Hengelliset tarpeet ovat yksi ihmisen perustarpeista, samoin kuin fyysiset, psyykkiset ja sosiaalisetkin tarpeet, sanoo asiantuntijasairaanhoitaja ja diakonissa Liss Eriksson-Tapio.
Eriksson-Tapio jää tänä keväänä eläkkeelle Kustaankartanon seniorikeskuksesta Helsingistä. Kun hän valmistui sairaanhoitajaksi 1980-luvun alussa, opiskelijoille sanottiin, että hoitotyössä ei politiikasta tai uskonnosta saa puhua.
– Minusta on hienoa nähdä, että asiaan suhtaudutaan jo myönteisemmin.
Hengelliset tarpeet voivat korostua kuolemaa lähestyvällä ihmisellä ja tulla ilmi arkisissa tilanteissa. Eriksson-Tapio oli kerran puhumassa kotihoidon työntekijöille, kun yksi heistä kysyi, voiko hän laulaa vanhukselle virren ennen lähtöään kotikäynniltä.
– Vastasin, että totta ihmeessä. Jos asiakas tarvitsee sitä, ja se on hänelle voimaannuttavaa ja tärkeää, niin silloin se on oikeastaan velvollisuus.
Eriksson-Tapio on tehnyt hoitotyöntekijöille kirjalliset ohjeet avuksi kristinuskon mukaiseen hengelliseen hoitotyöhön. Ohjeisiin hän on koonnut lohduttavia raamatunlauseita, tunnettuja lauluja ja yleisimmät rukoukset. Hän sanoo havainneensa, että niillä on rauhoittava vaikutus vanhuksiin, ja yökin saattaa sujua paremmin.
Jos vanhus miettii, miksi Jumala rankaisee häntä näin, tai antaako Jumala hänelle anteeksi, Eriksson-Tapio kannustaa kysymään, mitä hän tarkoitti.
– Jos hoitaja kokee, ettei itse osaa tai uskalla tarttua tilanteeseen, aika monessa hoitolaitoksessa on sairaalapappi, jonka puoleen voi kääntyä.
Hoitotyöntekijä voi myös ottaa yhteyttä vanhuksen uskonnolliseen yhteisöön, esimerkiksi islaminuskoisen kohdalla islamilaiseen yhdyskuntaan, jos asiakas niin toivoo.
Eriksson-Tapio korostaa, että asiakas päättää aina itse, eikä pakottaa tai tuputtaa saa. Sen sijaan kannattaa pysähtyä hetkeksi.
– Ei tarvitse antaa vastauksia. Tärkeintä on, että viipyy siinä ihmisen lähellä.
Teksti Mari Schildt
Kuva Leena Koskela
Kirjoitus on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 3/2022. Lue koko lehti.
