Väkivallan uhka on ja pysyy osana sosiaali- ja terveysalan töitä. Sitä voi kuitenkin hallita hyvällä ohjeistuksella ja koulutuksella.
Muistisairaiden vanhusten kanssa työskentelevä sairaanhoitaja Mira joutui yllättäen väkivallan kohteeksi normaalien aamutoimien aikana. 85-vuotias Alzheimer-potilas kiroili, huusi ja onnistui lopulta lyömään häntä vatsaan, kun potilasta oltiin siirtämässä geriatriseen tuoliin. Sama tapahtui jälleen, kun potilasta siirrettiin takaisin sänkyyn. Väkivallan uhka on läsnä päivittäin.
Väkivallan uhan hallinnasta sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla väitellyt, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työsuojelupäällikkö Johanna Pulkkinen, miten Miran tilanteessa voisi toimia?
– Me hoitajat ymmärrämme tällaista käytöstä tosi pitkälle, koska asiakkaan aggressiivinen käytös johtuu hänen sairaudestaan. Sitä kautta me tavallaan myös hyväksymme väkivaltaista käytöstä, Pulkkinen sanoo.
Niin ei kuitenkaan pitäisi tehdä.
– Kun teemme sosiaali- ja terveydenhuoltoalan töitä, väkivallan uhka on läsnä, siitä emme pääse mihinkään. Mutta mihinkään työhön ei saa sisältyä väkivaltaa, hän sanoo.
Miran kuvaamassa tilanteessa voi Pulkkisen mukaan usein havaita väkivaltaa ennakoivia piirteitä. Vanhus saattaa olla ensin esimerkiksi rauhaton ja levoton, ennen kuin lopulta jo potkii ja lyö. Sairaudestaan johtuen hänellä ei ole kieltä tai välineitä kommunikoida, ettei ymmärrä, mitä tapahtuu, ja että hän on peloissaan.
Pulkkinen ehdottaa, että omaisilta voisi kysyä, jos heillä olisi ajatusta, mikä tilanteessa voisi olla laukaiseva tekijä. Ongelmaa kannattaa miettiä myös moniammatillisen tiimin voimin.
– Tiimi voi pohtia erilaisia keinoja. Joskus esimerkiksi oikeanlainen lääkitys on sekä potilasturvallisuutta että työturvallisuutta, vaikka lääkityksiä pyritäänkin karsimaan, hän sanoo.
Sairaanhoitajan on pohdittava, pystyykö hän hoitamaan asiakasta niin, että se on molemmille turvallista.
– Monesti kuullaan, että meillä on velvollisuus hoitaa, tai että esimerkiksi itsemääräämisoikeus menee työturvallisuuslain edelle. Se ei pidä paikkaansa. Meillä on velvollisuus noudattaa molempia lainsäädäntöjä siten, että potilaat tulevat hoidettua, eikä työntekijä menetä terveyttään, Pulkkinen sanoo.
Uhan kokemuksen ja väkivaltatilanteessa toimimisen välillä on selvä yhteys.
Mira ei ole pohdinnoissaan yksin. Pulkkisen teettämässä kyselyssä, johon vastasi vajaat 4 000 sote-alan työntekijää, alle puolet vanhustenhuollossa työskentelevistä oli sitä mieltä, että väkivallan uhka on hallinnassa.
On kuitenkin vanhustenhuollon yksiköitä, joissa henkilöstö vastaa väkivallan uhan olevan täysin hallinnassa. Silloin yhtenä selityksenä on koulutus.
– Uhan kokemuksen ja väkivaltatilanteessa toimimisen välillä on selvä yhteys: jos työntekijä on saanut omasta mielestään riittävästi koulutusta väkivaltatilanteiden varalle, hän kokee vähemmän väkivaltatilanteita työssään, Pulkkinen sanoo.
Hän korostaa, että sekä keinot, ohjeistus että koulutus ovat yksikkökohtaisia. Työnjohto vastaa siitä, että työntekijät eivät toimi tilanteissa ohjeistuksen vastaisesti.
Väkivaltatilanteet pitää myös käydä jälkikäteen läpi, jotta ne voitaisiin vastaisuudessa välttää. Siksi esimiehen pitää selvittää, mitä tilanteessa tapahtui ja tehtiin, ja työntekijän pitää kertoa. Kummaltakin edellytetään ammattimaisuutta, jotta tilanteessa ei ole syyttelyn makua.
Pulkkinen sanoo, että kun on ohjeistettu ja koulutettu, työntekijät eivät kuormitu väkivallan uhan olemassaolosta.
– Nämä tilanteet ovat hallittavissa nykyistä paremmin. Ei pidä paikkaansa, että tällaisiin tilanteisiin vain järjestelmällisesti ajaudutaan, hän painottaa.
Teksti Mari Schildt
Kuva Shutterstock
Väkivallan uhan hallinnasta sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla väitellyt filosofian tohtori Johanna Pulkkinen toimii Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työsuojelupäällikkönä.
Kirjoitus on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 7/2021. Lue koko lehti.
