Läheisensä pahoinpitelemän kohtaaminen vaatii sairaanhoitajalta rauhoittumista ja kykyä konsultoida. Näillä yksinkertaisilla keinoilla pääsee jo pitkälle tilanteen hoitamisessa.
Rauhoitu ja kuuntele
Tämä on neuvo, joka pätee kaikkeen toisen ihmisen kohtaamiseen. Väkivaltaa kokeneen kohdalla kuitenkin viimeinenkin kiireen ripe on syytä karsia omasta toiminnasta, jos aikoo päästä tilanteen tasalle.
– Ihmissuhteessaan väkivaltaa kokenut lukee hoitajaa tarkasti ja saattaa tuoda asiansa esille vihjeenomaisesti. Kestääkö tuo ihminen sen, mitä minulla on kerrottavana? Haluaako hän kuulla tämän asian ja uskooko hän minua? Väkivalta- ja kriisityön yksikönjohtaja Satu Hintikka Setlementti Tampereelta kuvaa.
Kiireen tuntu omasta mielestä on helpompi karsia, kun tiedostaa, että vain harvoin väkivallan tullessa ilmi on pakko toimia välittömästi. Ei ole hätää lähteä tekemään mitään, tärkeintä on keskittyä siihen, mitä toinen ihminen kertoo.
– Kysymyksillä voi rohkaista ihmistä kertomaan asiansa.
Kartoita tilanne
Kaikkein tärkeintä on tietysti selvittää, onko väkivallan uhka vielä olemassa ja koskeeko se muitakin ihmisiä.
– Tenttaamaan tai kuulustelemaan ei pidä lähteä. Se tahti, jolla ihminen pystyy aiheesta kertomaan, riittää.
Uhan arvioiminen ei aina ole helppoa, mutta siihen on onneksi apuvälineitä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella on lähisuhdeväkivallan suodatin- ja kartoituslomake, joka on netistä vapaasti ladattavissa.
– Lomake on neutraali väline ottaa asiat puheeksi, ja se myös ohjaa tekemään oikeita toimenpiteitä.
Konsultoi matalalla kynnyksellä
– Monesti lähisuhdeväkivallan tapaukset ovat niin monimutkaisia, että niitä ei kukaan ratkaise yksinään. Me Väkivalta- ja kriisityön työntekijätkin konsultoimme muita jatkuvasti, vaikka olemme väkivaltatyön ammattilaisia
Sitä helpommaksi konsultointi tulee, mitä kattavampi ymmärrys on oman alueen auttavista tahoista. Poliisi ja sosiaalipäivystys ovat tärkeimmät yhteistyökumppanit, joilta saa lisäneuvoja akuuteissa tilanteissa. Sairaanhoitaja voi myös aivan hyvin soittaa Rikosuhripäivystykseen tai Nollalinjalle. Nollalinja on aina auki oleva, maksuton puhelinlinja lähisuhdeväkivaltaa kokeneille.
Konsultaation voi aina tehdä myös paljastamatta asiakkaan nimeä, jos hän niin toivoo.
– Kun olen kysynyt väkivaltaa kokeneelta saanko olla yhteydessä muihin auttaviin tahoihin hänen asiassaan, valtaosa antaa luvan. Se kuitenkin vie hänen asiaansa eteenpäin.
Tehkää suunnitelma
Kartoituksen lisäksi myös jatkohoito on aina sovittava tarkasti. Alaikäisten kohdalla työntekijällä on ilmoitusvelvollisuus sekä lastensuojeluun että poliisille. Aikuistakin on tärkeää tukea turvallisuutta edistävistä ratkaisuissa, mutta samalla pitää kunnioittaa ihmisen itsemääräämisoikeutta. Silloinkin, kun ihminen ei ota vastaan apua.
– Neuvon aina, että väkivaltaa kokenut vähintäänkin kävisi lääkärissä. Tällöin asia tulee kirjattua sairaskertomukseen, millä saattaa olla iso merkitys, jos rikosilmoitus myöhemmin tehdään. Lisäksi antaisin Nollalinjan puhelinnumeron.
Jos ihminen palaa esimerkiksi häntä pahoinpidelleen puolison luo, on syytä pohtia miten toimia, jos väkivaltatilanne toistuu. Pystyykö repun pitämään pakattuna, mihin mennä jos kotiin ei voi palata?
Päivitä tietosi
Sairaanhoitajien odotetaan osaavan kansansairauksien hoito hyvin. Perhe- ja lähisuhdeväkivalta ovat yhtä lailla iso kansanterveyttä uhkaava ongelma, joten sen käsittelyyn olisi hyvä hankkia perustiedot.
– Ihanteellista olisi, jos asiasta puhuttaisiin jo sairaanhoitajaopintojen aikana.
Isoilla paikkakunnilla on hyvin tarjolla kursseja, ja jos niihin ei pääse, THL:n sivuilta löytyy kaikille avoin Luo luottamusta – puutu väkivaltaan -verkkokoulu. Sen kautta saa tarvittavia perustietoja, mutta se myös ohjaa asioiden omakohtaiseen miettimiseen.
Hintikan mielestä kurssista saa parhaan hyödyn, jos työyksikön väki käy kurssin läpi samanaikaisesti. Tiimipalavereissa voi sitten keskustella aiheesta ja hakea yksikön yhteisiä toimintatapoja.
– Sairaanhoitajilla on mielestäni hyvät valmiudet väkivaltaa kohdanneiden auttamiseen, mutta kouluttautuminen kannattaa silti ehdottomasti.
Teksti Suvi Leppiniemi Kuvat Satu Hintikan kotialbumi ja Shutterstock
