”Tässä työssä uupuu vahvakin ihminen” | Sairaanhoitajat Siirry sisältöön
Liity jäseneksi

”Tässä työssä uupuu vahvakin ihminen”

On kolme yksinkertaista selitystä sille, miksi hoitoala ei viehätä uusia eikä vanhoja työntekijöitä.

Selityksistä ensimmäinen on hoitoalan työvuorot ja työaikalaki. Sairaanhoitajat tekevät usein kolmivuorotyötä. Työtuntien määrä on sama kuin toimistotyöajassa työskentelevillä. Kolmivuorotyö on erittäin kuormittavaa ja keholle epäterveellistä. Palautuminen ei ole samanlaista kuin säännöllisessä päivätyössä.

Työaikalaki astui voimaan kuluvan vuoden ensimmäisenä päivänä. Käytännössä työaikalain muutos on lisännyt kuormitusta, vaikka tarkoitus lienee ollut päinvastainen. Vapaapäiviä kolmivuorotyössä on yhtä paljon kuin virka-aikatyössä, mutta vapaat jakautuvat siten, että kolmen viikon työvuorolistaan tulee yksittäisiä vapaapäiviä. Yksittäiset vapaat eivät riitä palautumiseen raskaan työrupeaman jälkeen. Tehdastyömalli, jossa aamuvuoroja seuraa ilta- ja yövuorot, ei toimi sairaalassa. Sairaalat ovat auki joka sekunti, vuoronvaihto tapahtuu limittäin, eikä potilaita voi jättää vartiksi ilman hoitoa. Uuden työaikalain myötä hoitajan työvuorot ovat peräkkäisiä aamu- tai iltavuoroja, joiden välissä on yksittäinen vapaapäivä. Vanha työaikamalli mahdollisti satunnaisten ilta-aamu-yhdistelmien tekemisen, jolloin kallisarvoisia vapaapäiviä sai pitää peräkkäin. Useat peräkkäiset vapaapäivät auttaisivat palautumaan työstä huomattavasti tehokkaammin kuin yksittäiset vapaat siellä täällä.

Toinen selitys hoitoalan huonolle vetovoimalle on hoitoalan palkkaus. Hoitoalalla pelastetaan ihmishenkiä, kasvatetaan uutta elämää, hoidetaan kaikissa elämänvaiheissa ja saatetaan ajan rajan toiselle puolelle sellaisella palkalla, jolla tavallinen suomalainen perhe ei tule toimeen. Käteen jäävä sairaanhoitajan palkka on noin 1900 euroa. Tällä palkalla joutuu laskemaan voiko tänään ostaa ruokaa vai ei. Tällä palkalla lapset ja aikuiset eivät voi harrastaa kaikkea mielen ja ruumiin hyvinvointia edistäviä asioita. Tällä palkalla perhe ei voi lähteä yhteiselle matkalle. Työstä saatava toimeentulo ei riitä välttämättömien kulujen maksamiseen. Palkkaus ei vastaa työn mukanaan tuomaa vastuuta.

Kolmas selitys hoitajien väsymykseen ja alan epäkiinnostavuuteen on resurssien puute. Resurssien puute kuormittaa työntekijöitä eniten. Samaan aikaan kun hoitajapula vaivaa suomalaista sairaanhoitoa, on hoitajien resurssit viety äärimmäisen tiukille. Kuvittele itsesi tilanteeseen: hoidat liian montaa potilasta työvuorosi aikana. Aika ei millään riitä jokaiselle. Kuka potilaistasi on se, joka ei ansaitse tulla hoidetuksi?

Hoitaja ei useimpien työvuorojen kiireessä ehdi huolehtia omien taukojen pitämisestä. Työstä irrottautuminen ja niinkin yksinkertainen asia kuin syöminen, on edellytys turvalliselle hoitotyölle. Vaativa työ kuormittaa niin, että ilman taukoja ajatus ei enää kulje ja mahdollisuus hoitovirheeseen kasvaa. Virheet olisivat suurelta osin estettävissä riittävällä hoitajamitoituksella. Tällä hetkellä mitoitus ei riitä esimerkiksi erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla, vanhusten hoitolaitoksissa eikä päivystyspoliklinikoilla. 

Tilanteet sairaaloiden osastolla muuttuvat toisinaan hyvinkin nopeasti. Päivystykseen ambulanssi tuo kriittisessä tilassa olevan potilaan, synnytyssalin vieressä elvytetään yllättäen vaikeasti sairaana syntynyttä vauvaa, kirurgisella osastolla potilaalla ilmenee äkillinen elottomuus. Nämä kaikki tilanteet vaativat paljon tarpeeksi kokenutta henkilökuntaa, jotta ihmishenget vauvasta vaariin voitaisiin pelastaa. Sehän on meidän tehtävämme, meidän velvollisuutemme. Kriittisesti sairaan potilaan lisäksi hoitopaikassa on myös muita potilaita. Tuo kriittisesti sairas tarvitsee paljon osaavia käsiä ympärilleen. Entä muut potilaat? Hän, joka odottaa tarvitsemaansa antibioottia. Hän, joka lonkkaleikkauksen jälkeen on kipujensa kourissa. Lapsi, jonka henkeä ahdistaa. Synnyttäjä, joka tarvitsee kätilöään. Vauva, joka nälissään kaipaa elintärkeää maitoateriaansa. Miten heidän käy, kun kaikki kädet on sidottu toisaalle? Potilaat eivät ole syyllisiä siihen, että henkilökuntaa ei ole riittävästi. Eikä siihen, että he tarvitsevat sairaalahoitoa. 

Tässä työssä uupuu vahvakin ihminen. Arjessa ei useinkaan jaksa muuta tehdä, kuin juuri ja juuri käydä töissä. Työvuoron jälkeen ei hoitajalla, joka on pitkän päivän antanut itsestään kaiken potilailleen, ole enää voimia noudattaa terveellistä ruokavaliota tai harrastaa liikuntaa. Kiinnostus omaan terveyteen enää riitä voimien uupuessa. 

Entä minä, sairaanhoitaja? Miten minun käy, jos tarvitsen sairaalahoitoa? Kuka hoitaa minua? Ei ehkä kukaan. Niin moni on uupunut työnsä ääreen, koska nuo edellä avatut tekijät puuttuvat työstä ja elämästä. 

Tämän blogin myötä ei tarvitse enää ihmetellä, miksi vetovoima ei hoitotyön opiskeluun ja työntekoon riitä. Hoitotyö on ammatinvalintakysymys, mutta ei palkkauksen vuoksi. Ammatinvalintaan on johtanut halu hoitaa ja tehdä työnsä hyvin.

Hyvät päättäjät, johtajat ja virkamiehet, joilla on mahdollisuus vaikuttaa niihin olosuhteisiin, joissa tätä elintärkeää työtä tehdään, vaikuttakaa ennen kuin on liian myöhäistä.

Kuvassa vas. Anna-Maria Kokko ja Jasmiina Ratilainen

Terveisin sairaanhoitajat Anna-Maria Kokko ja Jasmiina Ratilainen