Sairaanhoitajaliiton asiantuntija Liisa Karhe osoittaa blogissaan, miten työelämä tarjoaa sairaanhoitajille lukuisia exit-reittejä pois alalta.
Jatkuvana keskustelun aiheena niin työpaikoilla kuin mediassakin on sairaanhoitajapula. Mikä on sairaanhoitajapulan perimmäinen syy? Olen sitä mieltä, että aiheutamme sairaanhoitajapulan ihan itse. Sairaanhoitajan työ itsessään on maailman hienoin ja arvokkain ammatti, josta sairaanhoitajat ovat tavattoman ylpeitä. Sairaanhoitajan työtä pitkään tehneenä ja johtaneena haluaisin kysyä, onko työelämässä enää tilaa osaavalle sairaanhoitajalle?
Kun tuleva sairaanhoitaja astelee jännityksen ja odotuksen saattelemana ensimmäiseen sairaanhoitajaharjoittelupaikkaansa, toivottaa opiskelijaohjaaja iloisesti tulevan kollegan tervetulleeksi työyhteisöönsä harjoittelemaan. Tai sitten ei: ”Valitettavasti meillä ei ole nyt sinulle ohjaajaa, meillä on hirveä kiire, katsotaan, ehtiikö joku ottaa sinut.”
Ne onnelliset tulevat sairaanhoitajat, jotka saavat hyvän vastaanoton työelämäharjoittelussa, saavat vahvistusta osaamiselleen, ammatinvalinnalleen ja voimaa jatkaa eteenpäin. Tässä vaiheessa osa tulevista sairaanhoitajista miettii: ”Eikö minulla olekaan paikkaa harjoitella tulevaa ammattiani. Olenko valinnut väärin? ”
Kun vastavalmistunut sairaanhoitaja saapuu innostuksen ja jännityksen sekaisin mielin ensimmäiseen työpaikkaansa, toivottaa perehdyttäjäsairaanhoitaja hänet lämpimästi tervetulleeksi työyhteisöön perehtymään. Tai sitten ei: ”Valitettavasti meillä on nyt huono tilanne, eikä meillä ole sinulle omaa perehdyttäjää, ota tuolta työvaatteesi ja tule raportille”.
Ne onnelliset uudet sairaanhoitajat, jotka saavat hyvän vastaanoton ja perehdytyksen, saavat vahvistusta ammatinvalinnalleen ja voimaa jatkaa eteenpäin. Tässä vaiheessa osa vastavalmistuneista sairaanhoitajista miettii: ”Eikö minulle olekaan perehdytystä ja mahdollisuutta päästä sisään työhöni. Olenko valinnut väärin?”
Kun työhön ja työyhteisöön jo sisään päässyt vielä nuori sairaanhoitaja saapuu innoissaan esihenkilön luo ja ehdottaa haluavansa päästä koulutuspäiville ja syventymään oman työnsä kannalta tärkeään aiheeseen tarkemmin, mahdollistaa esihenkilö aktiivisuudesta kiittäen lisäkoulutuksen jollain aikavälillä ja on mielissään sairaanhoitajan halusta syventää osaamistaan. Tai sitten ei: ” Kuule, meillä ei sijaiset pääse koulutukseen ja eihän sinulla ole työsopimustakaan vielä kuin ensi kuulle.”
Ne onnelliset työnsä oppineet sairaanhoitajat, jotka saavat kannustusta ja pääsevät kehittämään osaamistaan lisäkoulutuksen avulla, kokevat työnimua ja kehittymisen iloa. Tässä vaiheessa osa osaavista sairaanhoitajista miettii: ”Eikö minulle olekaan paikkaa täällä. Olenko valinnut väärin?
