Auli Juntumaa ja Marjo Renko kirjoittivat Helsingin Sanomien Vieraskynässä (HS 14.4.2018), että terveydenhuollon työnjako vaatii harkintaa. Olemme samaa mieltä. Toivomme kuitenkin, että keskustelua aiheesta käydään tutkimuksiin ja tosiasioihin perustuen eikä lietsota perusteettomia uhkakuvia.
Sairaanhoitajilla, terveydenhoitajilla ja kätilöillä on ollut vuoden 2011 alusta asti oikeus julkisessa terveydenhuollossa määrätä rajatusti lääkkeitä potilaille. Koulutukseen valitaan mukaan kokeneita sairaanhoitajia ja erikoispätevyyden saaminen edellyttää vuoden mittaista, laajaa täydennyskoulutusta. Suomessa on nyt noin 400 koulutuksen käynyttä sairaanhoitajaa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen perusteella kokemus toiminnasta on ollut eri toimijoiden arvioimana pääsääntöisesti myönteinen.
Rajattu lääkkeenmäärääminen on hyvin säänneltyä toimintaa, jota sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviranomainen valvoo. Koulutus on vaativa kokonaisuus, johon kuuluu teoriaopintojen lisäksi potilaan hoidon tarpeen arviointia, hoitotyön ja oireenmukaisen hoidon toteuttamista sekä hoidon vaikutusten seurantaa ja arviointia. Osaaminen varmistetaan kirjallisella kokeella ja näytöllä, jonka arviointiin osallistuu ohjaava lääkäri.
Toisin kuin Juntumaa ja Renko antavat ymmärtää, perustuu sairaanhoitajien lääkkeenmäärääminen aina hoidon tarpeen arviointiin tai lääkärin tekemään hoitosuunnitelmaan. Suomessa tehdyn auditoinnin perusteella lääkkeitä määräävien sairaanhoitajien tekemät hoidon tarpeen arvioinnit ja hoitosuunnitelmat sekä lääkkeen valinta, annostus ja lääkityksen kesto sekä arviointi lääkkeiden yhteisvaikutuksesta ovat olleet kohdillaan.
Sairaanhoitajan vastaanottokäynti on usein pidempi kuin lääkärillä, kuten kirjoittajat toteavat. Usein se pitää sisällään sellaista valmistelevaa toimintaa ja potilasohjausta, joka sitten nopeuttaa asiointia lääkärin vastaanotolla. Suomalaisessa järjestelmässä sairaanhoitaja on perusterveydenhuollossa usein ensimmäinen ja joskus jopa ainut ammattilainen, jonka asiakas kohtaa. On tilanteita, joissa sairaanhoitaja pyytää oman hoidon tarpeen arviointinsa perusteella lääkäriltä reseptin potilaalleen ja lääkäri kirjoittaa sen potilasta näkemättä ja tutkimatta. Eikö tämä nykyinen käytäntö juuri pirstaloi hoitoa?
Toisin kuin kirjoittajat esittävät, myös kansainvälinen tutkimusnäyttö osoittaa, että lisäkoulutettujen sairaanhoitajien toiminta on laadultaan hyvää, turvallista, vaikuttavaa ja potilastyytyväisyys on korkea. Sairaanhoitajien rajattu lääkkeenmääräämisoikeus onkin laajentunut kansainvälisesti. Vuosien 2010 – 2015 välisenä aikana se on otettu käyttöön kuudessa maassa ja se on tällä hetkellä käytössä yhteensä 15 EU- ja OECD-maassa. Useassa maassa on hyvien kokemusten myötä toiminnan aiempia rajoituksia purettu.
On tärkeää, että jatkossakin kehitetään suunnitelmallista työnjakoa lääkäreiden ja sairaanhoitajien vastaanottotoiminnan välillä. Näin parannetaan asiakaslähtöisiä palvelukokonaisuuksia, nopeaa potilaan tilan arviointia sekä lääkäreiden ja hoitajien työajan tarkoituksenmukaista ja kustannustehokasta käyttöä. Sote-kentän tulevaisuuden haasteet edellyttävät totuttujen käytäntöjen rohkeaa tarkastelua ja niiden uudistamista väestömme parhaaksi.
Nina Hahtela
Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja
Kirsi Sillanpää
Tehyn yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen toimialan johtaja
Tutustu Sairaanhoitajaliiton ja Tehyn lausuntoihin luonnoksista rajatun lääkkeenmääräämisen säädösmuutosehdotuksiksi.
