Proviisori Nina Backman haluaa entisestään parantaa hoitohenkilökunnan ja apteekkien yhteistyötä potilaan lääkehoidon onnistumiseksi.
Viime vuosina kliininen farmasia on yleistynyt ja monessa apteekissa farmaseutit ja proviisorit ovat lisänneet paikallista yhteistyötä esimerkiksi kotihoidon ja hoivakotien kanssa. Minkälaista yhteistyö on ollut? Proviisori Nina Backman kertoo omakohtaisen esimerkin:
- Tein lääkehoidon arviointeja tuttuun hoitoyksikköön, johon toimitamme lääkkeitä apteekista. Arviot toteutettiin moniammatillisena yhteistyönä. Pyysin sairaanhoitajaa valitsemaan potilaita, joilla esiintyi lääkehoitoon liittyviä ongelmia. Haastattelin potilaita ja lääkehoidosta vastaavaa sairaanhoitajaa ja tein ehdotukset lääkärille. Ehdotin muun muassa annostelun siirtämistä illasta aamuun univaikeuksista kärsivälle sekä rauhoittavan lääkkeen annostelun vähentämistä potilaan päiväaikaisen väsymyksen takia. Lisäksi ehdotin lääkkeiden annostarkistuksia munuaisten vajaatoiminnasta kärsivälle vanhukselle. Lääkäri muutti lääkitykset ehdotusten mukaan.
Perinteisesti hoitoyksikkö on tilannut lääkkeet apteekista. Lääkejakelun lisäksi apteekissa osataan neuvoa muun muassa lääkkeiden säilytyksessä, lääkkeiden tunnistamisessa, laboratorioarvoissa, ummetuksen hoitoon käytetyissä valmisteissa ja kliinisen ravintovalmisteen valinnassa. Monet apteekit myös luennoivat ajankohtaisista aiheista.
Lääkitysturvallisuus on osa potilasturvallisuutta, missä apteekin farmaseuteilla ja proviisoreilla on paljon osaamista, jota voisi hyödyntää. Kun lääkäri päättää hoidosta ja hoitaja toteuttaa hoidon, farmaseutti tukee ja tunnistaa lääkehoitoon mahdollisesti liittyviä ongelmia. Farmaseutti voi esimerkiksi tunnistaa potilaan käytössä olevia riskilääkkeitä, haitallisia yhteisvaikutuksia sekä lääkkeen ottoon liittyvät ongelmia, kuten esimerkiksi, miten murskattu lääke vaikuttaa elimistössä.
Farmaseutti voi tehdä eritasoisia lääkehoitoon liittyviä arvioita yhteistyössä lääkärin kanssa. Arvio lähtee yleensä liikkeelle jostain potilaan lääkehoitoon liittyvästä ongelmasta, esimerkiksi iäkkään henkilön huimauksesta ja kaatuilusta. Farmaseutti haastattelee potilasta ja kartoittaa käytössä olevien lääkkeiden ja muiden valmisteiden (vitamiinit, luontaistuotteet, rohdosvalmisteet, CE-merkityt valmisteet) lisäksi ottoajankohdat, lääkkeiden ottamiseen mahdollisesti liittyvät ongelmat sekä arvioi sairaustietojen ja käytettävissä olevien laboratorioarvojen valossa, toteutuuko lääkehoito suositusten mukaan ja tekee tarvittavat muutosehdotukset lääkärille.
Apteekista saa apua myös hoitoyksikön lääkehoitosuunnitelman arviointiin. Arvioinnissa hyödynnetään Apteekkariliiton kehittämää Turvallisen lääkehoidon tuki -palvelua. Arviointi voidaan räätälöidä hoitoyksikköön sopivaksi. Arviointityökaluja ovat turvallinen koneellinen annosjakelu, lääkekaapin tarkastus ja turvallinen lääkelogistiikka, turvallisen lääkehoidon toteutuminen ja turvallisen lääkehoidon edellytykset. Farmaseutti haastattelee ja havainnoi hoitoyksikön lääkehoitoprosessia ja tekee tarvittaessa muutosehdotukset, jotka käydään yhdessä läpi hoitoyksikössä.
Tätähän sairaanhoitajat ovat tehneet työssään jo vuosikaudet. Mielestäni sairaanhoitaja on esim. muistisairaan vanhuksen paras asiantuntija hoivayksikössään. Ei siinä farmaseutin haastatteluista mitään hyötyä ole.
Kyllä sairaanhoitajat ja lähihoitajat pystyvät seuraamaan eri vuorokaudenaikoina verenpainetta, tekemään ortostaattisia kokeita ja tunnistamaan vaaranpaikat potilaan lääkityksessä. Sairaanhoitaja osaa myös peilata laboratoriokokeiden vastauksia käytettyyn lääkitykseen. Ja sairaanhoitaja osallistuu lääkärinkiertoihin. Vaihdamme myös lääkkeiden valmistemuotoja tarpeen mukaan, neuvottelemalla lääkärin kanssa, miten lääke voitaisiin murskaamatta ja turvallisesti antaa vanhukselle. Luontaistuotteet eivät kuulu turvalliseen lääkehoitoon, niitä ei laitosvanhuksilla ole käytössä.
Noinhan se menee miten Salla kirjoittaa,mutta ei kuitenkaan aina sairaanhoitaja ole noin noheva. Yksityispuolelta viimeiset huomiot: sairaanhoitaja saatikka silloin tällöin vaihtuva lääkäri eivät hallinneet lääkkeiden yhteis- eikä sivuvaikutuksia. Eivät myöskään seuranneet potilaan vointia lääkkeen antamisen jälkeen, mm. Opamoxia annettiin noin tunti ennen ruokailua sillä seurauksella, että kun ruoka tuli potilas nukkui! – laihtui luurangoksi. Tätä lääkettä ei voitu antaa esim. vasta ruoan ollessa jo potilaalla, koska hänelle oli annettava parkinson lääke noin 30-60 min. ennen valkuaista eli lounasta ja kuulema yhden potilaan luona ei passaa juosta yhtenään !!!! lääkkeet piti antaa yhtäaikaa ja sillä siisti – lääkärikin vaan totesi että onpa laiha….