Kun työssään jo muutaman vuoden kokemusta ja osaamista hankkinut sairaanhoitaja on herännyt osaamisensa syventämisen tarpeeseen, hän lähestyy toiveikkaana esihenkilöään, olisiko hänen mahdollista saada itseään kiinnostavan vastuualueen tehtäviin suunnitellusti aikaa, jotta hän voisi syventää osaamistaan ja ottaa tulevaisuudessa vastuuta tämän asian kehittämisestä työyksikössä. Esihenkilö kiittää sairaanhoitajaa oma-aloitteisuudesta ja kehittymis- ja kehittämishalusta ja lupaa katsoa seuraaviin listoihin tärkeälle asialle aikaa. Jo paljon osaamista hankkinut sairaanhoitaja kokee työniloa siitä, että häntä ja hänen osaamistaan ja oppimishaluaan arvostetaan ja hänen työpanostaan tarvitaan. Tai sitten ei: ”Ihan hyvä ajatus, mutta meillä ei ole nyt tarpeeksi resursseja, että voisimme antaa sinulle työaikaa sellaiseen, keskity perustyöhösi, siihen sinut on palkattu”.
Ne onnelliset osaavat sairaanhoitajat, jotka saavat kehittyä omilla vastuualueillaan, antavat osaamisensa työyksikön hyväksi ja kokevat arvostuksen ja merkityksellisyyden tunnetta. Tässä vaiheessa osa osaavista sairaanhoitajista miettii, eikö minun osaamistani ja sen kehittymistä arvostetakaan. Eikö minulle ole paikkaa täällä. Olenko valinnut väärin?
Kun työssään jo vuosia syväosaamista hankkinut sairaanhoitaja kaipaa osaamiselleen vahvistusta, uusia haasteita ja urakehitystä, hän asiantuntijuuttaan arvostavana lähtee esihenkilön luokse kysymään, pääsisikö hän erikoistumiskoulutukseen, jollainen sattuu olemaan tarjolla. Tämä koulutus vahvistaisi hänen erikoisosaamistaan ja hyödyttäisi yksikköä hoitotyön kehittämisessä. Hän toivoo, että saisi opintovapaata tai vaikka, jos mahdollista, jopa palkallisia koulutuspäiviä. Syväosaaja sairaanhoitaja saa kannustavan ja arvostavan vastaanoton esihenkilöltä ja koulutukseen pääsy mahdollistuu, koska erikoistumiskoulutus lisää esihenkilönkin mielestä myös sairaanhoitajan pätevyyttä entisestään. Esihenkilö myös lupailee katsoa vastuita ja palkkaa asiantuntijuuden ja vaatimusten lisääntymisen myötä. Tai sitten ei: ” Kuule, meillä ei ole annettu tähänkään asti koulutuspäiviä erikoistumiskoulutuksiin ja sitä paitsi, tuossa kohtaa en voi päästää sinua opintovapaallekaan, koska meillä on pula sairaanhoitajista.”
Ne onnelliset syväosaavat sairaanhoitajat, jotka saavat omia vastuualueita, koulutusta ja etenemismahdollisuuksia, kokevat arvostuksen ja merkityksellisyyden tunnetta. Tässä vaiheessa osa kokeneista sairaanhoitajista miettii: ”Eikö minun erikoisosaamistani, kehittämismahdollisuuksiani ja asiantuntijuuttani arvostetakaan. Eikö minulle olekaan paikkaa enää täällä?”
Tästäkö johtuu se, että sairaanhoitajien kuulee sanovan tänä päivänä todella usein: ”Meitä ei arvosteta”? Sairaanhoitajat näkevät tarpeen osaamisensa kehittämiselle ja erikoisosaamiselle, koska ilman sitä, erikoisosaamista vaativaa hoitotyötä ei voi tehdä. Päättäjien, työnantajien sekä esihenkilöiden mutta myös sairaanhoitajien ja kohta myös kansalaisten suuri ongelma on, mistä sosiaali- ja terveydenhuoltoon saadaan riittävästi sairaanhoitajia. Samaan aikaan työnantajien suurin haaste kuitenkin tuntuu olevan vain se, mistä voisi säästää vielä enemmän. Pakotammeko sairaanhoitajat hakemaan itselleen uutta uraa muilta aloilta, koska työelämässä ei ole aikaa, paikkaa eikä rahaa osaaville sairaanhoitajille?
