Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Ympäristövastuu kuuluu hoitotyöhön

Väitöstutkija Hanna Kallio vinkkaa, miten sairaanhoitaja voi edistää ympäristövastuuta monilla arkisilla asioilla.

Sairaanhoitajat voivat vaikuttaa terveydenhuollon ekologisen jalanjäljen pienentämiseen monin tavoin, toteaa tuore väitöstutkimus. Ympäristövastuusta tulisikin puhua hoitotyön piirissä paljon nykyistä enemmän.

Väitöstutkija Hanna Kallio, mitä tarkoittaa ympäristövastuu potilaan hoidossa?

– Kyse on siitä, miten potilashoito toteutetaan mahdollisimman pienellä ympäristöjalanjäljellä. Tuhlailukulttuurin sijaan materiaalien, veden ja sähkön kulutus tulisi optimoida todellisen tarpeen mukaan. Pidän asiaa merkittävänä hoitotyön ammattieettisenä kysymyksenä, sillä ympäristövastuun tavoite on turvata ihmisten elinolosuhteet maapallolla.

Miten sairaanhoitaja voi toteuttaa työssään ympäristövastuuta?

– Kyse on monista arkisista asioista. Esimerkiksi siitä, ettei tilata hoitotarvikkeita tai lääkkeitä varastoon liikaa, säilytetään tuotteet oikein, merkitään avauspäivämäärät, viedään vain välttämätön määrä tarvikkeita potilaspaikoille ja lajitellaan jätteet. Hygieniaosaaminen on tärkeää, jotta suojaimia käytetään oikea-aikaisesti. Sairaanhoitajien kannattaa myös vaatia, että tehdyt hankinnat ovat laadukkaita ja kestäviä.

Miten ympäristökysymyksiä kannattaa ratkoa työpaikoilla?

– Ympäristöasioita voi käsitellä osastokokouksissa, ja henkilökunnalta pitäisi kysyä kehitysideoita. Joka yksikössä tulisi olla ympäristövastuuseen koulutettu yhdyshenkilö, jolle resursoidaan aikaa kehitystyöhön. Hänen keskeisiä tehtäviään on esimerkiksi pitää kollegat ajan tasalla ympäristöasioista, laatia yksikkökohtaiset toimintaohjeet ja järjestää toimivat jätelajittelut.

Terveystieteiden maisteri Hanna Kallion hoitotieteen väitöskirja Environmental responsibility in nursing in hospitals tarkastettiin 20. toukokuuta Itä-Suomen yliopistossa.

Väitösnostot

Hyvä kuulo tukee ikääntyneiden elämänlaatua ja arjen aktiivisuutta.
Terveystieteiden ja psykologian maisteri Hannele Polun gerontologian ja kansanterveyden alan väitöskirja tarkastettiin 29. toukokuuta Jyväskylän yliopistossa.

Vuorotyö ja riittämätön työstä palautuminen ovat yhteydessä epäedullisiin ruokatottumuksiin.
Elintarviketieteiden maisteri Katri Hemiön kansanterveystieteen väitöskirja tarkastettiin 12. kesäkuuta Helsingin yliopistossa.

Kotimittaus on toimiva vaihtoehto verenpaineen vuorokausirekisteröinnille.
Lääketieteen lisensiaatti Annika Lindroosin sisätautiopin väitöskirja tarkastettiin 27. kesäkuuta Turun yliopistossa.

Teksti Suvi Leppiniemi

Kuva Mikko Vähäniitty

Artikkeli on julkaistu Sairaanhoitaja-lehdessä 6/2020. Lue koko lehti.