Keväällä terveydenhuollon avustaviin tehtäviin pikakoulutetusta lentohenkilökunnasta vain pieni osa löysi lopulta paikkansa terveydenhuollosta. Vapaaehtoistoimintaa tutkinut professori Henrietta Grönlund Helsingin yliopistosta sanoo, että vapaaehtoisten työpanoksen hyödyntämisessä terveydenhuollossa on paljon kehittämisen varaa.
Keväällä julkisuudessa rummutettu Valmiusjoukkue-hanke jäi lopulta lähtötelineisiin. Siinä koulutettiin 175 koronan takia toimettomaksi jäänyttä lentoyhtiöiden matkustamotyöntekijää terveydenhuollon avustaviin tehtäviin.
Kun heidän työllistymistään myöhemmin selvitettiin, 86 vastasi kyselyyn, ja heistä vain 24 kertoi työllistyneensä terveydenhuollon työtehtäviin, useimmat vanhustenhoitoon.
Koulutus Axxell-oppilaitoksessa kesti viikon, josta kolme ensimmäistä päivää opiskeltiin teoriaa virtuaalisesti ja kaksi päivää oli varattu harjoittelulle.
Koulutuksessa käytiin läpi sosiaali- ja terveysalan säännöksiä, määräyksiä ja eettisiä periaatteita, potilasasiakirjojen käsittelyyn liittyvää tietoturvaa ja salassapitoa.
Koulutuksessa opetettiin toteuttamaan perushoitoa ja huolenpitoa asiakas- ja tarvelähtöisesti, toimimaan aseptisen työskentelyn periaatteiden mukaan ja tuntemaan tavallisimmat sairaudet ja infektiotaudit, huomioimaan tartuntatautien torjuntatyön säädökset, sekä estämään tartuntojen leviäminen.
Pikakoulutuksiin otettiin mallia Ruotsista, jossa vastaava hanke on ollut menestys. Siellä rekrytointiyhtiö Novare rakensi yhteistyössä SAS:n ja Sophiahemmet Högskolanin kanssa hankkeen, jossa pikakoulutettiin 330 lentoyhtiöiden matkustamon työntekijää, jotka sijoittuivat koulutuksen jälkeen terveydenhuollon tehtäviin.
Koulutusohjelmaa laajennettiin sen jälkeen 200:lle hotelleista ja ravintoloista lomautetuille, joita koulutettiin ja ohjattiin työhön vanhusten hoivakoteihin.
Ohjelmaa laajennettiin edelleen siten, että kymmeniä eri aloilta lomautettuja ihmisiä koulutettiin töihin Tukholman alueen kouluihin, joiden opettajia ja muuta henkilökuntaa oli sairastunut.
Terveydenhuolto on pitkälle organisoitua toimintaa, joka ei ole helpoimpia paikkoja vapaaehtoisten mennä, saati äkillisellä aikataululla.
Vapaaehtoistoimintaa tutkinut professori Henrietta Grönlund Helsingin yliopistosta sanoo, että Ruotsissa on pitemmät perinteet vapaaehtoistyölle terveydenhuollossa. Tosin hän huomauttaa, että vapaaehtoisuuden keskeiseen määritelmään ei kuulu se, että työstä maksettaisiin palkkaa, kuten Valmiusjoukkue-hankkeessa.
– Vapaaehtoistyö sinänsä voi olla ammattityötäkin, kuten tehdään esimerkiksi paperittomien klinikalla. Tässä on kyseessä kuitenkin vähän erilainen kuvio, jolla on yhtymäkohtia vapaaehtoistoimintaan, hän sanoo.
Yhtä kaikki, hankkeen lopputulos ei välttämättä yllätä. Suomen järjestelmä ja organisaatiot ovat Grönlundin mukaan professionaalisia, hyvin organisoituja ja hierarkkisiakin.
– Terveydenhuolto on pitkälle organisoitua toimintaa, joka ei ole helpoimpia paikkoja vapaaehtoisten mennä, saati äkillisellä aikataululla. Tarkoitus oli hyvä, mutta toimintalogiikka laitoksessa ei välttämättä mene yksiin tämän ajatuksen kanssa, hän sanoo.
Hän konkretisoi tilannetta vertaamalla sitä ilmaisiin harjoittelijoihin.
– Aika moni organisaatio kieltäytyy, koska tiedetään, että perehdyttäminen ja kysymyksiin vastaaminen on kuormittavaa ja aikaa vievää. Se ei ole niin yksinkertaista, että ihanaa, tulee kymmenen vapaaehtoista, harjoittelijaa tai pikakoulutettua, vaikka tavoite kaikilla olisikin yhteinen: lisäkäsien saaminen työhön tai vaikka virkistystä palvelutalojen asukkaille, Grönlund sanoo.
Voisiko esimerkiksi vanhusten kotihoitoon tuoda vapaaehtoisia mukaan nykyistä laajemmin?
Jotta kuvio toimisi, Grönlundin mukaan tarvittaisiin hyvin suunnitellut rakenteet ja prosessit, joissa on huomioitu se, miten perehdytys työpaikoilla tehdään kuormittamatta perustyötä.
– Nämä prosessit ovat yleensä aika pitkiä ja hitaita. Esimerkiksi HUS on ollut mukana monivuotisessa hankkeessa, jossa nimenomaan kehitettiin sairaalaan sopivia vapaaehtoistoiminnan malleja. Helsingin Diakonissalaitoksella on Helsingin kaupungin kanssa Kanssala-hanke, joka valmentaa organisaatioita, jotka haluaisivat oppia, miten meille voitaisiin luoda sellaista vastaanottavaa ja vieraanvaraista kulttuuria, johon vapaaehtoiset voisivat tulla, eikä tulisi tarpeettomia törmäyksiä. Tutkijana pidän näitä hyvinkin tarpeellisina, hän sanoo.
Samalla tulisi pohdittua erilaiset vastuukysymykset, asiakkaiden turvallisuus, prosessien sujuvuus ja koulutukset. Myös työmarkkinasopimusten määrittämät ammatilliset rajat pitäisi selvittää tältä kantilta.
– On ikävä ajatus sekin, että kun vapaaehtoisia hyvästä syystä koulutetaan ja ihmiset haluaisivat siihen osallistua ja tehdä jotain tärkeää, niin ja sitten heitä ei tarvitakaan. Siksi tarvitaan usein pitkällistäkin prosessien pohtimista ja toimintalogiikoiden yhteensovittamista, että saadaan win-win-tyyppinen tilanne, Grönlund sanoo.
Ennen seuraavaa pandemiaa vapaaehtoistyön hyödyntämistä voitaisiin harjoitella siellä, missä siitä olisi kiistatta hyötyä.
– Voisiko esimerkiksi vanhusten kotihoitoon tuoda vapaaehtoisia mukaan nykyistä laajemmin? Aloitteita on tehty, mutta edelleen vanhukset kärsivät yksinäisyydestä ja turvattomuudesta, ja omaiset ovat kovilla. Tarpeet ja ihmisten tekemisen halu voisivat kohdata. Näitä asioita kannattaisi miettiä koko yhteiskunnankin tasolla, Grönlund sanoo.
Teksti Mari Schildt
Kuva Shutterstock
Uutinen julkaistiin lyhyenä versiona Sairaanhoitaja-lehdessä 6/2020. Lue koko lehti.
