Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi

Sairaanhoitajan asiantuntemus ei millään typisty käsipariajatteluksi

Sairaanhoitajaliiton henkilöstötilannekyselyä analysoidessaan asiantuntija Liisa Karhe törmäsi useamman kerran siihen, että sairaanhoitajista puhutaan käsipareina. Karhe pohti asiaa hiukan pidemmälle ja syvällisemmin, syntyi tämä blogi.

Eräs sairaanhoitaja kirjoitti viimeisimmässä Sairaanhoitajaliiton henkilöstötilannekyselyssä:

”Kyllä päättäjien pitäisi alkaa ymmärtämään, ettei ”käsipari” korvaa sairaanhoitajaa.

Kouluttautuminen ei ole halpaa ja valmiit hoitajat lähtevät muualle töihin.”

Tässä kommentissa on enemmän viisautta kuin äkkiseltään ajattelisikaan. Oikeastaan siinä on avain sairaanhoitajien arvostukseen ja riittävyyteen.

”Käsiparit” eivät pysty

Oletko kuullut puhuttavan, että esimerkiksi terveyskeskuksiin tarvitaan lisää käsipareja lääkärivastaanotoille tai lisää käsipareja peruskouluun opetustyöhön? Termiä ”käsipari” käytetään arjessa ajattelematta asiaa sen tarkemmin niin sairaanhoitajien itsensä kuin myös päättäjien ja alan ulkopuolisten toimesta. Tarkemmin ajateltuna termin merkitys on hoitotyötä vähättelevä ja vääristävä etenkin ”väärässä paikassa ja väärän henkilön” lausumana. ”Käsiparit”-termin käyttö viitannee siihen, että työ on yksinkertaista käsillä tekemistä ja tekijältä vaaditaan lähinnä käsien käyttöä. Tämän termin käyttö lienee peruja terveydenhuoltomme historiasta, jossa sairaanhoitajan rooli miellettiin usein lääkärin apulaiseksi ja työ käsillä tekemiseksi. Sairaanhoitajan työ on usein kiinteää ja antoisaa yhteistyötä lääkärin kanssa, mutta sairaanhoitajan työnkuva on muuttunut entistä itsenäisemmäksi vuosikymmenten saatossa ja tulee muuttumaan edelleen. Vanhat käsitykset ja asenteet eivät tunnu muuttuvan.

Viime vuonna päivitettyjen sairaanhoitajien eettisten ohjeiden mukaan ”Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija, jonka työn päämääränä on terveyden edistäminen ja ylläpitäminen, sairauksien ehkäiseminen ja hoito sekä kärsimyksen lievittäminen. Sairaanhoitaja on hyvän hoidon asiantuntija, asiantunteva yhteistyökumppani ja hoitotyön vaikuttaja.”

Tähän eivät ”käsiparit” pysty? Sairaanhoitajan työ on nykypäivänä omaa päätöksentekoa ja syvällistä osaamista vaativaa asiantuntijatyötä. Sairaanhoitajakoulutuksessa saatu tieto ei riitä vielä siihen, että sairaanhoitaja pystyisi tekemään itsenäistä työtä, vaan ensin on perehdyttävä työhön kussakin työyksikössä ja saatava jatkuvasti kokemuksen lisäksi koulutusta tietojen ja taitojen syventämiseen.

”Käsipareja” voi siirrellä, asiantuntijoita ei

Suurimman osan työyksiköiden toiminta perustuu syväosaajiin. Jos syväosaajia ei ole, hoitotyö jää pinnalliseksi ja voidaan joutua, jopa siirtämään hoitoja. Sairaanhoitajat huomaavat välittömästi, jos työvuorossa työparina on pelkkä ”käsipari”. Työvuoroihin joudutaan ottamaan osaamattomia, kun osaajia ei ole enää saatavissa. Sairaanhoitajien palautteen mukaan heitä siirrellään entistä useammin yksiköstä toiseen ilman varoitusta ja perehdytystä. ”Käsipareja” on helppo siirrellä, koska taustalla on aina silloin ajatus, että ”käsiparit” pärjäävät missä vaan, koska työ on tuttujen rutiinien toistoa eikä ole väliä, missä niitä rutiineja toistetaan. Tämä on sairaanhoitajien kokemuksissa kuormittavaa, kuten henkilöstötilannekyselyn toinen sairaanhoitaja kuvaa:

”Äkillisesti muuttuvat tilanteet, joihin ei olla varauduttu. Hoitajia siirretään kesken työvuoron auttamaan osastoille, käsipariksi. Kaikkien hoitajien pitäisi osasta tehdä kaikkea. Erikoistumisesta omalle alalle ei enää pidetä tärkeänä.”

