mutta sitäkään ei ollut ja lääkäri sanoi, ettei tykkää käyttää sitä. Olo oli todella tukala potilaan puolesta. Tuntui pahalta joutua opiskelijana kyseenalaistamaan toimintaa ja pyytämään, että painelijaa vaihdetaan 2min välein. Pääsin itsekin painelemaan monta kierrosta ja sain todeta kuinka rankkaa se on kun (isokokoinen) potilas makaa pehmeällä sängyllä, joka joustaa koko ajan. Rytmiä ei tarkastettu missään vaiheessa, vaan paineltiin 30min ajan, jonka jälkeen lääkäri käski kaikki irti potilaasta, edes pulssia ei saanut tunnustella ja kaikki tuijotettiin monitoria monta minuuttia. Näytöllä näkyi PEA, mutta lääkäri ei ollut varma rytmistä. Lopulta pohtimisen jälkeen pulssia tunnustelematta hän käski valmistella respiraattorin ja potilas kytkettiin hengityskoneeseen. Minulle ei missään vaiheessa selvinnyt mikä tähän oli syynä, mutta ilmeisesti omaiset, sillä heidät kutsuttiin huoneeseen melkein heti koneeseen kytkemisen jälkeen.
Olin iloinen että pääsin mukaan ensimmäiseen elvytykseen ja painelemaan, mutta kokemus jätti turhautuneen ja hämmentyneen olon, kun tuntui että mitään protokollaa ei noudatettu. Kukaan ei oikein ottanut johtovastuuta omiin käsiinsä. Jäin miettimään olisiko potilaalla ollut muutenkaan mitään mahdollisuuksia selvitä… Mikä oli syynä sydänpysähdyksen takana? Tämä jäi uteluista huolimatta epäselväksi. Kielimuuri tuli jälleen kerran väliin, mutta sen verran ymmärsin, että potilas oli ollut kirurgian puolella jonossa saliin jonkun vatsanalueen ongelman vuoksi.
Pediatrisella osastolla
Edellinen viikko meni pediatrisella osastolla Kataturan 8B:llä. Kyseisellä osastolla on lapsia ikäryhmistä 0-2v. Lastenosastolla meininki on jälleen kerran hyvin erilaista kuin Suomessa. Äidit asuvat osastolla lastensa kanssa ja vastaavat kaikesta lapsen perushoidosta eli syöttämisestä, vaipanvaihdoista ja pesuista. Äidit yöpyvät yöt osaston lattialla patjoilla, joita he saavat lainata varastosta. Sairaanhoitajat lähinnä kirjaavat päivittäisiä merkintöjä ja vastaavat lääkärin määräämien lääkkeiden jaosta sekä valistavat äitejä lasten terveydestä ja hoitoon liittyvistä asioista. Esimerkiksi vaippa ei saisi päästä hautumaan, sillä muuten tulee vaippaihottumaa ja ihorikkoja. Itse olin sijoitettuna aliravittujen lasten huoneessa, jossa lapset olivat muuten melko terveitä, mutta ovat täällä saamassa lisää painoa. Kaikki lapset normaalisti punnitaan päivittäin, mutta nyt vaaka oli rikki eikä punnituksia voitu tehdä koko viikon aikana. Kirjaukset tehdään SOAP – periaatteen mukaan.
S – Said. Eli mitä äiti kertoo (ruokailu, äidinmaidonkorvike, imetys, eritys / vaipan sisältö, esiin nousevat ongelmat; esim. vaippaihottuma)
O – Observed. Miltä vauva näyttää ja vaikuttaa. Yleinen olemus ja lämpötila (mahdollisesti tarvittaessa muitakin vitaaleja)
A – Assesments. Mitä on tehty. Esim. vaippaihottumaan annettu sinkkiä.
P – Plan. Tähän yleensä kirjataan että jatketaan samaan malliin ja noudatetaan lääkärin määräyksiä.
