Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Korona tuli puskista

uutinen

Positiivisen koronatestituloksen saatuaan sairaanhoitaja Lilli Väisänen koki häpeää.

  • Maa lähti jalkojen alta, hän kuvaa tunnelmia.

Väisänen oli noudattanut kaikkia suosituksia eikä hän yhtään osannut epäillä, että olisi voinut sairastua. Ennen ensioireiden ilmaantumista, Väisänen tapasi ystäväänsä, jonka hän myös oireettomana taudinkantajana tartutti. Se lisäsi häpeää ja syyllisyyttä entisestään.

Sairaanhoitaja kun on, Väisänen hoisi koronaoireitaan kotona omatoimisesti. Hän nukkui kohoasennossa, höyryhengitti ja puhalsi pulloon. Oireet alkoivat paheta salakavalasti. Viisi päivää positiivisen koronatuloksen jälkeen, Väisänen tajusi, että hän ei enää pärjää kotihoidolla.

  • Olin menossa yläkertaan saunaan höyryhengittelemään oloani paremmaksi, kun huomasin, etten kunnolla jaksa nousta rappusia ylös. Oli silti tiukka paikka soittaa ambulanssi päivystyksestä saadun ohjeistuksen mukaisesti. Meillä hoitajilla hoitoon hakeutumisen kynnys on korkealla.  

Onneksi Väisänen soitti ambulanssin, matkalla sairaalaan hänen happisaturaatiokseen mitattiin 50.

Happihoidossa mutta ei hengityskoneessa

Väisäselle oli ehtinyt muodostua hengitysvajaus. Hänet siirrettiin päivystyksestä suoraan teho-osastolle.

Väisänen oli lopulta sairaalassa 18 päivää. Kymmenen päivää teholla ja kahdeksan tavallisella osastolla. Hänen koronatestinsä pysyivät kerta toisensa jälkeen positiivisina. Väisäsen korona oli ärhäkämpää sorttia. Vasta kotiinlähtöä edeltävänä päivänä otettu neljäs testitulos oli negatiivinen.

Sairaalahoidon aikana Väisänen kohtasi lukuisia sairaanhoitajakollegoitaan. Hän koki koko ajan olevansa turvallisissa käsissä.

  • Vaikka olen taustaltani sairaanhoitaja, eristyshuoneessa ollessani koin olevani ja halusinkin olla potilaan roolissa. Olin aluksi todella heikkona. Kun sain kännykän ensimmäistä kertaa käteeni, se tuntui painavan tonnin.

Sairaalassa maatessaan Väisänen ehti ajatella paljon. Hän vietti pitkiä aikoja yksin. Öisin pelot ja ahdistus nousivat väkevinä pintaan. Väisänen ehti kuitenkin pohtia myös sitä, miltä tuntuu työskennellä maskissa ja visiirissä, nilkoista kaulaan vaatetettuna. Hän mietti, kuinka henkisesti ahdistavaa on laittaa itsensä alttiiksi tartunnalle kerta toisensa jälkeen.

Väisäsellä oli monia hyviä kohtaamisia sairaanhoitajien kanssa. Erityisellä lämmöllä hän muistelee niitä hoitajia, jotka kertoivat, missä mennään ja mitä tapahtuu seuraavaksi sekä niitä, joiden kanssa pääsi juttelemaan muustakin kuin sairaudesta. Yksi tiistai osastolla oloaikana jäi erityisesti mieleen. Väisäsellä oli hyvin musta päivä. Hänestä tuntui, että kaikki sairauteen ja muuhun elämään liittyvä kaatuu niskaan yhdellä kertaa. Kokenut sairaanhoitaja Sari huomasi olotilan ja otti asiakseen kysyä, mikä mättää.

  • Juttelimme kymmenisen minuuttia. Minä sain purkaa huonon oloni ja hän kuunteli. Se riitti. Mikä merkitys tällaisella kohtaamisella voikaan olla!

Myös teho-osastolla työskennellyt Jonna teki Väisäseen lähtemättömän vaikutuksen.

  • Hänen läsnäolonsa loi turvaa ja keskustelut hänen kanssaan auttoivat selviämään yön synkistä ajatuksista.

Väisänen kiinnitti sairaalassa ollessaan huomiota sairaanhoitajien empatia- ja tunnetaitoihin. Hän ajattelee, että tunnetaidot kehittyvät kokemuksen myötä, kun niin sanotut temput ja tekniikka hallitaan, on mahdollisuus keskittyä kohtaamiseen.

  • Pidän empatiataitoja erittäin tärkeänä osana sairaanhoitajan työtä. Minusta ne ovat yhtä tärkeitä kuin tekniset taidot. Ajattelen, että empatiataitoja tarvitaan ihan kaikkien potilaiden kohdalla. Itse tarkastelin tätä koronapotilaan näkökulmasta. Uskon, että monella koronapotilaalla saattaa olla hämmentäviä asioita mielen päällä: epävarmuutta ja pelkoa. haluan kannustaa hoitajia rohkeuteen näiden tunnetilojen huomioimisessa. Se voi olla monelle potilaalle hyvin merkityksellistä.

