Itsemääräämisoikeus ja rajoittamistoimenpiteet nousevat aika-ajoin esille mediakeskustelussa, ja hyvä niin. Vaikeasti kehitysvammainen Sanne päätyi piparkakkutalovuoteensa kanssa uutisaiheeksi, kun viranomaiset määrittelivät hänen turvallisen yösijansa häkkisängyksi, joka loukkaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia.
Sannen vanhemmat Sami Mitsman ja Seija-Charlotta Saarelainen nousivat mediavastarintaan väittäen, että suljettu sänky nimenomaan takaa heidän tyttärelleen turvalliset ja laadukkaat uniolosuhteet. Heidän mukaansa Sannen unielämä muuttui kerralla painajaismaiseksi, kun tutun ja turvallisen piparkakkusängyn ovi avattiin oikeusoppineiden käskystä.
Pelkän mediakeskustelun pohjalta kokonaiskuvan luominen Sannen tilanteesta saattaa olla vaikeaa. Siksi halusinkin haastatella Sannen vanhempia, jotka molemmat ovat myös hoitotyön ammattilaisia.
Sannen vanhempien kanssa keskustellessani nousee vahvasti esiin ammatillinen näkemys suojeluperiaatteen soveltamisesta. Heidän ainoa motiivinsa keskustelun herättämisessä on ollut taata lapsensa turvallinen hoiva tilanteessa, jossa lapsi ei itse pysty sanallisesti ilmaisemaan, mikä hänen mielestään on paras ratkaisu.
Suojeluperiaatetta voidaan soveltaa tilanteessa, jossa ihminen ei kykene ymmärtämään tekojensa seurauksia ja käyttäytyy vahingoittavasti itseään tai ympäristöään kohtaan. Tällöin hoitohenkilökunnan tehtävänä on suojella ja turvata kaikkia osapuolia, jotta vahinkoja tai vammoja ei pääsisi syntymään.
Sannen tapausta tulkittaessa ei suojeluperiaatetta kuitenkaan ole otettu riittävässä määrin tarkasteluun, vaan oikeusoppineet ovat tehneet kaavamaisen ratkaisun ohittaen yksilön tarpeet ja tahdon ilmaisut.
Viranomaispäätöksen vuoksi piparkakkuvuoteen ovea ei saa enää sulkea yöksi. Sänkyyn tehtyjen muutosten jälkeen Sannen vointi on huonontunut: hänen unirytminsä on häiriintynyt, mikä aiheuttaa levottomuutta ja vireystilan laskua. Myös vaaratilanteet ovat lisääntyneet.
Mielestäni onkin aiheellista kysyä: eikö Sanne ole käyttäytymisellään selkeästi ilmaissut, mikä on hänen mielestään paras ratkaisu?
Työskennellessäni ruotsalaisessa vanhainkodissa törmäsin tilanteeseen, jossa dementoitunut vanhus nukkui levottomasti ja putosi sängystä useampana yönä. Lähihoitaja tuli luokseni pyytämään laitalupaa, jonka sairaanhoitaja voi kirjoittaa.
Käytännön mukaan luvan myöntämisen jälkeen laitoja kokeillaan muutamana yönä ja lupa kirjataan potilasasiakirjoihin. Arviointi tapahtuu kokeilujakson aikana seuraavasti: mikäli vanhus vastustaa laitojen käyttöä esimerkiksi muuttumalla fyysisesti levottomaksi tai kiipeämällä laitojen yli, kyseessä on tahdon vastainen rajoitustoimi ja laidat tulee heti laskea. Mikäli vanhus on rauhallinen ja tyytyväinen laitojen käytön seurauksena eli tuntee olonsa turvalliseksi, laitojen käyttöä voidaan jatkaa ja lääkärille tiedotetaan asiasta.
Kysynkin, miksi tämänkaltaista käytäntöä ei voisi soveltaa myös Suomessa. Turvallisuudentunne voi vaatia yksilöllisiä ratkaisuja, ja silloin rajoittamistoimen sijaan pitäisi puhua suojeluperiaatteesta ja potilaan tahdon mukaisesta yksilökeskeisestä hoidosta. Vanhempien mielestä lukittava sänky on ainoa toimiva ratkaisu Sannen elämänlaadun turvaamiseksi.
Jos Sanne nukkuu yönsä hyvin ovi kiinni piparkakkutalossaan, miksei sitä hänelle voisi sallia? Eikö Sannen kokeman turvallisuudentunteen tulisi olla keskeisellä sijalla päätöksiä tehtäessä?
Seniorisäätiön muutosvalmennuksessa olemme käsitelleet rajoittamiseen ja itsemääräämiseen liittyviä teemoja, kuten Sannen piparkakkutalon kohtaloa, ja siksi halusin tarkastella hänen tilannettaan tarkemmin. Teksti pohjautuu Seija-Charlotta Saarelaisen ja Sami Mitsmanin haastatteluun. Tekstin on kirjoittanut Sari Ahonen©.
Seuraavassa blogissa pohditaan, loukkaako hygieniahaalari ihmisarvoa.
Linkkejä:
www.oikeusasiamies.fi/fi/ratkaisut/-/eoar/6670/2017
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kehitysvammaisten-hoitolaitoksista-loytyi-yllatystarkastuksissa-hakkisankyja-oikeusasiamies-arahtaa-hakkisangyista-luovuttava/7048930#gs.gGkDJtQ
https://yle.fi/uutiset/3-10404619