Aivan eri asia on ja usein toivottavaakin saada laajentaa omaa osaamistaan perehtymällä toisen erikoisalan työhön, mutta se pitää tehdä suunnitelmallisesti. Asiantuntijoita ei ole helppo siirrellä eikä sijaistaa, koska tausta-ajatus on, että osaaminen on niin vaativaa, että sitä ei hetkessä opi. Tässäkö syy siihen, ettei sairaanhoitajien työtä haluta ymmärtää asiantuntijan työksi, koska silloin heitä ei voi niin helposti vaihtaa tai siirrellä? Toiset perustelevat siirtoja työn kapeutumisen välttämisellä välittämättä työn syventämisen tarpeesta. Sairaanhoitajan työ on muuttunut pitkälti asiantuntijan työksi, mutta monet työnantajat tyytyvät mieluummin ”vähäosaajiin”, niihin, joita ei ole perehdytetty oikein mihinkään, eivätkä he saa keskittyä oikein mihinkään.

”Käsiparien” hoidon kohteena on kolkkoa

Käsillä on hoitotyössä tärkeä merkitys, mutta pelkkien käsiparien hoidettavan olo on kolkkoa, jos käsien omistaja ei tiedä, mitä ja miten käsillä tehdään työtä. Tai jos käsien omistaja vain suorittaa. Potilaat sen tietävät. He kertovat hoitoyksinäisyyden kokemuksistaan, joissa he kokevat itsensä ulkopuolisiksi omassa hoidossaan ja kokevat jäävänsä ilman yksilöllistä apua ja ymmärrystä. Tällöin potilaat eivät voi jakaa tietojaan, tuntemuksiaan ja kokemuksiaan hoitavan ihmisen kanssa ja ovat vain teknisen rutiinisuorituksen kohteina ilman ihmisenä kohtaamista. Kun ei ole riittävästi sairaanhoitajia, potilaat vetäytyvät kuoreensa ja yrittävät olla häiritsemättä.  Henkilöstötilannekyselyn kolmas sairaanhoitaja totesi:

”Eniten kärsivät potilaat, kun ei ole osaavaa henkilökuntaa riittävästi.”

”Käsiparit” eivät ajattele

Jos kaikkia potilaita hoidettaisiin samalla tavalla, riittäisi johonkin asti toistaminen ja tekninen harjoittelu. Siihen voitaisiin kouluttaa ketä vain, ei tarvittaisi soveltuvuutta ihmisten kanssa työskentelyyn, vaan ainoastaan suorituksia. Mutta eihän meillä ole pula ”käsipareista” vaan sairaanhoitajista?

Mitä enemmän sairaanhoitajalla on tietoa ja kokemusta hoitotyöstä, sitä enemmän sairaanhoitaja pystyy hyödyntämään kokemaansa ja yhdistelemään asioita, ennakoimaan, päättelemään ja ratkaisemaan ongelmia. ”Käsiparit” eivät yksistään tästä selviä, koska ne eivät ajattele, mutta pystyvät suorittamaan mekaanisesti tehtäviä ja toistamaan rutiineja. Sairaanhoitajia ei siis voi korvata ”käsipareilla”, kuten toinenkin sairaanhoitaja toteaa henkilöstötilannekyselyssä:

”Haluan korostaa, että määrä ja laatu hoitotyössä eivät kohtaa eivätkä ole toisiaan korvaavia. Jos osaamista ei ole, ei käsipareilla voi sitä korvata.”

