Valvira ohjaa, että tehostetun palveluasumisen sairaanhoitaja voi osallistua iv-hoitoon, mutta kotisairaala on siitä vastuussa. Hyvinvointialue voi halutessaan järjestää asian myös toisin.
Sairaanhoitaja Jenni työskentelee hyvinvointialueen omistamassa ikäihmisten tehostetussa palveluasumisessa. Hänellä on pitkä työkokemus, ja nykyisellä työpaikallaan hän on työskennellyt kuusi vuotta. Jenni on tottunut työssään antamaan asukkaille iv-hoitoa eli laskimoon annettavia injektioita. Hyvinvointialueelta tulleen linjauksen mukaan tehostetun palveluasumisen sairaanhoitajat eivät kuitenkaan saa niitä enää tehdä, vaan paikalle pitää kutsua kotisairaala, mistä koituu lisäkustannuksia. Tilanne on Jennin mielestä hämmentävä. Eikö lääkehoito kuulukaan enää kaikille sairaanhoitajille?
Miten valvova viranomainen asian näkee, ylitarkastaja Mervi Lukkarinen Valviralta?
– Näkemykseni mukaan tässä asiassa ei ole kyse siitä, että haluttaisiin vähätellä sairaanhoitajien koulutusta ja osaamista lääkehoidon tehtävien osalta, vaan merkittävää on nimenomaan toimintaympäristö ja yksikkö, jonka palveluksessa sairaanhoitaja on, Lukkarinen kertoo.
Valvira, kuten myös lainsäädäntö, erottavat terveydenhuollon ja sosiaalihuollon. Ympärivuorokautinen palveluasuminen asettuu kuitenkin niiden rajapintaan, kun sosiaalihuollon ympäristössä tehdään terveydenhuoltoa. Ympärivuorokautiset asumisyksiköt ovat sosiaalihuoltolain mukaisia yksiköitä.
– Niiden ei ole tarkoitus olla terveyskeskuksen vuodeosastoja, vaan ne ovat asukkaiden koteja. Ne eivät myöskään ole lääkärivetoisia, kuten terveyskeskuksen vuodeosastot tai kotisairaalat, Lukkarinen sanoo.
Valvira ei tarkastele asiaa sen pohjalta, mitä sairaanhoitaja saa tai ei saa tehdä, vaan sen näkökulma lähtee lääkitysturvallisuudesta. Valvira tukeutuu asiassa STM:n julkaisemaan Turvallinen lääkehoito -oppaaseen, joka ohjaa lääkitysturvallisuutta kaikissa yksiköissä, joissa lääkehoitoa toteutetaan.
Vaativa terveydenhuolto, kuten iv-hoito, on keskitetty terveydenhuoltoon ja sen valvontaan, jotta toimintamalli säilyisi mahdollisimman selkeänä. Mikäli sosiaalihuollon asumispalveluyksiköissä toteutetaan vaativaa terveydenhuoltoa, sen pitää olla lääkärijohtoista, ja asiaan koulutettua, osaavaa henkilökuntaa pitää olla läsnä vuorokauden ympäri.
Tässä asiassa ei ole kyse siitä, että haluttaisiin vähätellä sairaanhoitajien koulutusta ja osaamista lääkehoidon tehtävien osalta.
Iv-lääkehoitoa voi Valviran mukaan toteuttaa myös sosiaalihuollossa työskentelevä sairaanhoitaja, mutta vain tilapäisesti. Iv-hoidon aloittaa ja hoidosta vastaa kotisairaala, ja sosiaalihuollossa työskentelevä sairaanhoitaja voi osallistua siihen osittain.
Sairaanhoitajan osallistuminen edellyttää, että lääkkeen määrännyt lääkäri on menettelystä tietoinen ja että sairaanhoitajalla on milloin tahansa mahdollisuus konsultoida lääkäriä. Lähihoitaja ei voi osallistua hoitoon esimerkiksi sen loppuun saattamisella.
Valvira edellyttää myös, että iv-lääkehoitoa toteuttavan sairaanhoitajan osaaminen arvioidaan esimerkiksi näytöin. Sairaanhoitajalle on järjestettävä oikeudet sen yksikön potilastietojärjestelmään, jonka vastuulla iv-lääkehoito on. Hän tarvitsee hoidon toteuttamiseen myös kirjallisen luvan lääkäriltä.
Viimeinen sana lääkehuollon organisoinnissa on kuitenkin työnantajalla, eli Jennin tapauksessa hyvinvointialueella. Valvira on viranomainen, joka valvoo asiakas- ja potilasturvallisuutta. Se suosittelee, että kokonaisvastuu olisi vain yhdellä taholla. Jos vastuuta kuitenkin jaetaan, tulee huolehtia siitä, että kokonaisuus on yhtenäinen ja turvallinen.
– Hyvinvointialueilla on oikeus järjestää järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut haluamallaan tavalla. Me emme voi määritellä tarkasti, miten he toiminnan järjestävät, mutta voimme ohjata perusperiaatteita. Muitakin toimintatapoja voi olla, jos ne ovat perusteltuja, Lukkarinen sanoo.
Teksti Mari Schildt
Kuva Shutterstock
Sairaanhoitaja, kätilö ja terveystieteiden maisteri Mervi Lukkarinen työskentelee ylitarkastajana Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvirassa.
Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 2/2024. Lue digilehteä jäsen- tai tilausnumerollasi.
Tutustu tarkemmin Sairaanhoitaja-lehteen. Lue verkkosivuilla aiemmin julkaistuja Sairaanhoitaja-lehden avoimia juttuja.