Osaston toisella laidalla on eristyshuoneet ja meille sanottiin, että osastolla on nyt niin täyttä, että sen vuoksi sinne on siirretty lapsia, vaikka varsinaista eristyksen tarvetta ei ole. Tarkemmin kysyttäessä, että minkälaisia potilaita huoneissa on, meille kuitenkin kerrottiin että yhdessä huoneessa on hepatiitti E:tä (iso epidemia täällä Namibiassa ja tarttuu kosketuksesta!) sairastava lapsi ja yksi pneumoniatapaus. Osastolla on myös lapsia, jotka on hylätty sairaalaan. Vain parin kuukauden ikäinen Mr. President ja vähän päälle 1 -vuotias Gangan ovat osaston lääkärien ja hoitajien silmäteriä. Nämä lapset on hylätty ja jätetty sairaalan huomaan ja hoitajat vastaavat näiden vauvojen perushoidosta. Osastolla pääsi perehtymään päivittäishoitoon ja kirjauksiin ja sai varmuutta toimia pienten lapsipotilaiden kanssa.
Synnytyssalissa
Synnytyssalissa aloitin tämän viikon maanantaina. Olin yrittänyt kerrata aiheeseen liittyvää ammattisanastoa ennakkoon ja onneksi niin tein, sillä oli tästä huolimatta taas vaikeuksia löytää yhteistä kieltä ensimmäisenä päivänä. Ei kuulu ihan ensihoitajaopiskelijan päivittäiseen sanarepertuaariin umbilicial cord, contracton, cervix, parat ja gravidad. Ennakko-odotuksissa oli, että normaalin alatiesynnytyksen näkeminen saisi voimaan pahoin ja se olisi mahdollisesti rankka kokemus itselle, mutta yllättäen ei tehnyt yhtään pahaa. Lapsiahan täällä Kataturassa syntyy ihan eri tahtia kuin Suomessa. Ensimmäisenä päivänä pääsin olemaan mukana kuudessa synnytyksessä ja jokaisessa työvuorossa syntyi vähintään 3 lasta. Jos omassa opiskelukaupungissa saa omalle kohdalle kaksi syntymää osumaan harjoitteluviikkoon voi olla jo ihan tyytyväinen. 😀
Ihmetystä aiheutti äitien reaktiot liittyen syntyneeseen vauvaan. Suomessa on tapana että isäkin voi osallistua synytykseen, synnyttävää äitiä tsempataan ja kannustetaan ja syntymän jälkeen onnitellaan kauniista ja terveestä lapsesta ja äiti on endorfiini- ja oksitosiiniryöpyn vallassa ja täynnä rakkautta vastasyntynyttä pakkausta kohtaan. Täällä monet äidit kuitenkin katsoivat ilmeettömänä poispäin vauvasta, eivät ottaneet sitä syliin ja muutenkin vaikuttivat hyvin välinpitämättömiltä ikään kuin haluaisivat päästä tilanteesta mahdollisimman nopeasti. Täällä kaikki vauvat eivät valitettavasti ole haluttuja ja abortti on Namibiassa laiton toimenpide. Iloisiakin syntymiä toki oli ja erityisesti mieleen jäi viimeisin synnytys, jossa kuljin äidin mukana koko työvuoron alusta loppuun. Hän oli ennestään 4 lapsen äiti ja odotti nyt 41 vuoden iässä viimeistään. Äiti kertoi, että tämän jälkeen saa lapset riittää, mutta ihanaa saada vielä iltatähti. Kun kysyin, kumpi olisi mieluisampi sukupuoli, hän totesi, että kaikki vauvat on lahjoja ja on vaan onnellinen kunhan lapsi syntyy terveenä maailmaan.
Viikon parasta antia onkin ollut vastasyntyneiden vauvojen hoitaminen, APGAR-pisteiden laskeminen, vastasyntyneiden puhdistus, kuivaus, kapalointi ja punnitus. Olen myös päässyt avustamaan synnytyksissä ja saanut varmuutta kädentaitoihin ja vahvistusta kuinka hoitaa synnytys, jos ja kun se tulee ensimmäisen kerran kentällä vastaan. Yllätyin positiivisesti synnytysosaston henkilökunnan tietotaidosta ja synnytyssalien välineistöstä. Sanoisin, että jos kipulääkkeiden puuttumista ei huomioida, hoidetaan synnytykset hyvin samalla lailla kuin meillä Suomessakin.
Vapaa-ajalla on taas vuokrattu auto ja reissattu mm. Swakopmundissa ja Waterbergissä. 3kk tuntuu ihan liian lyhyeltä ajalta tutustua tämän valtavan maan jokaiseen mielenkiintoiseen ja kauniiseen kolkkaan!