Osaamaton ei tiedä, mitä ei tiedä

Itse olen toiminut 17 vuotta tehosairaanhoitajana yksiköissä, joissa eteen tuli kaikkien erikoisalojen potilaita ja jatkuvasti uusia tilanteita. Ei mikään lintukoto, vaikka ulkopuolisesta, työn sisältöä ymmärtämättömästä voi siltä näyttää. Ei yhdellä sairaanhoitajalla voi olla syväosaamista kaikilta erikoisaloilta, ei edes tehosairaanhoitajallakaan, mutta tehohoidon osaamista pitää olla. Samalla tavalla päivystyksessä toimivalla tulee olla päivystyshoitotyön syväosaamista ja ymmärrystä, mutta ei päivystyssairaanhoitajan kokemuksella toimita tehosairaanhoitajana ilman perehdytystä. Tai toimitaan, mikäli työtä ymmärtämätön päättäjä niin määrää tietämättä, mitä määrää. Näin hän ottaa tietämättään suuren potilasturvallisuusriskin, koska ei tiedä ottavansa riskiä.

Tietämättömyys teettää riskejä

Haluaisitko kuulla kesken lentomatkan 10 000 kilometrin korkeudessa kapteenin ilmoittavan, että valitettavasti en ole lentänyt koskaan aiemmin tällaista konetta, mutta yritän selvittää paraikaa, kuinka tämä toimii. Miten näin voisi käydä? Siten, että lentoyhtiön ylempi päättäjä on päättänyt säästää sijaiskuluista ja perehdytyksestä ja tehostaa lentotoimintaa siten, että kaikki lentäjät pääsevät lentämään kaikilla koneilla. Sehän on avartavaa ja poistaa sen riskin, että työ kapeutuisi liikaa? Samalla tavalla tehopotilas saattaa kuulla uuden tai lainasairaanhoitajan sänkynsä vierellä ihmettelevän: ”En ole koskaan aiemmin hoitanut hengityskoneessa olevaa potilasta.  Osaako joku neuvoa, miten tämä toimii? Ja potilaalle: ”Olkaa ihan rauhassa, ei tässä mitään hätää ole” samalla, kun sormet ovat ristissä selän takana ja hammaskiilteet säröillä.

Eikö ole eettisesti ja potilasturvallisuuden kannalta suoranainen virhe laittaa sairaanhoitaja tehtäviin, johon hänellä ei ole osaamista eikä riittävää perehdytystä? Tehdäänkö tätä kuitenkin jatkuvasti hyvinäkin aikoina eikä vain pandemian tai erityisen työntekijäpulan aikoina?  Vastaus on, että tehdään, koska siitä on tullut tapa, koska uskotaan sairaanhoitajien ”käsiparien” kaikkivoipaisuuteen? Sairaanhoitajat sanovat kuormittuvansa liian suuresta vastuusta ja siitä, että omaa työtään ei voi tehdä kunnolla. Tuurilla voidaan mennä jonkin aikaa, mutta jossain kohtaa ”se kone putoaa”. Onko meillä varaa tällaiseen riskipeliin?

Jos päättäjät ymmärtäisivät

Jos päättäjät ymmärtäisivät työn sisällön ja sen vaativuuden, he tekisivät kaikkensa, että lentokonetta kuljettaisi kapteeni, jolla on riittävä koulutus, kokemus ja osaaminen kyseiseen koneeseen. Jos päättäjät ymmärtäisivät sairaanhoitajan työn sisällön ja vaativuuden ja osaamisen arvon, he tekisivät kaikkensa, että potilaita hoitaisivat kyseisen yksikön erikoisalaan koulutetut ja hyvin perehtyneet ja hyvin palkatut vakinaiset sairaanhoitajat. Tällöin varauduttaisiin ja ennakoitaisiin, eikä vain juuri ja juuri pyrittäisi täyttämään lakipykäliä.

Inspiroiduitko tästä? Blogeillamme tuomme sairaanhoitajan äänen kuuluvaksi ja asiantuntemuksen näkyväksi.

Liisa Karhe

Asiantuntija | tutkimustoiminta ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen

sulje
Osta oma lippusi nyt!