Digitaalisia teknologioita voidaan käyttää apuna nuoren mielenterveyden tukemiseen. Oleellista on, että teknologiaa ei tarjota yksinään, vaan läsnä on myös ammattilainen, kertoo tuore väitös.
Väitöskirjatutkija Kiki Metsäranta, miten digitaalisilla teknologioilla voidaan tukea nuorten mielenterveyttä?
– Niitä voidaan käyttää yhteisötasolla, perusterveydenhuollossa ja erikoisterveydenhuollossa. Oleellista on, että mukana on ihminen. Teknologian olisi hyvä olla samaa, jota nuori käyttää arjessaan. Esimerkiksi pikaviestintä- ja VoIP-sovellus Discord on nuorten suosima. Pääasia, että nuoret voivat valita teknologian, jota käyttävät avun hakemiseen ja saamiseen.
Mihin tarkoitukseen teknologiat soveltuvat parhaiten?
– Ne sopivat mielenterveyden tukemiseen kaikenlaisissa mielenterveyden haasteissa. Vaikka nuorella olisi vaikea mielenterveyden häiriö, vaikea ahdistuneisuus tai psykoosihäiriö, teknologiaa voidaan käyttää avun ja tuen toimittamiseen. Jos on esimerkiksi todettu, että lempimusiikin kuunteleminen auttaa oireisiin, yhdessä laadittu soittolista voi auttaa vaikean hetken tullen. Otetaan siis käyttöön arkisia, nuorten elämään liittyviä keinoja. Teknologian avulla voidaan myös harjoitella arjenhallintaa ja lisätä siten toimintakykyä.
Mitä tiedetään nuorten tavasta käyttää digitaalisia mielenterveyspalveluita?
– Nuoret käyttävät palveluita kouluvuoden aikana ja iltaisin. Koulupäivisin ja öisin niiden käyttö on marginaalista. Anonyymisti nuoret kertovat avoimesti tilanteestaan, itsestään ja mielenterveyden ongelmistaan tekstipohjaisissa palveluissa, ja hakevat tukea ulkopuoliselta henkilöltä. Nuoruusikään kuuluu oman itsen pohtiminen, jota palveluilla voidaan tukea.
Voidaanko näin lisätä mielenterveyspalvelujen saatavuutta nuorille?
– Kyllä, jos on tahtoa ja resursseja. Järjestöt tekevät hyvää työtä pitämällä yllä verkkopalveluja lapsille ja nuorille. Haasteena on nuoren ohjautuminen niistä ammattiavun piiriin.
Terveystieteiden maisteri Kiki Metsärannan hoitotieteen väitöskirja ”Digital technologies to support mental health among young people” tarkastettiin 15. joulukuuta 2023 Turun yliopistossa.
Väitösnostot
Omaishoitajien sosiaalisia terveyseroja on mahdollista tunnistaa ja kaventaa.
Master of Science Roosa-Maria Savelan hoitotieteen väitöskirja tarkastettiin 12. tammikuuta 2024 Itä-Suomen yliopistossa.
Äitiyshuolto ei tavoita tarpeeksi hyvin maahanmuuttajaäitejä.
Master of Science Satu Leppälän hoitotieteen väitöskirja tarkastettiin 19. tammikuuta 2024 Itä-Suomen yliopistossa.
Sateenkaarinuorten kouluterveydenhuoltoon valmistui hoitotieteen malli.
Terveystieteiden maisteri Minna Laitin hoitotieteen väitöskirja tarkastettiin 2. helmikuuta 2024 Turun yliopistossa.
Teksti Mari Schildt
Kuva Leena Koskela
Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 2/2024. Lue digilehteä jäsen- tai tilausnumerollasi.
Tutustu tarkemmin Sairaanhoitaja-lehteen. Lue verkkosivuilla aiemmin julkaistuja Sairaanhoitaja-lehden avoimia juttuja.