Työn on oltava mielekästä ja merkityksellistä. Se on vaade, joka nousi esiin sairaanhoitaja Heli Katajan YAMK-opinnäytetyössä.
Hän tutki siinä millenniaalisukupolven sairaanhoitajien työelämän mielekkyysodotuksia. Vastaajilta kysyttiin niin työn hallinnasta ja määrästä, työyhteisöstä, johtamisesta, työn laadusta kuin palkkauksestakin.
– Mielekkyyttä vahvistavana nähtiin muun muassa oman työn hyvä hallinta, kun taas työn hallintaan, esimiestyöhön ja johtamiseen liittyvät ongelmat koettiin mielekkyyttä heikentäviksi.
Samoin kiire ja sen mukanaan tuoma mahdottomuus tehdä työ hyvin heikensivät tämän sukupolven, eli vuosien 1981–2000 välillä syntyneiden sairaanhoitajien, työn mielekkyyden kokemusta.
Katajan mielestä vastaukset peilaavat hyvin sitä, mitä millenniaalien maailmankuvasta jo tiedetään.
– Työ ei ole sukupolvelle kaikki, eikä sen haluta valuvan vapaa-ajalle. Työn pitää sisältää ammatillista kasvua ja oppimista, muuten työntekijä alkaa herkästi pohtia työpaikan vaihtoa.
Heli Kataja, 33, itsekin millenniaali, tunnistaa vastauksissa esiin nousseet vaateet työn sisällön tärkeydestä.
– Olen vaihtanut herkästi työtä, jos olen kokenut, ettei se täytä mielekkyysodotuksiani. Olen myös yhdistellyt työhön ja opiskeluun muutakin, muun muassa runojen kirjoittamista.
Suurin osa opinnäytetyöhön vastanneista koki hyvin tärkeäksi sen, että työssä voi kehittää omaa osaamistaan. Kataja toivookin, että työnantajat ottaisivat tosissaan sairaanhoitajien työn mielekkyyteen liittyvät tarpeet, sillä sairaanhoitajat eivät vaihda työtä pelkästään alan sisällä, vaan yhä useammin myös alalta pois.
– Siksi kaipaisin alalle hoitotyön sparraajia ja työnohjaajia, jotka auttaisivat alan henkilöstöä löytämään juuri itselle sopivan työn ja ohjaisivat myös kehittymään siinä.
Teksti Irina Björkman
Kuva Juha Harju
Kirjoitus on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 2/2022. Lue koko lehti.