Psykiatriset sairaanhoitajat joutuvat väkivallan kohteeksi, toteaa tuore väitöstutkimus. Väkivallan tekijöinä ovat sekä potilaat että oma työyhteisö.
Väitöstutkija Jenni Konttila, millaista väkivaltaa psykiatriset sairaanhoitajat joutuvat kokemaan?
– Tutkin aikuispsykiatrista avohoitoa. Siellä potilaiden sairaanhoitajille aiheuttama väkivalta oli enimmäkseen henkistä, esimerkiksi huutamista, ammattitaidon kyseenalaistamista, nimittelyä ja solvaamista. Sairaanhoitajat kohtasivat myös työyhteisön sisältä psyykkistä väkivaltaa, esimerkiksi häirintää. Fyysisen väkivallan kokemukset olivat useimmiten aiemmasta työpaikasta.
Miltä psykiatristen sairaanhoitajien työhyvinvointi vaikutti tutkimuksessasi?
– Siinä mielessä hyvältä, että sairaanhoitajat kertoivat pitävänsä työstään ja kokivat sen pääosin mielekkäänä. Työhyvinvointia heikentävänä koettiin kuitenkin esimerkiksi tuen puute lähijohtajalta. Myös se heikensi hyvinvointia, jos työtä ei ehtinyt tehdä niin hyvin kuin haluaisi. Vastausten valossa mietin: Onko väkivalta jossain määrin hiljaa hyväksytty osaksi psykiatrista hoitotyötä? Tulevatko työyhteisöjen sisäiset ongelmat ilmi, ja käsitelläänkö niitä?
Mitä tilanteelle tulisi tehdä?
– Väkivalta tulisi ymmärtää systeemisenä ilmiönä terveydenhuollossa. Työnohjaus on vahvasti esillä psykiatrisella puolella, mutta sama tulisi mahdollistaa muilla hoitotyön osa-alueilla. Myös lähijohtajien ja ylempien tahojen valmiudet puuttua työyksiköiden sisäiseen väkivaltaan tulisi selvittää. Kun tehdään työhyvinvointikyselyitä, tuloksiin tulisi suhtautua vakavasti, ja johdolla tulisi olla valmius tehdä konkreettisia korjauksia. Sitä ei voi sivuuttaa, jos pienikään osa työntekijöistä voi huonosti.
Terveystieteiden maisteri Jenni Konttilan hoitotieteen väitöskirja Hypoteettinen malli työssä kohdatun väkivallan ja työhyvinvoinnin välisestä yhteydestä aikuispsykiatrisessa avohoidossa tarkastettiin Oulun yliopistossa 11. joulukuuta 2020.
Väitösnostot
Perhekeskeisyys parantaa hoidon laatua vastasyntyneiden teho-osastolla.
Terveystieteiden maisteri Mirka Toivosen hoitotieteen väitöskirja tarkastettiin Turun yliopistossa 22. tammikuuta.
Hoitotyön johtajien asenteet vaikuttavat pakkotoimien käyttöön psykiatrisessa sairaalahoidossa.
Terveystieteiden maisteri Emilia Laukkasen hoitotieteen väitöskirja tarkastettiin 29. tammikuuta Itä-Suomen yliopistossa.
Päihdehoitoon pääsy on yhteydessä parempiin hoitotuloksiin ja matalampiin hoidon kokonaiskustannuksiin.
Terveystieteiden maisteri Elina Rautiaisen kansanterveystieteen väitöskirja tarkastettiin 5. helmikuuta Itä-Suomen yliopistossa.
Teksti Suvi Leppiniemi
Kuva Sanna Krook
Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 3/2021. Lue koko lehti.