Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Olutpanimokierros Savonlinnassa

tapahtuma

20.09.2022

Kollega, lähde mukaan Savonlinnan jäseniltaan tutustumaan olutpanimon saloihin tiistaina 20.9!

Waahto Breweryn panimokierros on oivallinen tapa tutustua oluen ja siiderin valmistukseen oikeassa panimoympäristössä Huwilalla. Lisämielenkiintoa kierrokseen tekevät entisen mielisairaalaan puitteet, sillä vuonna 1912 rakennettu panimorakennus on aiemmin toiminut mielisairaalana. Kierrokseen kuuluu koko tuotantoprosessin läpikäyminen, niin oluen kuin siiderinkin valmistuksen osalta, raaka-aineiden maistelu ja haistelu sekä tietenkin itse tuotteisiin tutustuminen. (4 olutta) Kierroksen kesto on noin 1,5-2h.

Kierros järjestetään tiistaina 20.9 klo 18 Huwilalla (Puistokatu 4, Savonlinna). Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittautunutta Savon sairaanhoitajaa. Ilmoittautuminen allaolevan linkin kautta jäsennumeron kera. Ei omavastuuta.

Hei, valitettavasti panimokierroksen osallistujamäärä on jo täyttynyt. Peruuntumispaikkoja voi tiedustella sairaanhoitajat@live.fi.