Sairaanhoitajan eettinen vastuu

Jos korona tuli Väisäselle puskista, niin twitter-päivityksen suosio vasta yllättikin.  24.11. Väisänen twiittasi koronakokemuksistaan.

  • Sosiaalisen mediassa tullut huomio oli runsasta, lähes 200 000 näyttöä joulukuun kuudenteen mennessä, toteaa Väisänen ällistyneenä.

Hän on saanut valtavasti kannustavia ja lämpimiä yhteydenottoja tutuilta ja tuntemattomilta.

  • Selvästi tarinani kertomiselle oli tarvetta. Tarinallani halusin viestiä sitä, että ihmiset ottaisivat vakavasti viranomaisten suositukset ja sen että jokaisen yksilön tekemisellä on merkitystä.

Väisäsen twiitistä kiinnostui myös MTV 3, joka teki hänen kokemuksistaan verkkojutun. Väisänen koki sairaanhoitajana eettistä ja yhteiskunnallista vastuuta tarinansa kertomiseen.

Sairaalajaksosta on kulunut vasta kuutisen viikkoa, mutta Väisänen on kuntoutunut hyvin. Kävellessä häntä vielä vähän hengästyttää, maksa-arvot ovat edelleen koholla ja hengitysmaskista jää nenään pieni arpi, mutta kokonaisuudessaan kaikki on oikein hyvin. Väisänen kertoo tuntevansa suurta kiitollisuutta.

  • Tajusin myös oikein konkreettisesti, että ne on mun kollegoita, jotka siellä etulinjassa työskentelevät. He tekevät työnsä sydämellä ja itsensä altistaen. Sain hyvää hoitoa. Kiitos, sanoo Lilli Väisänen ja pitää pienen paljon puhuvan tauon.
Lilli Väisänen pari päivää sairaalasta pääsyn jälkeen.

7 kommenttia artikkeliin “Korona tuli puskista

  • Hienoa, että Lilli kertoi sairastumisestaan Covid-19 näin kokonaisvaltaisesti, avoimesti ja rohkeasti.
    Tämän kirjoituksen myötä toivottavasti kaikki hoitotyön asiantuntijat eri rooleissa ja eri tilanteissa saavat voimaa tehdä työtään edelleen!
    Toivon Lillille kaikkea hyvää!

  • Kiitos Lilli-sairaanhoitaja kun jaoit kokemuksesi meille. En itse ole sairaanhoitaja, mutta ymmärrän hyvin tuskanne ja työnne merkityksen erityisesti nyt korona aikana. Te olette pelastavia enkeleitä niinkuin monet muutkin siinä
    hoitoketjussa työskentelevät. Kaikkea mahdollista hyvää teidän elämäänne ja voimia työhönne!

  • ”Väisänen oli noudattanut kaikkia suosituksia eikä hän yhtään osannut epäillä, että olisi voinut sairastua. Ennen ensioireiden ilmaantumista, Väisänen tapasi ystäväänsä,”.

    Siinäpä se. Oli tavannut ystäväänsä ja varmasti aiemmin myös muita ystäviään eli ei todellakaan ollut noudattanut kaikkia suosituksia. Milloin ihmisten paksuun kaaliin menee se, että korona tarttuu juuri niistä ystävistä ja lähimmistä ihmisistä ympärillä, ei ihmisistä ruokakaupassa, jotka ohitat sekunnissa maski päässä?????
    Kun ei mene jakeluun niin ei.

  • Kiitos tästä kirjoituksesta. Toivotan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

  • Sairastin itse koronan myös ja kerrottiin että näyte pysyy positiivisena kolmekin kuukautta paranemisen jälkeen joten minua on turha testata tällä hetkellä. Miten Väisänen on voinut saada negatiivisen tuloksen? Millaisesta testistä on ollut kyse?

  • minä kerron käynnistä päivystyksessä viime lauantaina kun kaaduin kun verenpaineen oli tapissa ja huimasi, Menin ambulanssin kyydissä OYS:n päivystykseen: Sanon suoraan että siellä oli tosi loistavat hoitajat, ne pitivät hyvää huolta koko ajan . ¨Mutta minua harmittaa kun en muistanut sanoa hyvän joulun toivotusta ja kiitoksia etenkin nuorelle mies hoitajalle jnka etu nimi oli muistaakseni Juha voi kun saisin häneen yhteyttä niin vois jatkaa juttua kun se jäi kesken jos näet tämän niin ota yhteyttäesim minun sähköpostiin Terveisin Pentti.

Vastaa käyttäjälle Raija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *