Sairaanhoitajaliiton Liisa Karhe pysähtyi miettimään palautteen saamisen kokemusta analysoidessaan tuoreita Sairaanhoitajaliiton työhyvinvointikyselyn vastuksia. Sairaanhoitajat eivät kerta kaikkiaan tunnu saavan tarpeeksi palautetta työstään. Karhe pohtii kolmessa blogissaan, mistä tämä oikein johtuu. 17 vuotta sairaanhoitajana ja pitkä ajanjakso osastonhoitajana antavat laajan näkövinkkelin palautteen antamiseen ja saamiseen. Tämä on kolmas ja viimeinen palautteen saamista käsittelevä blogi.
Vastaako odotuksemme todellisuutta?
Jos odotat paljon palautetta ja saat vähemmän, jääkö jäljelle kokemus palautteen puutteesta. Sairaanhoitaja Heli Kataja tutki yamk-opinnäytetyössään milleniaalisairaanhoitajien kokemuksia työelämän mielekkyydestä. Työelämän mielekkyyttä vahvistavina tekijöinä nähtiin esimerkiksi tukea ja palautetta antava esimies, mahdollisuus oman osaamisen kehittämiseen, onnistumisen kokemukset, kokemus työn hallinnasta ja mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.
Heli toteaa tutkimuksessaan, että milleniaalit ovat tottuneet päiväkodista lähtien saamaan palautetta ja kannustusta ja he kaipaavat esihenkilöiltään ja työkavereiltaan konkreettista palautetta aivan eri mittakaavassa kuin vanhempi sukupolvi. Otammeko tämän huomioon perehdytyksessä ja nuorien sairaanhoitajien ohjauksessa? Esihenkilöt voivat olla kohtuuttoman tilanteen edessä, jos heillä on kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä. Miten tuntea jokaisen työtavat niin, että pystyy täyttämään odotukset palautteen antamisessa?
Vanhimpien työssä olevien sairaanhoitajien sukupolvien edustajat puhuvat siitä, miten he aikoinaan tulivat nöyrällä mielellä uuteen työpaikkaan katsellen kokeneita sairaanhoitajia ylöspäin. Helin tutkimuksen mukaan milleniaalit haluavat olla heti alun perinkin tasavertaisia vanhempien sairaanhoitajien kanssa. Tästä saattaa syntyä odotusten ja todellisuuden välinen ristiriita, joka ei aina tuo nuoremmille heidän odottamaansa positiivisen palautevyöryn kokemusta.
Haamupalaute kummittelee mielessä
Työelämässä niin kuin muussakin elämässä törmää myös siihen, että saatamme tulkita palautteen eri tavoin kuin se on lähettäjän taholta tarkoitettu. Tai tulkitsemme jonkin havaitsemanne verbaalisen tai nonverbaalisen viestin palautteeksi itsellemme, vaikka se ei olisikaan toisen kannalta liittynyt mitenkään itseen. Monesti käy myös niin, että palaute saattaa viipyä toisinaan matkalla ja saavuttaa tietoisuutemme hieman viiveellä. Tällöin teemme vielä enemmän tulkintoja kuulemastamme, näkemästämme ja muistamastamme. Monesti ajattelemme: ”Aloin miettiä, mitä se X sanoi minulle. Hänhän varmaan tarkoitti….”. Rivien välistä saatamme tulkita myös asioita eri tavoin, kuin toinen on edes tarkoittanut.
Olen istunut esihenkilönä lukuisissa keskusteluissa, joissa kahden henkilön välillä ovat tuntemukset kehossa ja mielessä nostattaneet tosi pahan mielen. Lähes aina oli lopulta kyse siitä, että henkilöt olivat ymmärtäneet toisensa väärin. Toisen mieltä ei ollut tarkoituksella haluttu pahoittaa, mutta omat olettamukset ja tulkinnat toisen tarkoitusperistä olivat saaneet pahan mielen aikaan. Keskustelu puhdisti aina ilmaa. Kannattaa rohkeasti puhua toisen kanssa sen sijaan, että kierittää epäilyksen ja pahan olon lankavyyhtiä suuremmaksi ja suuremmaksi.
Älä suostu nujerrettavaksi
Jos ympäriltä tulee aina vain lannistavaa palautetta etkä saa mahdollisuutta käyttää osaamistasi, mieti oletko oikeassa paikassa. Haastattelin kerran nuorta sairaanhoitajaa, joka sanoi, että hänelle ei annettu edellisessä työpaikassa mitään mahdollisuuksia, koska hänet oli leimattu kehityskelvottomaksi. Juttelimme pitkään ja päätin ottaa hänet töihin. Hän sai perehdytyksen ja huolehdimme perehdyttäjien kanssa, että hän sai koko ajan kannustavaa ja ohjaavaa palautetta työstään, minkä hän ansaitsikin. Hänestä kehkeytyi hyvä tehohoitaja, joka myös oli onnellinen siitä, että häneen uskottiin.
Positiiviseksi koettu palaute potkaisee meitä eteenpäin. Emme kukaan ole täydellisiä ja kaikilla meillä on heikkoutemme. Emme hyödy siitä, että itse jäämme tai toiset jäävät tuijottamaan heikkouksiamme. On hyvä tunnistaa omat heikkoudet ja pyrkiä niitäkin korjaamaan, mutta positiivisen psykologian ja pedagogiikan tutkijat ovat todenneet, että meissä tapahtuu positiivista muutosta tehokkaammin, kun vahvistetaan vahvuuksia. Miksi tätä ei hyödynnettäisi työelämän oppimisessa, kun meissä kaikissa on paljon vahvuuksia?
Oman johtamiskokemukseni perusteella sanoisin, että sairaanhoitajissa on hurjasti potentiaalia, jolle ei aina osata antaa oikeaa ulostuloväylää. Onko se juuri se mikä turhauttaa sairaanhoitajaa? Kaikkien ei aina tarvitse osata kaikkea, vaan työelämässä voidaan mahdollistaa myös yksilöllisten vahvuuksien hyödyntäminen. Perusasioiden kuten asianmukaisen palkan, työolojen ja kohtelun on kuitenkin oltava kunnossa, jotta voi kokea arvostusta.
Johtajankin on hyvä katsoa peiliin, tunnenko itseni, vahvuuteni ja heikkouteni ja onko toisille antamani palaute toista vahvistavaa vai nujertavaa. Johtamistehtävissä olevat voivat vaikuttaa siihen, millainen palautekulttuuri omassa yksikössä on vallalla, mutta hekään eivät voi yksin olla kannustavan palautteen saamisen mahdollistajina. Jokaista meitä tarvitaan siihen.
