Lähdin Latviasta 15.12 ja suuntasin Irlantiin viideksi päiväksi, jossa kävin ystävääni katsomassa. Vietimme aikaa Dublinissa sekä menimme Pohjois-Irlantiin ihailemaan rannikkoa ja tutkimaan Belfastia. Se oli ihana reissu ja hyvä tapa siirtyä Latvian seikkailusta Suomen arkeen. Olen nyt ollut pari viikkoa takaisin kotona Turussa ja nautin perheen ja ystävien näkemisestä, omasta asunnosta, töissä olosta ja siitä, että ymmärrän kielen ympärilläni. Olen ehtinyt myös muistella ja mietiskellä kokemustani Riikassa omassa mielessäni sekä kertomalla ystäville kokemuksistani ja haluaisin jakaa näitä pohdintoja tänne blogiin.
Kymmenen viikkoa kuulostaa aika lyhyeltä ajalta ja siltä se nyt tuntuukin, kun on palannut takaisin kotiin. Tuntuu kuin olisin käynyt vaan pyörähtämässä vähän jossain ulkomailla, varsinkin kun paluu arkeen oli lähes saumatonta ja niin vähän on täällä muuttunut. Mutta silloin, kun olin Latviassa, nuo kymmenen viikkoa tuntui todella pitkiltä.
Muistoissani Latviassa vietetty aika tuntuu pieneltä elämältä, joka oli todella erilainen kuin Suomessa oleva. Muodostamani ihmissuhteet, tutuksi tulleet tavat, kansainvälinen seurakunta, lähikauppa, lähellä olevat pienet järvet ja niitä ympäröivät metsät, oppimani latviankielen sanat, asuntolan yhteisö, eri haasteet, mukulakivikadut, tutut bussireitit – kaikki nämä yhdessä loivat rikkaan elämän lyheksi aikaa. Elämäni Latviassa muodostui niin nopeasti, että tuntui, kuin olisin voinut vain jatkaa sitä elämää ongelmitta. Nyt tuntuu oudolta, että sitä elämää ei olekaan enää olemassa.
Olen kuitenkin tietoinen siitä, että elämä, joka minulla siellä oli, kuului kuitenkin olla vain yksi kausi elämässäni. Jos olisin muuttanut sinne pidemmäksi aikaa, en olisi varmaankaan nauttinut yhtä paljon arjesta siellä. Uskon, että olisin turhautunut paljon enemmän esimerkiksi pienen tilan jakamisesta monen muun kanssa, kielen oppiminen olisi noussut haasteeksi ja olisin ollut paljon pettyneempi harjoittelukokemuksen suhteen. Minun olisi pitänyt yrittää löytää kavereita, jotka asuivat Latviassa pysyvästi, eikä vain luoda suhteita kansainvälisiin opiskelijoihin, jotka ovat siellä vain lyhyitä aikoja. Koska tiesin aina olevani vain muutamia viikkoja siellä, osasin asennoitua paljon rennommin haasteellisempiin asioihin ja nautin niistä ystävistä, joita sain, koska tiesin meidän kaikkien pian lähtevän omiin kotimaihin.
Aikani Latviassa oli merkityksellinen henkilökohtaiselle kasvulleni—kypsyin henkisesti monella tavalla. Kasvoin suhteissani ihmisiin, itseeni ja hengellisyyteeni, sain lisää itseluottamusta ja uusia ajatuksia sekä unelmia. Joten vaikka varsinainen syy siellä olemiseen, eli harjoitteluni, osoittautui jokseenkin harmittavaksi, muut asiat elämässäni siellä olivat minulle hyviä ja merkittäviä. Jopa harjoitteluista koituneet pettymykset ja haasteet opettivat minulle joustavuutta, kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä. Kuten sanoinkin jo viimeisessä blogissani, harjoittelut eivät menneet täysin hukkaan tai pilalle. Kaikki ohjaajat olivat ihania ihmisiä, sain harjoitella eri hoitotyön taitoja ja sain uuden näkökulman terveydenhuollosta.
Suosittelen lämpimästi kaikkia lähtemään vaihtoon—on todella palkitsevaa poistua omalta mukavuusalueelta ja huomata kuinka hienosti menestyy ja kasvaa. Minua ainakin jännitti paljon. Muistan, että pelkäsin vaikkapa sitä, etten osaisi löytää oikeita busseja lentokentältä uuteen kotiin. Jännitin, etten saisikaan ystäviä ja olisin yksinäinen. Murehdin, etten oppisi mitään sairaanhoitajan työstä. Pelot osoittautuivat turhiksi, kuten usein käy. Pääsin onnistuneesti asuntolalle sinä ensimmäisenä iltana, sain heti seuraavana päivänä kaksi uutta ystävää ja sen jälkeen monia muita ja opin kaikenlaista hoitotyöstä ja pääsin kehittämään itseäni hoitajana.
Kiitos lukijoille, jotka ovat seuranneet kokemustani—on ollut ilo jakaa matkaa teidän kanssa. Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille!
