Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi

”Täällä ei saa koskaan palautetta!”

Asiantuntija Liisa Karhe pysähtyi miettimään palautteen saamisen kokemusta analysoidessaan tuoreita Sairaanhoitajaliiton työhyvinvointikyselyn vastuksia.  Sairaanhoitajat eivät kerta kaikkiaan tunnu saavan tarpeeksi palautetta työstään. Karhe pohtii kolmessa blogissaan, mistä tämä oikein johtuu. 17 vuotta sairaanhoitajana ja pitkä ajanjakso osastonhoitajana antavat laajan näkövinkkelin palautteen saamisen kokemukseen. Tämä on ensimmäinen kolmesta palautetta käsittelevästä blogista.

”Täällä ei saa koskaan palautetta! ”

Milloin olet viimeksi ajatellut, lausunut tai kuullut tämän toteamuksen työpaikallasi?  Tämä kokemus tai tuntemus tuntuisi olevan yleistä meille sairaanhoitajille myös oman työkokemukseni mukaan. Tätä ajatusta vahvistavat myös Sairaanhoitajien verkkosivujen Työhyvinvointi-sivuilla olevan ”Arvioi omaa työhyvinvointiasi” -kysymysten vastaukset. Palautteen saaminen työstä toteutuu vastaajien mielestä heikoiten kysytyistä kymmenestä työhyvinvointiin liittyvästä tekijästä.

Mitkä kaikki tekijät ovat vaikuttamassa siihen, että vastuuntuntoiset, hyvin työnsä tuntevat ja tekevät sairaanhoitajat kokevat, että he eivät he saa työstään riittävästi palautetta? Paljon puhutaan palautteen antamisesta, positiivisesta sekä negatiivisesta palautteesta sekä niiden antamisen vaikeudesta tai helppoudesta. Haluan keskittyä pohtimaan tässä blogissa palautteen saamista ja vastaanottamista ja niihin liittyviä näkökulmia.

Toinen saa ja toinen ei

Toimiessani itse sairaanhoitajana 17 vuotta, koin saavani jatkuvasti palautetta. Sitä tuli sanoitta ja sanallisesti ympäriltä niin kollegoilta, yhteistyökumppaneilta, esihenkilöiltä kuin potilailta kuin omaisiltakin. Sen jälkeen toimiessani pitkään osastonhoitajana pitkälti yli sadan hengen upealle tehosairaanhoitajajoukolle kysyin jokaiselta, saatko riittävästi palautetta, millaista saat ja millaista haluaisit saada. Totesin, että kokemukset vaihtelivat todella paljon. Samasta työstä, samalla osastolla toinen koki, ettei saa koskaan palautetta ja toinen taas oli tyytyväinen saamansa palautteen määrään. Moni halusi henkilökohtaista palautetta itse työstä suoriutumisesta, kun taas toiset eivät kokeneet edes tarvitsevansa palautetta kuin korkeintaan yhteiskiitoksina viikkotiedotteissa tai osastokokouksissa.

Mietin monesti, että liittyykö palautteen saannin kokemus tai saadun palautteen tulkinta enemmänkin kunkin omaan itsetuntemukseen ja itsensä arvostukseen kuin siihen, kuinka paljon ja millaista palautetta todellisuudessa oli liikkeellä. Jos itsensä arvostus ei ole kunnossa, tulkitsemmeko ympäriltä tulevan palautteenkin ehkä vääristyneesti? Erikoistutkija Olli Kiviruusu on todennut tutkimuksessaan, että huono itsetunto on yhteydessä ihmissuhdevaikeuksiin ja itsetunto kehittyy keskimäärin positiivisesti nuoruudesta nuoreen aikuisuuteen asti, mutta itsetunto voi kehittyä ja muuttua myös aikuisuudessa. Oma itsetunto liittyy siihen, miten ihminen arvottaa itseään.

Keskustelin kerran erään kokeneen uuden sairaanhoitajan kanssa, jota tuntui seuraavan negatiivinen palaute asenteestaan. Hän koki, että hänestä ei tykätty aiemmassa työyhteisössään. Hän oppi uuden työn nopeasti, sai positiivista palautetta, mutta ajan kanssa työkavereilta alkoi tulla palautta negatiivisesta asenteesta. Kysyin häneltä, että arvostatko itse itseäsi, kun itse työssä olet todella hyvä. Pyysin häntä sanomaan ääneen, että hän on hyvä, mutta hän ei saanut sanottua sitä. Hän totesi, että ei pysty muuttamaan omaa asennettaan itseensä. Silti hän uskoi vakaasti, että hänestä ei vaan tykätä. Olisin halunnut saada tämän valtavan osaamisen omaavan sairaanhoitajan näkemään onnistumisensa ja etsimään positiivisuutta ja kukoistamaan, mutta valinta jäi hänelle.

Liisa Karhen palauteblogi 2/3 julkaistaan 23.9.2021

sulje
Osta lippusi hoitotyön huipputapahtumaan!